Rapakon taa

Tervehdys, uudet ja erityisesti vanhat.

Otto Tiksistä lähtenyt Hollantiin vaihtoon puoleksi vuodeksi. En ajatellut enää palaavani blogaamisen soille, mutta eilen tajusin että kirjoittajan on kirjoitettava. Dan Fanten sanoi että kirjoittaja joka ei kirjoita on kuin huora joka ei ota suihin. Joku sofistikoituneempi voisi puhua koirasta ilman häntää tms, mutta minä uskon tähän siveä suustaan, paha perseestään-juttuun.

Saavuin Hollantiin maanantaina, tiedossani vain aika jolloin olla juna-asemalla, josta minut ohjattaisiin eteenpäin. Olin n. viikkoa aikaisemmin tajunnut että täältä olisi pitänyt varata joku kämppä netin kautta, minä olin vaan pannut ruksin hakupaperiin. Suomalaisen kv-kordinaattorin mukaan se riittäisi, mutta saatoin käsittää väärin. Olin siis maanantaina asuntotoimistossa vähän selvittelemässä missä nukkuisin ensi yön. Toimisto tarvitsi jonkun vahvistuksen koulultani, NHL Universitylta. paha vaan että koulun opettajat olivat valinneet olla kokouksessa eli täysin tavoittamattomissa koko maanantain. Nooh, joku apulainen ymmärsi tilanteeni ja laittoi nimensä alle. Pääsin valitsemaan kahdesta kämpästä. Joko jaettu makuuhuone yhden jäbän kanssa(halvempi)tai solu kahden tytön kanssa(kallimpi). Arvatkaa kumman otin. Maksoin reilun tonnin edestä vuokria etukäteen, ohensi matkakassaa aivan kivasti, mutta kämppä on hyvä täytyy sanoa. Likaistahan täällä on, mutta olehan siivonnut ammatikseni.

Kämppiksinä on kaksi italialaista, Diana ja Gabrielle Napolista. Olivat tulleet kämpille, kun tulin yöllä kotiin ekoista juhlista hitusen päissäni. Bon Giorno bellas, otetaanpa punaviiniä! Hieman olivat säikyn oloisia, jostakin syystä. Aamulla en muistanut enää neitojen nimiä, mutta pyysin että ne kirjoittaa ne paperille. Facebookkia varten, mukamas. Mutta kyllä näiden kanssa toimeen tulee, luulen. Italiaahan nuo haluaa puhua keskenään, mutta vastaavat jos niitä puhuttelee. Kahvin pitää olla italialaista ja pulloveden ja monen muun asian, mutta kai se auttaa toipumaan alkushokista. En tiedä ostainsinko Karhua ja Reissumiestä, jos niitä täällä myytäisiin, luultavasti välillä tekisi mieli syödä sinistä lenkkiä Irwiniä kuunnellen.

Voitteko kuvitella etteivät hollantilaiset ole monet kuulletkaan Spotifysta!? Onneksi se kuitenkin toimii täällä. Se tekee minun oloni kotoisammaksi ja ainahan musiikkia pitää olla saatavilla. Seinistä kuuluu läpi aika helvetin hyvin, joten mitään järetöntä Slayer-sessiota en ole vielä pitänyt. Musiikin saatavuus on hyvä siinäkin mielessä, että hollanti ei tunnu olevan mikään home of rock. Nämä eivät pysty nimeämään oikeastaan yhtään hollantilaista hyvää bändiä, kaikki ovat jokseenkin tekno-orientoituneita. Yökerhoissa soi sellainen skeidahko house aivan tuskaisen lujalla. Mutta nämä näköjään tykkää eikä siinä mitään. Itseä se lähinnä väsyttää, viihdyin paremmin irkkupubissa ja pannukakkulaivalla, niistä lisää myöhemmin.

Eilen oltiin diskoksi muutetussa sushiravintolassa ja ymmärsin miksi näillä on diili halvasta kaljasta sponssiraflojen kanssa. Jos bisse(0.3) maksaa 1.5euroa voi niitä ostaa käden täyteen ja jakaa kuin namuja lapsille. Siinähän sitten kiitellään, kilistellään ja huudetaan omia nimiä toisten korviin. Se on sitä tutustumista ja...eurooppalaisuutta.

Vielä kun saisi pyörän ostettua, sillä täällä halu kävellä yhtään mihinkään tulkitaan jonkunlaiseksi vajaamielisyydeksi. Ehkä huomenna, tänään sataa ja aion keittää (kaasuhellalla!)ensimmäisen soppani. Purkin kyljessä lukee Vertrouwd Krulvermicelli, saas nähdä miltä maistuu.