Pää ylhäällä siniviivan yli

Olennainen osa Hollantiin sulautumista on suoritettu. Ostimme käytetyt pyöränlouskut ja helkkarinmoiset lukot. Minulla on sellainen ylikiero chopper-tanko, joten mitään yy-kaa-uukkareita on turha yrittää. Mutta kyllä sillä kouluun polkee. Kaduilla on nämä kevyen liikenteen väylät, joilla kulkevat pyörät, skootterit ja välillä autot. Välillä tiet yhdistyvät yhdeksi nopeimman ehdoilla-kaistaksi, joka oli tottumattomalle aavistuksen kuumottavaa.

Ensimmäiset luennot olivat tänään. Täällä saa kuljeksia kaksi viikkoa ennekuin tarvitsee päättää jääkö kurssille. ihan hyvin pysyin mukana Comparetive Media-kurssilla. Se on muuten aika huikea metakka kun eurooppalaiset jaetaan pienryhmiin ja pyydetään keskustelemaan. Ne ei kuiskaile eikä supata, juu ei. Parin aasialaisen kanssa sitten pulistiin päät yhdessä. Mistä saat uutisesi, mihin lähteeseen luotat, miten maiden mediat eroavat toisistaan. Opettaja Vera näytti vakavana youtube-pätkän Turkin pääministeristä, joka riehaantuu kesken haastattelun kun ei saa puhua tarpeeksi ja läimii papereillaan toimittajia ympäri korvia. Hänen mielestään hollantilainen poliitikko ei voisi ikinä toimia noin, mutta Turkissa kas kummaa, pääministerin kannatus nousi tapauksen johdosta.

Turkkilainen jäbä kurssilta huomautti että "oikeastaan juuri katseltu video oli viihdeohjelman näytelty parodia aiheesta..."

Opettaja oli vaan että kuinka hyvä että kerroit tuon minulle. Hillitön pokka, täytyy sanoa. Mutta pointti on kai se että olemme täällä oppimassa toisiltamme. Peace out, pakko lähtee tiskaan ennekuin mi bellas alkavat kärttyilemään. Ne ovat nyt tilanneet mm. pyykinpesuainetta Napolista, koska iits soo maats beetteer, okee?

Pysyvästi katsomon puolella

Nyt tätä kaupunkia alkaa hieman hahmottamaan. Keskustaan ei ole mikään järjetön matka ja se on verrattain pieni. Kävelin tänään Paddy O´Jotain-baariin ja katselin hollantilaista jalkapalloa, ihan itse kuulkaa. Kerran täytyi vähän tarkastella karttaa. Lupasin italialaisille että imuroisin, mutta imuri on joko rikki tai aivan helkkarin huono.

Eilen oltiin vaihteeksi Scootersissa, Fireplacessa ja mitä näitä olikaan. Olihan tosiaan introduction week, kevyet viisi iltaa radalla. Shootin mielestä suomalaiset kysyvät "serious questions". Ehkä se meinasi tarkkoja kysymyksiä. Vaikeita kysymyksiä. Sanoin että small-talk on jäänyt maassamme suositumpien lajien varjoon. Osaan kuulemma small-talkkia aivan mainiosti. Toisaalta olisihan huonoa SMALL-TALKKIA väittää mitään muuta. Jotkut Shootin kaverit olivat lähdössä Kajaaniin "to do bearwatching". Niin, mitäpä muutakaan. Sanoin postaavani heille facebookissa pätkän Grizzly Man-leffaa, mutta teos olikin tuttu. En siis postaa, kun en muista enää tyyppien nimiäkään. Jää vähän huonosti hollantilaisten nimet päähän, ovat sellaisia kimurantteja. Tai ehkä se on tämä kun päähän kaadetaan kerralla 50 uutta kasvoa ja nimeä. Getting there, getting there. Huomaan välillä ajattelevani englanniksi, todella outoa.

Sain kutsun facebook-ryhmään. Ala-asteelta saakka tuntemani kaveri on löytynyt kadulta kuolleena. Kolmekymppinen jätkä, ilmeisesti sydänkohtaus. Veätystä. Ei tämän ikäisenä vielä saa kuolla. Kun soitin yhteiselle ystävällemme, minusta tuntui että muistelin jotain elokuvaa tai tv-sarjaa. Että muistaisin mitä pitää sanoa kun joku on kuollut. Toisteltiin vaan että "hillitöntä, käsittämätöntä". Tuntuu että kaveri olisi vaan muuttanut ilmoittamatta. Ja toisaalta on jotenkin vittuuntunut kaverin puolesta. Tuossako tosiaan oli kaikki mitä elämällä oli tarjota? Mainoksessa väitettiin muuta! Ja mikä pahinta, tässähän käy kohta köpelösti itsellekin. Minun elämäntavoillani? With my reputation?! Pakko skarppaa jumangekka...

Serious questions, joo-o. Huomenna kouluun, koulusta pesuainekauppaan, olen ymmärtänyt niin.

Varaustilaisuus

Pelkästään NHL:ssä on 10000 opiskelijaa.  Kaikki haluavat halvan ja hyvän käytetyn pyörän. Mikä on tulos? Kaupungissa on tällä hetkellä myyjän markkinat ja myyjiä on monenlaisia. Kuljimme Dianan ja Gabriellan kanssa pitkin poikin Leeuwardenia etsien pyöräkauppoja. Useimmat liikkeenharjoittajat olivat ystävällisiä levittellessään käsiään. Tulkaa maanataina uudestaan. Löysimme kuitenkin yhden liikkeen jonkinlaisella valikoimalla sellaisia vajaan satkun pyöriä. Kunnostettuja ja valot ja kaikkea. Meiltä kuitenkin puuttui jokunen kymppi käteistä kaikilta(Visa Electron ei todellakaan käy täällä joka kaupassa tai baarissa). Myyjä neuvoi meidät automaatille läheiseen supermarkettiin ja pyysi Dianalta 20 euroa pantiksi. Supermarketin automaatti ei antanut meille pesoakaan, nada. Ilmeisesti olisi käytävä pankin automaatilla ja mentävä sitten ostamaan pyörät. Mutta alkoi olla kiire, opskelijoiden kanavaristely alkaisi vartin kuluttua. Diana ja Gabriella menivät kauppaan selittämään tilannetta ja pyytämään 20 euroansa takaisin.

Arvatkaa saivatko? Ei mitään jakoa. Myyjät sanoivat naisille että tulkaa takaisin koko summan kanssa, muuten ulos ja äkkiä. Nooh, ajattelin että tässä on parempi ottaa hollantilaisvahvistuksia joukkueeseen. Palasimme kauppaan kanavaristelyn jälkeen. Shoot-niminen kaveri kyseli puolestamme mikä on homman nimi. Kun Diana oli antanut kaksikymppisen ukolle, se meinasi että "deal is done" eikä mitään muttia. Voihan tuplajuutalainen tuopilla kusta! Olimme myyjän neuvomalla väärällä automaatilla max. 10 min ja siitä saa maksaa 20euroa? Kynytystä! Veätystä! Meilläpäin siitä on tapana sanoa näin! Ehkä paikalliseen kaupankäyntiin kuuluu tälläinen, mutta kamoon...onko vähän pakotuksen makua onko? Nooh, vaihtoehdot olivat joko ostaa ne vitun pyörät tai lähteä 20euroa selällään kävelemään. Sanoin Dianalle että spilitataan tappio ja kävellään. Mä en tiedä paljonko katetta on 90euron pyörässä, mutta tämä kyseinen äijä saa ottaa ne joltain muulta. Luottamus on kummallinen juttu ja sen opiskelu maksoi tänään tuon verran. Shoot(lausuntamuoto)vie meidät huomenna johonkin toiseen pyöräkauppaan, kunhan on toivuttu tämän illan juhlista jossain Scooters-nimisessä luolassa. Siellä on kuulemma live-musiikkia, mikä on helpotus.

Koulu on tosiaan isohko laitos. Missasin eilen jonkun discussion and agreement-osuuden. Sen piti alkaa ysiltä aamulla ja olin bileissä vielä kahdelta. No lähdin siitä kämpille, mutta helkkari kun espanjalaiset tulivat neljältä ja laittoivat vielä fiestan päälle aina aamuseiskaan asti. Pidän kyllä espanjan kielestä, se on mageen kuulloista, olen ajatellut näin pienestä pitäen kun katsoin Kolme Muskettikoiraa-piirrettyä televisiosta. Siihen polotukseen on vaan kovin vaikea nukahtaa. Luultavasti edelleen pelkkä tottumuskysymys. 

Vähän niinkuin hollantilainen pannukakku. Sisällä juustoa ja pekonia, päällä siirappia.

 

Rapakon taa

Tervehdys, uudet ja erityisesti vanhat.

Otto Tiksistä lähtenyt Hollantiin vaihtoon puoleksi vuodeksi. En ajatellut enää palaavani blogaamisen soille, mutta eilen tajusin että kirjoittajan on kirjoitettava. Dan Fanten sanoi että kirjoittaja joka ei kirjoita on kuin huora joka ei ota suihin. Joku sofistikoituneempi voisi puhua koirasta ilman häntää tms, mutta minä uskon tähän siveä suustaan, paha perseestään-juttuun.

Saavuin Hollantiin maanantaina, tiedossani vain aika jolloin olla juna-asemalla, josta minut ohjattaisiin eteenpäin. Olin n. viikkoa aikaisemmin tajunnut että täältä olisi pitänyt varata joku kämppä netin kautta, minä olin vaan pannut ruksin hakupaperiin. Suomalaisen kv-kordinaattorin mukaan se riittäisi, mutta saatoin käsittää väärin. Olin siis maanantaina asuntotoimistossa vähän selvittelemässä missä nukkuisin ensi yön. Toimisto tarvitsi jonkun vahvistuksen koulultani, NHL Universitylta. paha vaan että koulun opettajat olivat valinneet olla kokouksessa eli täysin tavoittamattomissa koko maanantain. Nooh, joku apulainen ymmärsi tilanteeni ja laittoi nimensä alle. Pääsin valitsemaan kahdesta kämpästä. Joko jaettu makuuhuone yhden jäbän kanssa(halvempi)tai solu kahden tytön kanssa(kallimpi). Arvatkaa kumman otin. Maksoin reilun tonnin edestä vuokria etukäteen, ohensi matkakassaa aivan kivasti, mutta kämppä on hyvä täytyy sanoa. Likaistahan täällä on, mutta olehan siivonnut ammatikseni.

Kämppiksinä on kaksi italialaista, Diana ja Gabrielle Napolista. Olivat tulleet kämpille, kun tulin yöllä kotiin ekoista juhlista hitusen päissäni. Bon Giorno bellas, otetaanpa punaviiniä! Hieman olivat säikyn oloisia, jostakin syystä. Aamulla en muistanut enää neitojen nimiä, mutta pyysin että ne kirjoittaa ne paperille. Facebookkia varten, mukamas. Mutta kyllä näiden kanssa toimeen tulee, luulen. Italiaahan nuo haluaa puhua keskenään, mutta vastaavat jos niitä puhuttelee. Kahvin pitää olla italialaista ja pulloveden ja monen muun asian, mutta kai se auttaa toipumaan alkushokista. En tiedä ostainsinko Karhua ja Reissumiestä, jos niitä täällä myytäisiin, luultavasti välillä tekisi mieli syödä sinistä lenkkiä Irwiniä kuunnellen.

Voitteko kuvitella etteivät hollantilaiset ole monet kuulletkaan Spotifysta!? Onneksi se kuitenkin toimii täällä. Se tekee minun oloni kotoisammaksi ja ainahan musiikkia pitää olla saatavilla. Seinistä kuuluu läpi aika helvetin hyvin, joten mitään järetöntä Slayer-sessiota en ole vielä pitänyt. Musiikin saatavuus on hyvä siinäkin mielessä, että hollanti ei tunnu olevan mikään home of rock. Nämä eivät pysty nimeämään oikeastaan yhtään hollantilaista hyvää bändiä, kaikki ovat jokseenkin tekno-orientoituneita. Yökerhoissa soi sellainen skeidahko house aivan tuskaisen lujalla. Mutta nämä näköjään tykkää eikä siinä mitään. Itseä se lähinnä väsyttää, viihdyin paremmin irkkupubissa ja pannukakkulaivalla, niistä lisää myöhemmin.

Eilen oltiin diskoksi muutetussa sushiravintolassa ja ymmärsin miksi näillä on diili halvasta kaljasta sponssiraflojen kanssa. Jos bisse(0.3) maksaa 1.5euroa voi niitä ostaa käden täyteen ja jakaa kuin namuja lapsille. Siinähän sitten kiitellään, kilistellään ja huudetaan omia nimiä toisten korviin. Se on sitä tutustumista ja...eurooppalaisuutta.

Vielä kun saisi pyörän ostettua, sillä täällä halu kävellä yhtään mihinkään tulkitaan jonkunlaiseksi vajaamielisyydeksi. Ehkä huomenna, tänään sataa ja aion keittää (kaasuhellalla!)ensimmäisen soppani. Purkin kyljessä lukee Vertrouwd Krulvermicelli, saas nähdä miltä maistuu.