Elokuvien tekeminen voi olla joskus konstikasta. Ainakaan jos ei suunnittele eikä osaa mitään. Tai jos työtoverit ovat espanjalaisia ja bulgaareja. Kävimme sekoilemassa jotain Leeuwardenin ratsastajapatsaalla, mutta materiaali ei mielyttänyt ketään. Koska Dianan ja Adi ajan/kaiken hallinta oli kokolailla surrealistista, oli ainoa vaihtoehto leikellä ja kuvata uudestaan sitä improvisoitua omenanpyörittelyä, jota minä ja Teija teimme treenataksemme vähän kuvausta. Kuvasimme loppukohtauksen tyttöjen kanssa ja annoin Dianalle tehtäväksi laittaa pätkään musiikki, lopputekstit ja upottaa mukaan väliteksti ennen vikaa kohtausta. Siinä piti lukeman Later that Day tai One Week After tms. Eihän se toki onnistunut, seuraus on vain Ottooo...I totallyyy forgooottt! Kaksi kolmesta on euroopan serkuiltamme aika hyvin, tulette ehkä joskus huomaamaan itse. Musiikit osuvat sillee melkein, mutta onhan tämä muutenkin beyond kömpelöä. Eihän tätä nyt pirukaan viitsisi julkaista, mutta koska saan tästä viisi opintopistettä, tekee asiayhteys siitä tavallaan hauskan.
Tavallaan hauska on se mihin elämässä on useimmiten tyytyminen. Groucho Marx sanoi 50-luvulla että televisio tulee kasvattamaan kusipäisiä sukupolvia ja tässä sitä nyt ollaan. Nooh, nalleverhot palaa, lets start the Limbo.
maanantai 7. helmikuuta 2011
torstai 3. helmikuuta 2011
Tulppaaniliiga - Jussi
Taksin saaminen Leeuwardenissa kestää kolme varttia, teen tilauksen vähän ysin jälkeen, kympiltä lähtisi juna. Paikalle saapuu viimein pariskunta, josta nainen on kuski ja mies korjaaja. Autossa ei ole lue että se on taksi, mutta mitäs näistä. Matkalaukku tuntuu jumalattoman painavalta. Kuski sanoo, että auto on rikki ja se pitää viedä varikolle, onko minulla kiire. Juna lähtee kahdeksan minuutin päästä, kyllä, minusta tuntuu että minulla alkaa olla vähän kiire. Hieman happamana kuski suostuu viemään minut ensin asemalle. Teija odottelee, pitäisi lähteä Suomeen.
Pari tuntia Groeningenissa, kaljat meluisessa kapakassa, suolaiset kebabit, katsahdus vitriineissä seisoviin naisiin, sitten bussilla Bremeniin. Lento Tampereelle maksaa viisikymppiä, yksi extrakilo matkatavaraa maksaa kaksikymmäntä euroa, arvatkaa kenellä on kymmenen kiloa liikaa. Minulle suositellaan toisen matkalaukun ostoa, aamuviideltä ei ole tosin kauppoja auki. Teen laptop-repusta uuden matkalaukun ja maksan lopulta 35euroa extraa ylimääräisestä käsimatkatavarasta. Jätän jollekin onnelliselle kodittoman deluxe-pakkauksen. Vanhat lakanani, yläasteella hankkimani sisäpelitossut ja puoli litraa Geneveriä. Kirotut terroristit ja niiden aiheuttamat "ei nesteitä matkustamoon"-säännöt. Ei niin etten olisi dokannut kylliksi tällä reissulla, mutta tuliaisia ei nyt sitten juuri ole. Siskonpojalle sentään joku aurinkoenergialla toimiva formulapeli ja honkkareilta saadut syömäpuikot.
Tullissa minut viedään syrjemmälle, repustani otetaan jotain helvetin näytteitä ja toivotetaan päivänjatkoja. Lennolla näen unen, jossa minulle soitetaan eri ravintoloista ja ilmoitetaan että olen tehnyt edellisyönä aivan järettömiä piikkejä. Laskelmoin joutuvani myymään kaiken omaisuuteni. Lopuksi käy ilmi että kyseessä on pilapuhelu Kiss FM:n aamusta, johon kaikki Paukkulan 2008 aloittaneet kulttuurituottajat ovat työllistyneet. Olen taas Hollannissa ja yritän kertoa hauskaa tapahtunutta juttua, mutta kukaan ei kuuntele tarinaa loppuun. Go Figure.
Ryan Air tekee numeron siitä, että on Tampereella kaksi minuuttia aikataulusta edellä. Tullissa kamoihin hyökkää huumepiski, näin Suomea suojellaan, mitään ei löydy, poltelkaa tulli omianne. Lumi näyttää kaapanneen vallan Suomessa. Bussilla keskustaan, keskustassa Semaforiin. Juodaan muutamat oluet Teijan ja paikalle saapuvan Teijan exän kanssa. Kotiteollisuuden Hynysen näköiset ukot syöttävät ässäpokeria. Irwin laulaa tipasta ja taposta, Teija heiluttelee ostamaansa Tequila-pulloa, on edelleen aamupäivä. Hahmo nimeltä Risto Eronen puskee pöytään. Kaveri on kuulemma ajanut taksilla Helsinkiin katsomaan Rolling Stonesia, nukkunut yönsä liikenneympyrässä, adoptoinut ja alkanut imettää siilinpoikasta. Koska Ristoa ei ole päästetty kaarteeseen ostetulla lipulla lavan eteen, hän on lähtenyt kesken pois. Siilinkin hän on joutunut hylkäämään, vaikka se onkin alkanut pitää Ristoa emonaan. Risto aloittaa jonkun kertomuksen Amerikan-vuosistaan, menen exän kanssa tupakalle. Exä kertoo, että Riston vaimo on mukava nainen, mutta mies itse on hieman päälle tunkeva. Puhumme hetken vihaamisesta. Ihminen kuulemma muuttuu siksi jota vihaa, siksi vihaamista pitäisi välttää. Olen ollut valveilla kolmisenkymmentä tuntia, en ole viha-keskustelun vaatimassa tikissä. Pöydässä Risto kertoo tarinansa loppua..."äiti sanoi isälle että..Risto tuli Amerikasta...Isä vastasi katsettaan nostamatta..NIIN.."
"Vittu ajatelkaa, melkein lähti henki ja ukko vaan vastaa...NIIN"
Risto päästää silmät suurina sellaisen pitkän hingun, joka tarkoittaa että hän on päässyt tarinansa vitsiin. Ehkä hän haluaisi että me nauramme. Teija ja exä jatkavat omaa keskusteluaan, minä yritän vääntää hymyä, on niin luonnotonta että. Risto kertaa tarinansa huippukohdan minulle muutaman kerran. Sitten hän pyyhkii kuivia silmäkulmiaan ja toteaa että "oho, vähän itkettää". Risto kertoo että Suomen paras kirjailija on Arto Salminen, jonka hän tunsi. Yritän jutella aiheesta, koska minäkin tunnen kyseisen kirjailijan tuotantoa. Riston pyrkimyksenä ei ole varsinaisesti keskustelu, hän tykkää hoitaa puheet itse. Exä kertoo Teijalle ettei enää osaa vihata, mutta pystyy silti väkivaltaisiin tekoihin. Risto kehuu exän fyysistä itsetuntoa ja kysyy minulta olenko saanut ison rintakehäni jääkiekkoharrastuksen kautta. Exä ja Teija pyytävät Ristoa olemaan keskeyttämättä heidän juttuaan. Risto suostuu, ottaa huikan oluestaan ja ojentuu kohti exää ja Teijaa huutaen "Hei! Timeout! Mä kerron nyt teille yhden jutun"
Matkalla taianomaisesta synnyinkaupungistani todelliseen kotilampeeni Tiksiin saan tietää, ettei minun olisi tarvinnut vielä palata Hollannista. Helmikuuksi sovittu työharjoittelu on siis apua hopsis unohdettu aiotulla työpaikalla, kontaktihenkilö jäänyt virkavapaalle, mitäpä näistä sen aikaisemmin kertomaan. Mietin törkyisää, sikahintaista, jaettua asuntoani. Mietin koulua, jonka opettajat eivät ole opettajia. Mietin sitä miten se porukka, jonka kanssa aikaani Hollannissa vietin, on hajaantunut pitkin maailmaa. Ja mietin mitä nyt sitten loppujen lopuksi saisin aikaan uuden viiden kuukauden turvin? 20-30 uutta blogimerkintää juhlimisesta ja espanjalaisten tyttöjen ailahtelusta, lisää julkista päiväkirjaa, kuten Teija tätä kutsuu...ehkä jotain hyviä juttuja, mielenkiintoisia ihmisiä, ehkä vähän enemmän matkailua euroopassa.. ehkä...ehkä teen toisen vaihdon joku toinen kerta. Leeuwarden, Hollanti on tältä erää nähty ja se tuntuu sopivalta. Vaihtoon lähteminen oli oikea ratkaisu ja sieltä paluu myös. Puhelimeen saapuu viesti, jonka mukaan siskonpoika ei suostu syömään eikä nukkumaan, ennenkuin eno on tuonut tuliaiset. Kotona ollaan, eikä edes järin humalassa.
Kiitän lukijaani mielenkiinnosta, kommenteista, ohjeista ja ajatuksista. En nähnyt montaa tandem-pyörää. Nekin jotka parvekkeeltani...niitä ajoi aina pelkästään yksi ihminen taaimmaiselta penkiltä. Yksin ohjatut tandemit ovat kömpelöitä mutkissa, sen ehdin tajuamaan.
THE END
Pari tuntia Groeningenissa, kaljat meluisessa kapakassa, suolaiset kebabit, katsahdus vitriineissä seisoviin naisiin, sitten bussilla Bremeniin. Lento Tampereelle maksaa viisikymppiä, yksi extrakilo matkatavaraa maksaa kaksikymmäntä euroa, arvatkaa kenellä on kymmenen kiloa liikaa. Minulle suositellaan toisen matkalaukun ostoa, aamuviideltä ei ole tosin kauppoja auki. Teen laptop-repusta uuden matkalaukun ja maksan lopulta 35euroa extraa ylimääräisestä käsimatkatavarasta. Jätän jollekin onnelliselle kodittoman deluxe-pakkauksen. Vanhat lakanani, yläasteella hankkimani sisäpelitossut ja puoli litraa Geneveriä. Kirotut terroristit ja niiden aiheuttamat "ei nesteitä matkustamoon"-säännöt. Ei niin etten olisi dokannut kylliksi tällä reissulla, mutta tuliaisia ei nyt sitten juuri ole. Siskonpojalle sentään joku aurinkoenergialla toimiva formulapeli ja honkkareilta saadut syömäpuikot.
Tullissa minut viedään syrjemmälle, repustani otetaan jotain helvetin näytteitä ja toivotetaan päivänjatkoja. Lennolla näen unen, jossa minulle soitetaan eri ravintoloista ja ilmoitetaan että olen tehnyt edellisyönä aivan järettömiä piikkejä. Laskelmoin joutuvani myymään kaiken omaisuuteni. Lopuksi käy ilmi että kyseessä on pilapuhelu Kiss FM:n aamusta, johon kaikki Paukkulan 2008 aloittaneet kulttuurituottajat ovat työllistyneet. Olen taas Hollannissa ja yritän kertoa hauskaa tapahtunutta juttua, mutta kukaan ei kuuntele tarinaa loppuun. Go Figure.
Ryan Air tekee numeron siitä, että on Tampereella kaksi minuuttia aikataulusta edellä. Tullissa kamoihin hyökkää huumepiski, näin Suomea suojellaan, mitään ei löydy, poltelkaa tulli omianne. Lumi näyttää kaapanneen vallan Suomessa. Bussilla keskustaan, keskustassa Semaforiin. Juodaan muutamat oluet Teijan ja paikalle saapuvan Teijan exän kanssa. Kotiteollisuuden Hynysen näköiset ukot syöttävät ässäpokeria. Irwin laulaa tipasta ja taposta, Teija heiluttelee ostamaansa Tequila-pulloa, on edelleen aamupäivä. Hahmo nimeltä Risto Eronen puskee pöytään. Kaveri on kuulemma ajanut taksilla Helsinkiin katsomaan Rolling Stonesia, nukkunut yönsä liikenneympyrässä, adoptoinut ja alkanut imettää siilinpoikasta. Koska Ristoa ei ole päästetty kaarteeseen ostetulla lipulla lavan eteen, hän on lähtenyt kesken pois. Siilinkin hän on joutunut hylkäämään, vaikka se onkin alkanut pitää Ristoa emonaan. Risto aloittaa jonkun kertomuksen Amerikan-vuosistaan, menen exän kanssa tupakalle. Exä kertoo, että Riston vaimo on mukava nainen, mutta mies itse on hieman päälle tunkeva. Puhumme hetken vihaamisesta. Ihminen kuulemma muuttuu siksi jota vihaa, siksi vihaamista pitäisi välttää. Olen ollut valveilla kolmisenkymmentä tuntia, en ole viha-keskustelun vaatimassa tikissä. Pöydässä Risto kertoo tarinansa loppua..."äiti sanoi isälle että..Risto tuli Amerikasta...Isä vastasi katsettaan nostamatta..NIIN.."
"Vittu ajatelkaa, melkein lähti henki ja ukko vaan vastaa...NIIN"
Risto päästää silmät suurina sellaisen pitkän hingun, joka tarkoittaa että hän on päässyt tarinansa vitsiin. Ehkä hän haluaisi että me nauramme. Teija ja exä jatkavat omaa keskusteluaan, minä yritän vääntää hymyä, on niin luonnotonta että. Risto kertaa tarinansa huippukohdan minulle muutaman kerran. Sitten hän pyyhkii kuivia silmäkulmiaan ja toteaa että "oho, vähän itkettää". Risto kertoo että Suomen paras kirjailija on Arto Salminen, jonka hän tunsi. Yritän jutella aiheesta, koska minäkin tunnen kyseisen kirjailijan tuotantoa. Riston pyrkimyksenä ei ole varsinaisesti keskustelu, hän tykkää hoitaa puheet itse. Exä kertoo Teijalle ettei enää osaa vihata, mutta pystyy silti väkivaltaisiin tekoihin. Risto kehuu exän fyysistä itsetuntoa ja kysyy minulta olenko saanut ison rintakehäni jääkiekkoharrastuksen kautta. Exä ja Teija pyytävät Ristoa olemaan keskeyttämättä heidän juttuaan. Risto suostuu, ottaa huikan oluestaan ja ojentuu kohti exää ja Teijaa huutaen "Hei! Timeout! Mä kerron nyt teille yhden jutun"
Matkalla taianomaisesta synnyinkaupungistani todelliseen kotilampeeni Tiksiin saan tietää, ettei minun olisi tarvinnut vielä palata Hollannista. Helmikuuksi sovittu työharjoittelu on siis apua hopsis unohdettu aiotulla työpaikalla, kontaktihenkilö jäänyt virkavapaalle, mitäpä näistä sen aikaisemmin kertomaan. Mietin törkyisää, sikahintaista, jaettua asuntoani. Mietin koulua, jonka opettajat eivät ole opettajia. Mietin sitä miten se porukka, jonka kanssa aikaani Hollannissa vietin, on hajaantunut pitkin maailmaa. Ja mietin mitä nyt sitten loppujen lopuksi saisin aikaan uuden viiden kuukauden turvin? 20-30 uutta blogimerkintää juhlimisesta ja espanjalaisten tyttöjen ailahtelusta, lisää julkista päiväkirjaa, kuten Teija tätä kutsuu...ehkä jotain hyviä juttuja, mielenkiintoisia ihmisiä, ehkä vähän enemmän matkailua euroopassa.. ehkä...ehkä teen toisen vaihdon joku toinen kerta. Leeuwarden, Hollanti on tältä erää nähty ja se tuntuu sopivalta. Vaihtoon lähteminen oli oikea ratkaisu ja sieltä paluu myös. Puhelimeen saapuu viesti, jonka mukaan siskonpoika ei suostu syömään eikä nukkumaan, ennenkuin eno on tuonut tuliaiset. Kotona ollaan, eikä edes järin humalassa.
Kiitän lukijaani mielenkiinnosta, kommenteista, ohjeista ja ajatuksista. En nähnyt montaa tandem-pyörää. Nekin jotka parvekkeeltani...niitä ajoi aina pelkästään yksi ihminen taaimmaiselta penkiltä. Yksin ohjatut tandemit ovat kömpelöitä mutkissa, sen ehdin tajuamaan.
THE END
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)