Tarjoilija, epilogissani on omena?

Elokuvien tekeminen voi olla joskus konstikasta. Ainakaan jos ei suunnittele eikä osaa mitään. Tai jos työtoverit ovat espanjalaisia ja bulgaareja. Kävimme sekoilemassa jotain Leeuwardenin ratsastajapatsaalla, mutta materiaali ei mielyttänyt ketään. Koska Dianan ja Adi ajan/kaiken hallinta oli kokolailla surrealistista, oli ainoa vaihtoehto leikellä ja kuvata uudestaan sitä improvisoitua omenanpyörittelyä, jota minä ja Teija teimme treenataksemme vähän kuvausta. Kuvasimme loppukohtauksen tyttöjen kanssa ja annoin Dianalle tehtäväksi laittaa pätkään musiikki, lopputekstit ja upottaa mukaan väliteksti ennen vikaa kohtausta. Siinä piti lukeman Later that Day tai One Week After tms. Eihän se toki onnistunut, seuraus on vain Ottooo...I totallyyy forgooottt! Kaksi kolmesta on euroopan serkuiltamme aika hyvin, tulette ehkä joskus huomaamaan itse. Musiikit osuvat sillee melkein, mutta onhan tämä muutenkin beyond kömpelöä. Eihän tätä nyt pirukaan viitsisi julkaista, mutta koska saan tästä viisi opintopistettä, tekee asiayhteys siitä tavallaan hauskan.

Tavallaan hauska on se mihin elämässä on useimmiten tyytyminen. Groucho Marx sanoi 50-luvulla että televisio tulee kasvattamaan kusipäisiä sukupolvia ja tässä sitä nyt ollaan. Nooh, nalleverhot palaa, lets start the Limbo.