Sumuista uutta vuotta

Hollanti on harmaa, todella. Eilen oli vielä lunta ja jäätä, tänään ei. Muhkea usvavaippa nielee talot tien toisella puolella. Pidin eilen isänmaalliset SUOMI PERKELE-juhlat. odotin paikalle viittätoista ihmistä, viisikymmentä tuli, peruslätkä.

No mitä lihapullia, perunasalaattia, kaalisalaattia, valkosipulipatonkia ja muiden maiden herkkuja. Olutta, viiniä ja tietenkin votkaa. Paikalle saapui myös joitain kuukausia sitten tapaamani Lotta Espoosta. Mahtavaa löytää näihin juhliin juttukaveriksi toinen about kolmekymppinen pk-seudulta. Roba sitä, Kallio tätä. Ja jengi tulee viereen ihan vaan ihmetelemään että vittu mikä kieli. Mukava tyyppi tämä Lotta ja asuu yllättäen aivan naapurissa. Jejee.

Bileisiin, tai no alunperin mainostin näitä hangover dinner-nimellä, puski aivan tuntematontakin jengiä. Mitäpä siitä, heikunkeikun, kai ne oli jonkun tuttuja eikä kukaan mitään rikkonut. No pari lasia, mutta näitähän sattuu. Oli se jännä tunne jauhaa basaa yöllä kämpillä viiden ihmisen kanssa joiden yhdenkään nimeä en tiennyt. Odottelivat kyytiä ja minä sitä että saisin talon tyhjäksi. Jättivät minulle pussin pähkinöitä, mikä tietysti on tosi aina tosi kiva. Epäilen että sama posse toi ne kaksi kiloa ranskalaisia, jotka siivosin aamulla keittiön pesualtaasta. Lattia on taas purukumia ja yhtään puhdasta astiaa ei ole, mutta hittojakos tässä. Loppuillasta minua syytettiin myös liian vähäisestä seremoniamestaroinnista. Sanoin kerran kaikille, että tuossa safkat, tuossa lautaset, tuossa mikro, tuossa kori kaljaa, go ahead. Ilmeisesti näitä pitää paimentaa enemmän, mutta näytti se ruoka kelpaavan näinkin. Jotenkin on luonteevastaista pitää mitään isoja puheita. Ja nää edelleen huutaa kaiken mitä ne haluaa välittää, jotenkin ei huvita alkaa karjua siihen väliin että huomio huomio nyt saa syödä.

You are always just "whatever man", toruu Albert. Suzannellakin on jotain mutistavaa, ties mistä. Sanon että haluan suudella, enkä kuunnella mitään toisarvoista pölinää. Juu ei, juu ei. Ei ne lihapullat ihan niin hyviä ole.

Onneksi on terveys

Palataanpa hetkeksi itsenäisyyspäivään. Kiertelin Jiin kanssa Primera-kioskeja TNT-kuittini kanssa. Tilauksessa oli Suomen-lippu ja muuta kansallismateriaalia, fazerin sinistä, ruisleipää. Meitä neuvottiin aina vain seuraavalle ovelle. TNT:ltä tullut lappu oli kokonaan hollanniksi. Viides paikka oli oikea, noin kolme kilometriä aloituspaikasta. Sain paketin käteeni.

TNT ukko: Do you have some kind of ID?
Otto Tiksistä: joo siis...student card with photo?
TNT: Passport only, sorry.
Otto Tiksistä: Hmm...its 17.49...I cant make it to home and back before six. Can I leave some deposit and get the packet? There is a Finlands flag and its our national day.
TNT: Sorry
Otto Tiksistä: Vitun äijä saatana...well, I have to come back.

Nooh, sanotaan tasapuolisuuden nimissä että tässä on ollut aikaa hakea se vitun paketti. Ja joo, tavallaan melkein unohdin. Paitsi että tänään lähdin sotkemman takaisin puljulle, passini kanssa. Pidän huomenna SUOMI PERKELE-juhlat.

TNT: We dont have it anymore. We send it back.
Otto Tiksistä: What?
TNT: We send it back. Sorry. It was here, but we send it back. It was here for weeks.
Otto Tiksistä: Where does it say, in this dutch written paper, when it goes back?
TNT: It does not. But we did. Its our policy.
Otto Tiksistä: Do you remember me, you did not give it to me last time?
TNT: Yes. Sorry.
Otto Tiksistä:!!!!¤#¤%vitt#?/%

Yksilö ei voi loputtomasti niellä kaikkea. Sen haluaisin polttaa TNT äijän otsaan. Mutta mikä tahansa terrorismi-päälle sylkeminen-jalan katkaisu-paskan heittäminen ala Jumalan Teatteri on lopulta vaan kusista siivottavaa jollekin toiselle yhtä turhautuneelle ja vähävaraiselle yksilölle kuin minä. Köyhä köyhän haukut saa, tralalaa. Otto, lapsia kuolee nälkään, naisia raiskataan ja miehiä lähetetään kuolemaan yhtiöiden ylläpitämiin sotiin satoja ja tuhansia siinä ajassa mitä raivoat menetetystä rekvisiitasta huomiseen SUOMI PERKELE-juhlaasi. Get a grip, lasissa on viiniä, sielussa vielä pehmeitä kohtia.

Iniestan voittomaali syntyi pelikellon käydessä 116.minuuttia. Tappio MM-finaalissa oli Hollannille järjestyksessään kolmas.

Tulppaaniliigan joulu

Eihän se joulu ihan samanlainen täällä ole. Kaupunki ei hiljene mitenkään merkittävästi, jouluvaloa ja krääsää on vähemmän kuin Suomessa. Ehkä se Sinterklaas on näille kovempi juttu. Jäljelle jääneet Eramus-tyypit pitävät joulujuhlaa toisen perään. Saan lahjaksi pullotelineen, annan espanjalaiselle Glorialle dinosauruksen puisessa häkissä, vedin hänen nimensä pussista arvonnassa. Glorian poikaystävällä Josella syntymäpäivät 23.joulukuuta, hän saa laulun ja pullon shampanjaa. Jose kuvittelee voittaneensa Katalonian rallin ja roiskii pullonsa juhlayleisön päälle. Valintani pukeutua vaaleansiniseen kauluspaitaan osoittautuu vääräksi.

Eurooppalaiseen hauskanpitoon kuuluvat riparileirillä(ilmeisesti)pelattavat pelit.Pelikorttia imetään suuta vasten niin että suhisee ja sitten se pitää siirtää vieressä istuvan huulille. Yhtä onnekasta pyöritetään side silmillä ja sen jälkeen sen pitää jahdata sokkona muita. Jos sokko saan jonkun kiinni, sen pitää vielä tunnustella itselleen selväksi kenet sai kiinni. Yritän sillee pikkasen olla syrjemmällä, mutta eihän se nyt ihan onnistu. Minut saadaan kiinni ja tunnistetaan, jonka jälkeen vasta kerrotaan säännöt. Alberto sitoo kaulaliinan, pyörittää ja koettaa sitten päästä karkuun. Eihän se nyt ihan onnistu.

Alberto Valenciasta: Fuck you man! You cheat!
Otto Tiksistä: Its a fast game, Alberto...

Myöhemmin yöstä vetäydyn Kanaalstraatin opiskelijatalon keittiöön hieman rauhallisempien juhlijoiden kanssa. Alkaa ihan naurattaakin, erasmushetkiä parhaasta päästä. Viininmaistelua ja tarinointia, siitä minä pidän. Kyllä sitä kestääkin aina aamukuuteen.

Sama toistuu jouluaattona. Yritän ehdottaa että pidämme juhlat tyhjässä ja isohkossa, jopa uunilla varustetussa, runsaasti astioita sisältävässä asunnossani. Glorialla on juuri ihanan jouluinen pöytäliina, joten juhlat ovat hänen ja Josen kaukaisessa, pienessä kerhohuoneessa. Gloria ja Jose hehkuttavat miten paljon ruokaa, viiniä ja joulumieltä heidän luonaan tulee olemaan. Minä annan tässä periksi, kunhan nyt jossain on jotain.

Pari tuntia ennen juhlia facebookkiin tulee viesti. Juhlien sijainti on muuttunut Kanaalstraatille. Tekaisen jotkut pekoni-lihapullat ja polkaisen paikalle. Keittiön ovessa varoitetaan jättämästä ruokaa lojumaan pöydälle, rottien takia. Keittiön pöydän ääressä aterioidaan. Kukaan ei tarjoa hiljaiselle suomalaiselle lautasta tai haarukkaa, lihapullat viedään kyllä toiselle puolelle pöytää. Löydän välineet kyllä jostain kaapista, lomille lähteneet opiskelijat eivät ole onnistuneet kätkemään kaikkea. Tunnelma on ikäänkuin semi-jouluinen. Musiikki on Nirvanaa, Oasista ja Robbieta. Run DMC:n X-mas in Hollis soitetaan kun pyytää kolmesti. Gloria ja Jose eivät ole paikalla, ovat kuulemma purkaneet kihlauksensa ja lähteneet eri lennoilla kohti Madridia.

Sitten laiteaan joku julkkis lapulla otsaan ja kysellään "Kuka minä olen", vittu oikein eksistenssi-peli jouluna. No vitsit sikseen. Annan turkkilaiselle otsaan Lucky Luken. Omani on näyttelijä, amerikkalainen, Oscar-voittaja, puhuu pallolle...aika helpoksi se täällä tehdään joo. Turkkilainen tietää vihjeiden Lucky Luken, mutta vain turkkilaisella nimellään. Eli sillä ainoalla oikealla, hei. Liettualainen tyttö ei ole kuullutkaan Bambista. Jaksan seuraavaa peliä eli kortin suutelua aikansa. Vieressäni istuva Adi ei oikein välittäisi tuoda huuliaan lähelleni. Eikä sen niin väliäkään, mutta se tekee minusta pelin keskipisteen tai jonkun antimagneetin. Alan murista Adille aina kun hän imee korttia, täytyy sanoa se on ilmeisen häiritsevää hänen suoritukselleen. Lähden kotiin katsomaan Paavin kuulumiset.

Tänään Gloria ja Jose ovat palanneet yhteen ja Leeuwardeniin. He selittelevät riitaansa facebookissa ja kaikki symppaavat, emppaavat ja elävät mukana. Kommentoin että "love is rollercoaster...where is the food?"

Eikä siihen kukaan vastaa. Ovat perkeleet syöneet kaiken. Tämä se on jumalauta maailmakuva niin mikro-kuin makrotasolla. Kaikki energia menee riitelyyn, hävittäjien bensaan, yhden pettymyksen takomisessa toiseksi. Silti tälle kaikelle saa nauraa.

Porkkanalaatikkoa tekee mieli, siis teen. Paluulentoakin voisi alkaa etsiä.

Hauskaa lentoa, älä kerro huumeista

NHL:n opiskelijalehti haluaa haastatella minua. Luistelen fillarilla koululle, lumisade on jäätynyt tienpintaan. Olen alkanut olla tasaisesti hieman myöhässä kaikesta, kääntämisen arvoinen trendi. Koulun mediateekin ovella minua odottaa Lieke, ehkä reilu parikymppinen hollantilaistyttö. Tämä homma sovittiin eilen puhelimessa, kesken kuvausten. Odotin joko pyöreäkasvoista Liekeä Comaprative Media-kurssilta tai jäätävän hyvännäköistä blondi-Liekeä hollantilaisten vaihtareiden ja Erasmus-tyyppien tapaamisesta. Toimittaja-Liekeä en tapaamisesta muista, mutta hän kuulemma muistaa minut. Ehkä siksi että on viettynyt oman vaihtovuotensa Helsingissä, suomi on sillee päällä.

32 vuotta ja vielä opiskelet!

Hyvä aloitus Liekeltä. Olen kuulemma nuoremman näköinen, että siis ota kohteliaisuutena joo kröhöm. Nyt en ainakaan ota pipoa takaraivolta. Haluan olla Tiksin B-boy, mutta en ole, se myönnettäköön. Lieke kysyy asumisestani ja sitten italoista. Kerron että viihdyn, mutta tiettyjä eroja on käsityksessä kodinhoidosta. Erikseen kehoitettuna mainitsen tiskaus-allergian ja roskienvienti-fobian. Kertoilen vähän mitän olen tehnyt, missä käynyt, miltä tuntuu Hollannissa.

Taas tulee se liikaa yrittämisen synti. Yritän kertoa miten Hollanti näyttäytyy kansalaisvaikuttamisen ja demokratian luvattuna maana, mutta onkin pienen kaupungin sisältä katsottuna paljon konservatiivisempi maa kuin oletin. Tai että vaikuttaa että te hollantilaiset olette vähän kyllästyneet tähän euroopan hipit-leimaanne, että kovempi linja olisi kivempi? Ja ne Sinterklaasin plankkinaama apurit, vittu oikeasti.

Miksi aina kuvittelen että sensuroimaton ajatuksen puhuminen/kirjoittaminen on jotenkin tärkeää tai minun missioni?

Kerron myös että hollantilaisopiskelijat suhtautuvat opettajien kritiikkiin aina
henkilökohtaisesti. Että jos ryhmä ei tee mitään kuukauteen paitsi toistelee samoja selityksiä ja jos se sanotaan ääneen, se on törkeän epäreilua vittuilua. Ihmettelen sitä hollantilaisten käsitystä että Hollanti on maailman kiistämätön napa, koska se on vaan niin vierasta ajattelua takarivin suomalaisille. Kehun tätä aikaa, sen avartavaa vaikutusta maailmankuvaani, hollantilaisia pyöräkaistoja. Haastattelun jälkeen sovimme Lieken kanssa että kohtaamme facebookissa. Lieke vaikuttaa jotenkin hengästyneeltä. Pyydän saada lehden kun se julkaistaan huhtikuusssa, Lieke sanoo että "mutta se on hollaniksi". On pakko tarjoilla vielä fakta että minua on haastatelutu myös ruotsiksi Ny Tid-lehteen, ostetun novellin kylkeen. Osaan kirjoittaa, rakastakaa minua.

Haastattelun päätteeksi puhumme Hollanin kannabis-turismista. Yritän saada selville, onko sen paheksuntaan muitakin kuin moraalisia syitä. Sanon lauseen " it takes more to get to paradise than legal weed". Lieke on otettu. Hollantilaiset tuntuvat todella kammoavan muiden maiden kuvaa Hollannista loputtomana huumeparatiisina. Heikko kansallinen itsetunto, anyone?


Joululoma on alkanut. Taidan vähän matkustella. BRB.

Niin se elämä

Istumme editointihuoneessa Dianan, Adin ja Teijan kanssa. Eilen kuvaamme materiaali ei näytä yhtään Citizen Kanelta, Tupla-Uunolta tai edes Nakelta. Naiset ovat ärtyneitä. Miksi Otto on kuvannut niin paljon, miksi kamera heiluu, miksei koko hommaa suunniteltu paremmin. Näinä hetkinä tuntee kahdenlaisesti. Tavallaan tekisi mieli sanoa että tätä minä koetin käsispalaverissa sanoa. Antaisitte hösät minun ohjata tai edes puhua lauseeni loppuun. Toisaalta vaan hymyilyttää hiljaa. Näiden on pakko tehdä itse omat virheensä, nähdä ne nyt ja tuntea halua tehdä paremmin. Se on oppimista. Ja kyllä itseltäkin unohtui se vähä mitä kuvaamisesta tiesi, suttua se on, tripod aina ja aina. Kuvakäsis ja sen noudattaminen tripla-aina.

Naiset eivät myökään pidä lyhärille kirjoittamastani lopusta. Halusin tehdä pienen monologin, jossa löpisen kameralle miten kaikki ihmiset ovat erilaisia ja so fuckin special. Väliin leikataan otoksia jossa ryhmämme naiset haukkuvat kässäriäni, ulkonäköäni ja erityisesti rakastajan taitojani. Tyyliin näin...

APPLES WITH MESSAGES... ONE OF THEM FALLS AND ROUNDS TOWARDS OTTO AND THE CAMERA FOLLOWS IT. IT HAS A SMILE OR SOME TEXT ON IT. IT ARRIVES TO THE FEET OF OTTO AND HE GRABS IT AND HE SAYS THE FOLLOWING.

OTTO: Quite a strange story, of these three young girls...but you may wonder who am I and whats up with these apples. As you can see every apple is special and so are all the people. I want to tell people they are special and make them happy..

Adi: His apples taste like shit! They made me vomit!

Otto: This apple is promise of that something good will happen…

Diana: He promised us a good script for our film… But this…this is just weird non-sense! Not funny!

Otto: With these apples I want to spread the message of love and understanding. I think that whats life is supposed to be about…

Magaly: He is the worst lover! I could not feel a thing! Fuck your apples, man! Boo!

Otto: Its not good, but it is what I do. People, life is an apple for you to paint a smile on. And then to bite.

Niin joo, olemme Teijan kanssa piirrelleet omenille kasvoja ja ne ovat esillä tässäkin tuotannossa. Istuin Leeuwardenin kauppakadulle tarjoilemaan niitä ihmisille laukkuni päältä. En oikein kehdannut ojennella niitä ihmisille, oli ne kuitenkin kolme viikkoa vanhoja. Erityisesti Teijan piirtämä silmämuna oli kuivunut uurteiseksi, siinä oli jo biotaiteen tunnusmerkkejä. Joku vanha nainen kävi sanomassa sanan Arte. Myönsin näin olevan. Ajattelin että olisi mukava jos osaisi laulaa. Täältä alhaalta olisi hauskaa päästellä. Olisi se varmaan häiritsevääkin, mutta kuka tietää, ehkä hyvä niin.

Naiset sanovat että eivät käsitä loppua ja että se rikkoo elokuvan harmonian. Lupaan kirjoittaa uuden lopun ja toivotan hyvät joulut, palataan, halataan. Nämä ovat iloisia ja energisiä ihmisiä, pidän heistä todella. Sellaisia asioita kuin yllätyksellisyys tai konflikti en osaa heille perustella, mutta onko tuolla nyt niin väliä?

Kuinka kuvaamme mielikuvitusystävän?

En ole blogaillut ihan hetkeen. On ollut muuta. Eikä kukaan edes kommentoi, saatana. Suomalaiset ovat näin, kysy jotain niin vastaan. En kyllä itsekään kommentoi blogeja, luen kyllä jotain.

Espanjalainen tyttö nimeltä Diana nuolee kämmentäni. Siinä, mielikuva. Olen estänyt hänen puhumisensa ja hän mitä ilmeisemmin pitää siitä. Olemme kolmikerroksisessa coffeeshopissa suunnittelemassa elokuvaa. Paikalla on bulgaari-Adi ja suomalainen Teija. Jotain hassuttelua pitäisi kuvata huomenna ja kutsua sitä lyhytelokuvaksi. Diana on ihastuttava, järisyttävä papupata. yritän tehdä jonkinlaista selkoa huomisesta kuvauksesta, äänistä, voice-overeista, ajoista paikoista, onko kukaan varannut kameraa, mitä helvettiä me huomenna teemme. Naiset haluat minun pukeutuvan tutu-hameeseen ja ihmettelevät mistä sen voisi hoitaa huomiseksi. Sellainen työnjako meillä, noooh. Olisin pyytänyt Dianan ulos kuukausia sitten mutta pelkään luonnonlapsia. Ne tekevät ritsis-rätsis Oton sydämelle. Aina ja ihan sama että tarkoituksella vai ei. Sama ylös-alas-vielä alemmas tapahtuu. Mitä tahansa tässä nyt sanon, loppuvaihtooni tulee kuulumaan jotain vaivaannutavaa ja puhdasta tämän naisen seurassa. Tunnen sen kuten tuntee reumapotilas ukkosen lähestyvän. Teija haluaa kuvata itsensä dinosaurus-asussa ja kertoa tarinan missä mielikuva ystävä estää hänen itsemurhansa. Minä haluaisin lojua sohvalla äitini talossa ja kritisoida tv-ohjelmia pienessä punaviinissä. Joulu menee täällä, vähän on jo ikävä Vantaalle. Sanon etten aio jatkaa lausettani niin kauan kuin Diana nuolee kämmentäni, Diana valittaa että se maistuu suolaiselta. Hah! I wish I had a dollar everytime...

Paras kaverini Jii tosiaan kävi viikon verran. Ensin aivan järkyttävä säätö damissa, lennot, junat. kaikki myöhässä kun vähän tuuppasi lunta. Jäimme damiin yöksi Jiin kaverille. Jumalauta jos kaverin nimi on Yrjänä Rankka, niin mitä minä pystyn hänestä sanomaan. Risuparta koodaaja, jonka yleistieto pyyhkii puolella suomea pöytää. Sellisti joka dokasi Jaco Pastoriuksen poikien kanssa. Selviytyjä Damissa, upea kaveri. Hakkeroi itsensä Valkoiseen Taloon 80-luvun A-Studiossa, tarina kertoo, minä en tiedä.Total respect.

Jii istui viikon olohuoneeni sohvalla ja editoi demoaan. Söi kerran kahdessa päivässä, nukkui jos erikseen ehdotti. Lääkkeet mitä valtio kustantaa...ne ovat aika huikeita troppeja nykyään. Toivon että demosta tulee hyvä. Kyllähän tuollainen niskalimailu on tavallaan inspiroivaa katseltavaa. Voisihan sitä itsekin kirjoittaa enemmän, ilman sen suurempaa tavoitetta tai foorumia. Panna haisemaan, tuottaa tekstiä ihan perkeleesti, hengittää täysin keuhkoin, sotia, kaatua ja sotia lisää.

Toisaalta olisin halunnut toisen suomalaisen seikkailijan jakamaan tätä kaikkea absurdia väärinymmärrystä, mutta minkäs teet. Ihminen tekee onnensa itse ja haistaa sielutoverinsa yli kansallisten rajojen. Diana kutsui minut kotiinsa suunnittelemaan elokuvaa koko yöksi. Se, että istun tässä kämpillä blogailemassa, on hetki hetkeltä kestämättömämpi ratkaisu.

Olen uskomaton hölmö. Mutta avaan portteja, katso vaan.

Puhaltaa

Onko Otto koskaan iloinen, oli kaverin kihlattu kysynyt. Tämä kysymys heräsi hänen luettuaan kolumnejani UG-lehdestä. Kaveri oli vastannut ei koskaan. Jännä kysymys sinänsä, olen kyllä toisinaan iloinen, mutta tuskinpa kirjoitan siitä koskaan. Uskon siihen Palahniukin neuvoon kirjoittaa asioista jotka kauhistuttavat minua. En oikein näe miksi miksi ihmiset postaavat facebookissa olevansa onnellisia. Uskon että he ovat, mutta mikä pointti sen kertomisessa on. Hyvä on hyvää, tykätään, painetaan likeä, laitetaan hymiö perään. Minä haluan saada ihmiset nauramaan kauhulleen ja surulleen, koska se on minun tapani selviytyä ja uskon että voin levittää tuota selviytymistä. Useat ihmiset tuntuvat ajattelevan että olen pelkkä sadistinen kulli. Mut emmä hei oooo.

Stevie Ann oli aikasen hyvä. Aluksi se oli sellaista hollannin Irinaa mutta sitten lähti enemmän roots-linjalle, vähä kuin vanhaa zztoppia. Ja komea ääni Steviellä on, ei nyt mikään Macy Gray, mutta silti. Keikan paras hetki oli seuraava. Stevie tuli encoreen esittämään One Year of Love-biisin. Jostain syystä artisti päättikin istua lavan reunalle, eikä laulaa seisaaltaan mikkiin. Mitä seurasi? Sitzen, sitzen! Miltei koko yleisö istui lattialle kuuntelemaan hipihiljaa. Näin se yleisö otetaan.

Suze tosin ei istunut. Kävimme yllättävän hyvän keskustelun ennen keikkaa. Näistä romanttisista aiheista on muuten helpompi puhua englanniksi kuin suomeksi. Ei sillee takerru kurkkuun mikään you are special and I want to be with you. Kunhan sanoa losauttaa. Toisaalta on parempi pitää yksinkertaisena. Yrittäessäni sanoa että ongelman tekeminen ikäerosta on sama kuin minä sanoisin että Suus, muuten hyvä, mutta olet niin helkkarin lyhyt. Että on aika perseestä antaa joku syy mille toinen ei voi mitään ja joka on ollut tiedossa kaiken aikaa. "Mä olen hollantilaiseksi lyhyt, mutta en verrattuna italialaisiin". Miksi ihastun aina täysiin törppöihin,en tiedä, kai se on osa sitä isompaa kokonaisuutta. Mutta tämän tietyn ilman puhdistuksen ja anteeksi pyytelyn jälkeen iltamme oli parhaita tämän astisista, paljon koskettelua ja naurua tiedättekö. Vaikea uskoa että suhteemme oli tässä. Pidän teidät informoituina, jos tässä vielä jotain syntyy.

Voisin kertoa keilaamisesta ja koulusta, mutta jätetään seuraavaan postiin. Kaikki on aika hyvin nyt, paitsi että pitäisi hieman kirjoitella koulujuttuja. Mieluummin sitä toki haukkuisi maikkoja ja pähkisi rakkauelämäänsä, ihminen on sellainen. Paras kaveri lunasti itsensä ja luopui Damin keikasta. Oli tulossa suoraan tänne Leeuwardeniin, mutta Finskin ahneus pilaa senkin. Toinen paras kaveri tulee sassilla, jos tulee. tämä on herkkä systeemi, tämä maailma.

Vaatteet päällä nukkumaan

"Voinko maksaa Visa Electronilla?"

Päähäni olisi pitänyt pudota sanko. Visa Electron ei ole Hollannissa yhtään mitään. Valehteleva paskasakki joka kulkee nimellä Nordea väittää myös ettei laskuta nostoista. Euro lähtee joka kerta. Ei nyt lähde puhumaan läpi sitä mitä tunnen pankkeja ja vakuutusyhtiöitä kohtaan, mutta varoitan electronista. Älkää laskeko sen varaan. Automaatti Primavera-kioskin ulkopuolella ei hyväksynyt korttiani, vaikka viikko sitten hyväksyi. Ei kun ostamaan kolikoilla, olin laskenut että minulla oli 14euroa. Kaikkineen lippu maksoi 15,80, minulla oli 15,60. Ehkä kertoo jotain Leeuwardenin pikkukaupunkimaisuudesta, että myyjä ojensi minulle Stevie Annin lipun ja sanoi että tuot myöhemmin. Eikun seuraavan kaupan automaatille. Minua ennen automaatilla olikin opettajani Vera. Hämäännyin viikonloppu small-talkista siinä määrin että unohdin oman setelini automaattiin, kun olin ottanut kortin. Ja ulko-ovelta takaisin, execuse me ja jonkun vanhan ukon kainalon alta oma kaksikymppinen talteen. Dankjewel, tutsins ja takaisin Primaveraan. Minua odottavat siellä tiskille jätetyt omat hanskani. Tänään rullaa, beibe.

Tänään avasin osaltani kaksi kurssia. Sports and Media ja Corporate Communication. Luulin opiskelevani vähän urheilu-journalismia, tapaavani ehkä fudistoimittajia, SC Cambuurin PR-ihmisiä, jotain. Opettaja on viisikymppinen, kilpapurjehdustaustainen nainen nimeltään URTSKÖRTS tai vastaavaa. Nainen puhuu kuin yksinään 10...20..30 minuuttia. Yritän vähän rikkoa transsia kysymällä että excuse me what do you mean with PORT? What PORT? No, POOORT....eli hän meinaa että board, niinku johtokunta. Ajaxilla on kuulemma vaikeuksia johtokunnassa, kun kaikki on ovat bisnesihmisiä ilman fudistaustaa. Koetan päteä kertomalla että Jari Litmasta on toivottu Ajaxin valmennusportaaseen ja ehkä johtoonkin myöhemmin. Nainen ei sano mitään. Kysyn hetken päästä tunteeko URTSKÖRTS jalkapalloa tai Jari Litmasta. Nainen katsoo minuun hymyttömänä lasikatseella ja sanoo että Jari Litmanen on Hollannissa tunnettu nimi. Hän puhuu aivan perusasiota sponsoroinnista ja mistä urheilijoiden palkka koostuu. Lopulta hän paljastaa että kurssin tarkoitus on tehdä tiedotus-ja markkinointisuunnitelma Hollannissa 2012 järjestettäville purjehduksen MM-kisoille. Nainen pyytää meitä tutustumaan jonkun lajiliiton kotisivuihin ja kirjoittamaan pari sivua siitä miten lajiliitto kommunikoi. Portugalilaiset heräävät sen verran että kysyvät mistä lajista opettaja mahtaa puhua. Meitä on luokassa kolme, kaksi kaunista, portugalilaista tyttöä ja minä. Nämä kaksi eivät koskaan tee mitään muuta kuin nukkuvat ja puhuvat toisilleen. Jos nainen on töykeä ja ylimielinen, hänen on syytä olla punatukkainen. Claudia ja Isabella eivät ole ja me vitutamme toisiamme.Olen kyllä siellä mielellä, että riitelisin vaikka pöydänkulman kanssa.

Corporate Communication kolme tuntia myöhemmin. Isompi ryhmä ja sama URTSKÖRTS. Markkinoinniin ja sisäisen tiedotuksen pintapuolisia ja vanhentuneita alkeita. Miksi halusin tänne, mitä helvettiä päässäni liikkui?

Halusin nähdä miten asiat tehdään muualla. Nyt näköjään opin saman teorian englanniksi ja tylsemmin opetettuna. Mikkelissä sentään ymmärretään jonkinlainen keskustelun arvo tunneilla. Täällä keskustelu on lorujen toistelua ja nyökyttelyä. Tarkkaavainen lukija on huomannut että kaikki murheeni liittyvät kommunikaation täydelliseen epäonnistumiseen. Esimerkki, maestro?! Saatte kaksi ja sitten alan avautua jossain muualla. Parvekkeella olisi kotoisan viileää ja tänä kansainvälisenä kielimuurin päivänä voisi päästellä vähän suomea downtownin suuntaan. katellaa.

Esimerkki 1.

URTSKÖRTS: Tietääkö kukaan yhtiötä joka "is not communicating"?

Otto: no ehkä British Petroleum oli aluksi...eivät tehneet tarpeeksi...

URTSKÖRTS: ------

Otto: tai siis että ne eivät ruoskineet itseään, whip themselves....eivät aluksi suostuneet viestittämään miten suuresta katastrofista oli kyse ja miten he olivat syyllisiä luonnonkatastrofiin...mutta ainahan se on niin että mikään ei ole tarpeeksi kun jotain vastaavaa tapahtuu...

URTSKÖRTS: PORT something somethin....

Esimerkki 2

Monikansallinen lauma vaihtelevan karvaisia...opiskelijoita pitää esitelmää joulupukista ja joulusta, onko kyse myyttien kaupallisestamisesta, luultavasti. Ryhmä kysyy muulta luokalta "onko joulu teistä liian kaupallinen?" Inge Groeningenista vastaa "kyllä, joulu on mielestäni liian kaupallinen". Ryhmä tekee johtopäätöksen että useimmista "joulu on liian kaupallinen" ja että olisi se kiva jos yhtiöt miettisivät miten joulu voitaisiin säilyttää "nostalgisempana". Sellaista yhdessä oloa ja isi-teki-puusta-hymistelyä. Vai että nämä ovat vaihtoehdot. Olen niin kiinni palanut omaan mitättömyyden tunteeseeni että valitsen taas puhua.

Otto: Jees pliis joo, mutta eikös joulu ole most traditional and nostalgic celebration ever. Tai siis että nostalgie and commerical(tässä kohtaa nauhalla on pelkkää rutinaa ja konsonattia-toim.huom-)ism ovat aika lailla samaa huttua.

Joku Vitun Valkohammas Hollantilaisjäbä: mmm...yeah...maybe...uurm..

Otto: Ok...well sorry! Just came to my mind! I GET MI COAT!(nousen puolittain, otan takin selkämykseltä)

Juuri kukaan ei tunnista Fast Show-lainaa, jos kukaan. Joku sentään hihittää, kenties itkemisen sijaistoimintona. Tästä tulee pitkä kurssi, tästä tulee pitkä loppuvuosi. Tilasin vitutukseeni mutsilta Suomen lipun seinälle laitettavaksi, oli kuulemma ostanut heilutus-lipun. Tilasin myös pari viimeisintä Undergraduate-lehteä mihin myös olen kirjoittanut(ne numerot siellä sivun alalaidassa, sori). En lähde puhumaan läpi mitään vain kirjoittaja voi sen tietää- lässytystä. Mutta kun olen kirjoittanut jotain ja se on taitettu ja se on painettu ja sitä on luettu ja siitä on kuullut kommentteja....niin sen vittu soikoon haluaisi fyysisenä käsiinsä. Olen kysellyt lehteä lähetettäväksi tänne vasta koko vaihdon ajan. Vastauksena jokaiselta lähestymältäni taholta on pelkkää kiroilua että tää on jonkun muun homma.

Olenko jotenkin liikaa mitä. Paras kaverikin saatana kuittailee että elän sen laskuun. Kun yritän sanoa että pesoa on aika niukalti ja että on vähän venytys viettää Dami-viikonloppu, kun olisi tämä miltei maksetu Leeuwardenin-luukku.  Itse jumalauta ehdottaa että maksaa hostellit ja minä lupaan että tammikuussa opintolainoista takaisin. Ja sitten että "Elät meidän laskuun".Ja tämä siksi ettei parhaalta kaverilta vaan palaisi rahaa/aikaa turhaan matkailuun Hollannissa, että se tulisi edes samaan maahan.

Sen Stevie Annin on parempi olla hyvä. Todella hyvä.

Hollantilainen nainen on tavoiltaan suorasukainen

You are very honest, always tell the truth, nauraa Gin. Olen juuri todennut että Everton on toki lempijoukkueeni, mutta kaukana maailman parhaasta. Ja että Ginin tukkansa läpi tunkema puikko sopii hänelle kuin nakutettu. Teemme lähtöä kurssimme opettajan luona järjestetyiltä päivällisiltä. Piti viedä suomalaista ruokaa, tein valkosipuli-juustopatonkeja, kansallisruokaamme. Hyvää ruokaa osataan tehdä näköjään maailman sivu. Japanilaiset syö pinaattia inkiväärillä, hollannissa tehdään about saman makuista hernekeittoa kuin meillä ja espanjalaisten chorrot tai vastaavat ovat loistava keksintö. Patongin viipaleet menevät hyvin kaupaksi nekin.

 Pohdiskelen tässä juuri, minkä hintaiseksi arvioisin sanani. Ehkä neljätoista euroa.

 Kulttuurituottajaksi opiskellessa kuulee usein sanassaan pysymisen merkityksestä. Alan piirit ovat verrattain pienet ja tieto epäluotettavuudesta kiirii nopeasti. Tämä on hyvin itsestään selvää tietoa, mutta sen mainitseminen ei voi tehdä huonoa. Olen sitä mieltä että ihmisen pitäisi tarkoittaa mitä sanoo ja ymmärtää miten syvää ja haurasta ihmisten luottamus on. Tämänlaisen ajattelun ansiot ovat kiistattomat. Ajatteles nyt, onhan se tavallaan aika makea tunne. Menettää luottamus, tulla loukatuksi. Siinähän pääsee moraalisesti, ainakin omassa mielessään, aika näppärästi niskan päälle.

Short Stayn Catherine taisi kuvitella olevansa niskan päällä. Nainen tuli visiitille yksi ilta sen kummemmin soittelematta. Syynä viimeinen vuokra mitä olen velkaa koko hommasta. Kuuden kuukauden vuokrat olisi pitänyt olla maksettuna kolmisen viikkoa sitten. Mielestäni syyt ovat riittämättömät ja enkä kokenut tarpeelliseksi kiirehtiä viimeisen erän kanssa. Ja ensi kuun alussa suoritettu maksaminen sopisi muutenkin talouteeni paremmin. Nooh, Catherinella oli hymy kasvoilla ja PIN-kortin lukija kädessä. Can we settle this now!?

On sitä kaikenlaisia yrittäjiä. Sanoin että olen varmaankin ymmärtänyt aluksi jotain väärin...ja että rahat on tilillä joulukuun 4.päivä kun asumistuet saapuu. Annan siis tästä sanani. Myöhemmässä tarkastelussa tuli ilmi, että joudun perumaan sanani, neljäs päivä on lauantai. Käyn huomenna toimistolla antamassa uuden lasketun aikani. Toivon ettei tämä aja Catherinea suunniltaan siinä mittakaavassa että se muuttuisi häiritseväksi. Epäilen että hänellä on ongelmia amfetamiinin kanssa.


Toisen sanan annoin Suzannelle, lupasin lähteä hänen kanssaan Stevie Annin keikalle. No eihän tuo nyt niin paskaa ehkä livenä ole, mutta samperi kun kopeekat hieman vähissä ja isoja sijoituksia edessä. Ja jotenkin tuntuu tarpeettoman kiltiltä lähteä viettämään iltaa tytsyn kanssa, joka ilmoitti että suhteemme romanttinen osuus on päättynyt. Syynä tähän toiminnan päivittämiseen se että olen liian vanha ja kuitenkin lähdössä kohta pois. Varsinkin ensimmäinen kohta on niitä perusteista parhaita. Uskon vakaasti että jos Bill Cosby-showta olisi tehty Hollannissa, olisi joku Suzen mentaliteetilla varustettu tuottaja parkaissut ekan jakson jälkeen että" MITÄ VITTUA?! SEHÄN ON HERRAPARATKOON OIKEASTI MUSTA!!!

Olisi väärin leikitellä näin voimakkaalla mielikuvalla, jos sille ei olisi muita kuin henkilökohtaisia perusteita. Tai olla mainitsematta että minua hieman risoo tällä hetkellä ja se saattaa luoda paineita sanomani aavistuksenomaiselle kärjistymiselle.
Pidän siitä että hollantilaiset ovat käytökseltään suorasukaisia. Suomessa käsitän sen rehellisyydeksi. Täällä siihen lisätään vielä hyppysellinen omahyväisyyttä, laitetaan uuniin ja koristellaan lopuksi nokareella töykeyttä. Sitten istutaan television ääreen katsomaan jouluisia juttuja. Savupiipussa nokeentuu, sanovat.

Kuinka kuokkia Amsterdamissa, osa 2

Pahoitteluni että päivitäminen kestää. Järki seisoo, mies sen vierellä.

Mutta siis coffeeshop. Eikä mikä tahansa kahvipuoti vaan Lonely Planetin tai vastaavan mainitsema. Esittää televisio pilvenpolton miten puhtaan hauskana tahansa, sillä on rasittavat puolensa. Yksi on se että neljä aikuista naista jumahtaa täyteen puhumattomuuteen. Itse yritän kysellä naisten taustoista, kertoa ns. hauskoja tarinoita Leeuwardenista ja toki korostaa minkälainen kulttuurivaikuttaja, suoranainen HAHMO olen Suomessa. Tai no kerron Ilmaista-klubista ja runobändi Duo Terveydestä. Jos se on minusta kiinni tuo keskustelun ylläpitäminen varsinkaan englanniksi, ollaan perustavanlaatuisesti vikakiskoilla. Olen muutenkin huomannut että kertomukset joissa esitän itseni putomassa holtittomasti elämän kulissin läpi ovat useimmiten pahennusta herättäviä. Ihmiset alkaa nauraa vähän sillee keskenään..."se on hullu, hahaa". En väitä heidän olevan väärässä, mutta minusta keskiverto-normaali puolustuslinjaansa uskovat ihmiset ovat kuin ranskalaiset toisessa maailmansodassa. Hudaa tulee ja hullut...they just roll with the punches, you know. Minusta on tullut jänskän kaksikielinen, billingual no vitut mitään ole.

Sen sijaan että että naiset arvostaisivat tarinoita Oton hauskasta pölkkypäisyydestä, he tutkivat pöydällä olevaa muovikasvia. Onko tämä oikea vai ei, hmm. Jotenkin se on vaan tyhmää. Sitten seuraa paljon kävelyä nenä kiinni Lonely planetissa, kartassa ja lopulta Blackberryssä. Saksalainen ei vaan sillä lailla mene ja katso ympärilleen, jokaisen liikkeen tulee olla harkittu. Päädymme lopulta ehkä thaimaalaiseen ravintolaan. Naiset tekevät erikoistilauksia...juu ei minulle basilikaa...voiko tämän vaihtaa tuohon...tarjoilija ei välttämättä ihan tajua...ja naiset perääntyvät toiveissaan...ja palaavat niihin. Itse tilaan numeron 28.  Siinä on pähkinöitä. Jos eivät omat juttuni oikein kiinnosta, niin kuunnellaan mitä naiset kertovat. Jenkki kertoo että sillä on kaksi sisarta ja ennen se ei hengannut pienemmän kanssa mutta nyt hengaa koska se on vanhempi ja nyt kun se sanoo Hey, sister niin kaksi päätä kääntyy, kelatkaa. Ihmettelen mikseivät laatuohjaajat, kuten Stone tai Scorcese, ole vielä tarttuneet  tähän tarinaan. Pienellä kyselyllä saan selville, että hengailu merkitsee lähinnä syömistä, museoita ja lisää syömistä. Museo on kuulemma animal science ja syöminen super cheap. Jenkki-L ei ole kuullutkaan USA:n midterm-vaaleista, joista on kaksi viikkoa. Ihmiset kokevat kiinnostaviksi niin eri asiat, sanotaanko näin.

Puolessa välissä annoksia kaksi naisista huomaa syövänsä toistensa annoksia, toisen tofu on raakaa ja toisen grillattua, katohan. Tämä pelkästään lisää vaivautuneisuutta. Syvimmän hiljaisuuden hetkellä totean "että jos Aki Kaurismäki olisi ohjannut jakson Sinkkuelämää, se olisi jotain tämän kaltaista". Suomalaistaustaiset ymmärtävät että sarkasmintajuni on kuin pysäyttämätön luonnonvoima, muut jatkavat hiljaisuudessa. Ateriointia seuraa lisää harhailua keskustassa. Paras hetki on ehkä se kun naiset päättävät kävelyyn uupuneina ottaa taksin, sulloutuvat kaikki neljä siihen ja kun minä olen tulossa, sanoo kuski ettei ota viittä. Voi kuinka tyytyväisiä ilmeitä:D
Päädymme jollekin terassille juomaan lasit viiniä. Osa naisista alkaa torkkua, lähdemme kohti hotellia. Jotenkin aistin että kuokkimiseni L:n ja H:n huoneessa on vähän elämänlaatua heikentävää, mutta paha enää perääntyä. Viimeisellä vuorolla matkaaminen kohti Leeuwardeni pimeän Hollannin läpi, jossa joukkoliikenteessä ovat päällä melko hämärät eikoisjärjestelyt, ei voi sanoa että nappaa. Saan kaksi peittoa, toisen patjaksi. Täytyy sano että se on aika shamaani tunne nukkua peitto patjana ja kuunnella hostelli-hotellin käytäväelämää. Toinen naisista päästää välillä säpsäyttävän SNORK!-äänen. Nukun silti, tai ainakin aamulla herään.

Aamiainen taitaa olla hotlan valttikortti, se maksaa 17,50 eikä ole juuri mitään. Juon kolmisen kuppia kahvia, syön leivän ja koetan luikkia tieheni, koska olen täällä epävirallisesti. No onhan se epistä, mutta älkää peljätkö, kuitatessaan ulos naiset joutuvat maksamaan minutkin. Toki maksan tuon summan heille. Naiset lähtevät katsomaan arkkitehtuuria, minä lähden kauniihkoon pikkukaupunkiini. Tästä olisi voinut irroittaa usemmankin anekdootin, mutta olkoon, ei se siitä parane.

Minua on tässä viime aikoina askarruttanut sellainen juttu, että miksi kolmikymppisyyttäkin pitää jotenkin teeskennellä? Ihan sama kuin silloin kun siirryttiin ala-asteelta ylä-asteelle. Äkkiä se mopot, rööki ja kovistelu tennarifudiksen ja kukkulan kuninkaan tilalle. Ja vitusti tuhahduksia ja paheksuvia katseita niiden suuntaan, jotka vielä kehtasivat tulla kouluun äidin tekemissä verkkareissa.

Kuinka kuokkia Amsterdamissa, osa 1

"Oletko jo junassa?", luki puhelimessa. Olimme sopineet L:n kanssa tapaavamme Amsterdamissa ja olin ilmeisesti jo myöhässä. Siispä matkaan. Junalippuja on täällä monensorttista, perusflabat kustansivat yli neljäkymppiä. Olin valmistaunut sellaiseen max.15euroon, aina oppii. Asemalla minua kuitenkin neuvottiin kysymään paikallisesta Blokker-tavaratalosta jotain alennus-päivälippuja. Sain sieltä rajoittamattoman lipun lauantaiksi, tai itse asiassa kaksi, pakkostos sanan varsinaisessa merkityksellä. Paino sanalla pakko. Kaikki meni kohtuu näppärästi Meppeliin asti, siis ekaan junanvaihtoon. Kukaan ei ollut mitenkään erityisesti tähdentänyt että Meppelistä Zwolleen pitikin siirtyä bussilla, ilmeisesti ratatöiden takia. Eikä mitään turhia kuulutuksia englanniksi. Bussi lähti viereiseltä parkkipaikalta. Joku vaan huuteli Zwolle, Zwolle ja hyppäsin siihen bussiin. Matkalla radio soitti hollantilaista iskelmää, upeaa kamaa. Viestitin L:lle että tässä nyt kestää sen kolme tuntia. Vastauksessa oli aivan selvästi että you are welcome to crash in our hotelroom.

Kolmen tunnin päästä olin Amsterdam Centraalilla. Eikä ketään missään. L ja sen ystävät löytyivät Starbucksista. Neljä naista, walesilainen L, saksalainen A, suomalainen H ja mikähän perkele sen jenkin nimi...ai niin L sekin. Ikäistäni ja jopa vanhempaa seuraa vaihteeksi. Noh, minulla oli käteinen melko vähissä mutta sijoitin viimeiset voileipään ja lasiin viiniä. Ja kertoa pöpisin näitä juttujani. Joka taisikin olla tosi järkevää, koska naiset toki huvittuivat mutta jotenkin sillee että kuka tuo hullu on? Olen tottunut ilmaisemaan itseäni ilman filttereitä, mutta onhan siinä huonotkin puolensa. ja varsinkin engelskaa sönkätessä taitaa välillä mennä vitsit ohi yleisöstä. Jenkki-L repeili puhetavalleni, mutta emmä tiedä saiko se ihan sanoistakin selvää. Sanoin että opiskelen education ja communication linjalla. Jenkki kysyi mitä aion opettaa. Sanoin että tanssia, painia ja matematiikka...ja niiden kautta maailmanrauhaa. Otolla on katsokaas sarkasmin silmää, voi helevetti että pitää.

Kieli on kyllä vähän kuin hajuaisti. Ilman kielitaitoa  skeidan ja suklaan ero hämärtyy. On vaikea aistia mitä ihmiset ajattelee ja miten omat sanat ja sanomatta jätetyt niihin vaikuttaa. No High Five Asperger, mutta minkäs teet kun siltä tuntuu. Seuraavaksi naiset halusivat coffeeshoppiin, totta hitossa.

Kivuliasta horinaa

Olen sairas kerran vuodessa ja se on nyt. Flunssaa pukkaa niin että ontelot natisee. Olin jo eilen, mutta pitihän sitä nyt keilaamaan lähteä kun kerran puoli koulua olin paikalle kutsunut. Ei niin että puoli koulua olisi tullut, sanoi event-lista mitä hyvänsä. Vähän vittumainen liike, lähinnä latinoilta. Oltiin kuitenkin varattu kolme rataa ja Grote Keizerin kassa halusi täydet rahat kaikilta. Seurasi 20 minuuttia hollanniksi käytyä väittelyä. Ainoa paikalle saapunut espanjalainen Javier ehdotti että vetäisimme kassaa turpaan tai soittaisimme poliisit. Niin kuulemma tapahtuu Espanjassa, jos tarjonta ei lunasta mainontaa. Hyvä tietää. Saimme lopulta kolme rataa, en oikein käsittänyt mihin hintaan, mutta kuitenkin. Keilaaminen oli tällä kertaa vähän haastavaa. Hollannissa on nähkääs sellaisia pyörätelineitä, että niissä on kaksi tasoa mihin fillarin voi lykätä. Nykäisin Artturin ylätasolta yhdellä kädellä alas ja tein samalla raajalle rankkaa vääryyttä. Joku lihas kyynärpään ja hauiksen välistä on vähintään venähtänyt. Ja siihen sitten keilailua ja ilmalätkää päälle. Nyt sitä on yksi räkäinen ai-jai koko jätkä.

Tein vaiheikkaan keikan Amsterdamiin.Ei vatsahuuhtelua tai transuhäitä, mutta kuitenkin. Kerron siitä kunhan olo hieman kohenee.

Sarkasmin merkityksestä elämänlaadulle

Välillä hävettää, tiedättekö? Meseilin Suzannen kanssa ja kysyin lähteekö hän Bicycle Boozin Bingeen. Eli vedetään jurrit ja pyöräillään pitkin kaupunkia. Sellainen tankojuoppous on pop-tapahtuma. Suzanne ei kuulemma juo koskaan. Suzannen äiti on kuulemma alkoholisti. Uh-huh. Ja meitsi jumankekka huitoo votkashotteja ja puhuu lempeitä, ehhehee. Kasvun paikka, jälleen.
Kävimme eilen keilaamassa ja pelaaamassa bilistä&air-hockeyta. Keilailu meni aivan päin vittua, jokainen pallo halusi välttämättä vasempaan ränniin. Radassa oli klappia ja palloissa voita. Haluan oman pallon. Airhockey on muuten aivan jumalattoman siistiä. Ihmettelen etten ole nähnyt vastaavia Suomessa. Intensiivinen peli, olin hiestä märkä.

Jatkoin pelailua kutsumalla Suzannen teelle. Se meni mukavasti, katsottiin American Dadia ja Family Guyta. Suzanne on ilmeisesti jonkinsortin musiikkiluokkalainen, hän näyttää aina youtubesta niiden koulun esityksiä. Näyttäisin mielelläni itseäni lausumassa runoja Mikkelin keskustassa, mutta linkki ei toimi. Eikä kirjoittamani saippuasarja. Yritä tässä nyt sönköttää olevasi taitelija, näytöt puuttuu. Ihmiset ovat kyselleet ottaako päähän tulla täältä tammikuussa takaisin. Ei sinänsä, mutta ikävä jättää Suz tänne. Hassu tyyppi. Sanoo kuulevansa musiikkia päässään ja tietävänsä miten biisit menee ennekuin kuulee niitä. Jos nyt oikein olen tulkinnut. Punahiuksinen, musikaalinen tyttö telepaattisilla kyvyillä. Luoja ja pari muutakin tietää, ettei minua Mikkelissä odota mikään vastaava.

Bileet ovat kasvaneet ulos taloista. Bulgarilainen Adrianne juhli synttäreitään ja tyyliin KAIKKI olivat paikalla. Osa parvekkeella, osa ulkona käytävällä ja noin sata ihmistä sisällä itse juhlatalossa. Flower Power-teemalla. Veimme Teijan kanssa sille suitsukkeita ja teetä lahjaksi. Joka paikassa oli kimallusta. Ette arvaa miten tympeää on juoda viskiä jossa on kimallusta. Tai miten tympeää on se että mahtuu tasan seisomaan ja huutamaan vieressä olevan korvaan jos haluaa jotain kommunikoida. En vaan ymmärrä miten se on awesome party:D:D:D. Minusta se on ihan vaan epämukavaa, ihan kuin puskisi mehiläispesään juhlimaan. Eikä kukaan ymmärrä tätä. Kun lähdimme Teijan kanssa melko aikaisin, siinä yhdeltä, kaikki olivat että mitä vittua, miksi te haluatte lähteä? No sitten ne käsitti että "joojoo, suomalaiset lähtee panemaan, hyvä meno!". Mitäpä minä siihen. Ehkä lähdettiin, ehkä ei.

Katselimme eilen Suzen kanssa bileiden pitäjien statuspäivityksiä. Kiittelivät erityisesti niitä jotka olivat kusseet nurkkiin ja pöllineet siivouskomeron avaimet. Yritin hauskuuttaa Suzea kysymällä että onko tuo "Dutch thing"? Älkää veljet ja siskot yrittäkö sarkasmia englanniksi. Ei se vaan onnistu. Tai sitten pitää puhua vähemmän rallia englantia kuin minä. 

Tavaran merkityksestä elämänlaadulle

Täällä näyttää samalta kuin kuukausi sitten, sanoi Albert. Katsoin ympärilleni. Tyhjät seinät, paperikasoja, tyhjiä pulloa, jokunen lautanen, kolikkoja, avaimia ja sytkäreitä. Pari avaamatonta oppikirjaa, ne ainoat jotka koulun kirjastosta saa viedä ulos. Paikallisen operaattorin sim-kortti, joka ei oikein suostu toimimaan. Ainakaan Suomeen soittaessa. Ehkä pitäisi rimpauttaa jollekin hollantilaselle. Suzanne lupasi tehdä minulle stampottia, jotain multivihannesmuusia ilmeisesti. Tyttö joka haluaa olla kanssani kahdestaan - ja vieläpä ruokkia. Pitäisi soittaa paikalliselle WWF:lle että olen paikallistanut uhanalaisen lajin, miten neuvotte toimimaan? Ensin haaviin, sitten eetteriin?

Mutta tavaraan. Minä en hanki koskaan mitään sisustuksellista. Minulla oli Metallica-juliste kun olin ylä-asteella ja David Byrne-juliste kun olin lukiossa. Entinen tyttöystäväni kehysti pari korttia mitä pidin hauskoina ja laittoi seinälle. Toisessa August Strindberg kävelee Tukholman lumituiskussa ja toisessa Aku Ankka nostaa lakkiaan valkoisella pohjalla, hei vaan! Tavallaan voisin hommata jotain kasveja, elämää. Olen aina ihmetellyt sitä hellää äänensävyä millä äitini ja exäni  puhuivat tyyliin "oih, katso Otto, krookus kukkii..." Yksi kaverini sai tuttavapariskunnaltaan lahjaksi kasvin, Enkelin siiven. Ja millä pehmeydellä kaverini puhui kasvistaan. Hhen-kelin-sii-pi. Kuulostaa kristilliseltä askarteluohjelmalta. Ajatelkaa muuten jos olisi joku kristillinen kokkiruutu! Vaikkapa Miehen kylkiluu! Sellainen Jehova-henkinen! Kyllä! Ei vai...no jatketaan...enkelin siivestä.

Kuvitelkaa miten läpitunkevaa hyvyyttä on antaa lahjaksi Enkelin siipi...ja vielä jätkälle. Ehkä se oli kaverillenikin jotenkin alitajuisesti liikaa. Eräänä iltana tuttavapariskunnan nainen pistäytyi kaverillani kylässä. Jotenkin homma lipesi naimisen puolelle ja siitä alkanut prosessi muutti vajaan parinkymmenen vuoden ystävyyden uhkailuksi. Ystävät jaettiin leireihin eikä kaverini nimi enää löydy pariskunnan lasten kännyköiden pikavalinnoista. Vaikka pikavalintahan koko homma oli. Kysyin kaverilta miten maailmassa näin saattoi käydä. Kaverini oli todella huonona mutta ei niin huonona ettei olisi pystynyt sanomaan että "koska en ollut saanut pitkään aikaan". Minusta siinä oli jotain läpitunkevan inhimillistä. Eikä siitä Enkelin siivestä tarvinnut enää keskustella, vaikka se siinä kaksion nurkassa kukkikin.

Olen pyytänyt Suomesta lähetettäväksi muutamia esineitä. Suomen lippu, Everton-paita ja lämpimät hanskat. Ehkä vielä pieni Kekkos-rintakuva ja murtomaasukset tuohon seinää vasten seistä hojottamaan. Leveinä, puisina ja tervaisina. Vakautta ja vahvoja sukupuolirooleja korostaen.

Mikä minulle on tärkeää? Kaikelle mahdolliselle irvailu ja nauraminen? Paskominen kun latinot suutelee, urpo-joraaminen keskellä katastrofeja? Miten se ripustetaan seinälle?

Vitosella läpi, hylsyllä kohti uusia seikkailuja.

Intercultural Communication tentti oli kuten kurssi. Koko ajan sellainen tunne että voiko näin helppoa/tarpeentonta asiaa kysyä. Esittele kaksi kapistusta kotimaastasi ja niiden tarkoitus.

"Juu päivää maailma, meillä on vihtoja eli bunches of birch branches. Niillä sitten ruoskitaan toisia saunassa että veri kiertää ja elämä maistuu. Näin talvisin meillä on auton takakontissa pari säkkiä soraa estämässä tieltä lipsumista. Syyt ovat pääpiirteissään samat kuin vihtomisessa, heh."

Tietysti käytän melkein koko kaksi tuntia ennekuin pääsen kysymykseen jostain vitun toivotusta ja ei-toivotusta käytöksestä kahden eri kulttuurin kommunikoidessa. Esittele ainakin kolme teoriaa. tuherran jotain ajankäytöstä ja skandinaavisesta täsmällisyydestä ja vittu jostain values, beliefs, language, identifiable, percive context, sosiorelational, multicultural, ratiritirallaa. Kyllä tämä on ihan tärkeää asiaa, mutta miksi minun pitää jankuttaa näitä. Kurssilla ei tehty yhtään sammakkovetoa pinnan alle pääsemiseksi, miksi sitä pitäisi sitten yrittää kokeessa. Paremmin se menee kuin luulisi, luulen. Paremmin se menee kuin Sevdalla, joka myöhästyy kokeesta sen puoli tuntia. Hollannissa siitä saa suoran hylätyn. Täsmällisyys on upea homma. Sevda oli kurssin ehkä aktiivisin oppilas, sääli jos hommat kosahtaa tuollaiseen.

Kämpillä odottaa Short Stayn Catherine. Juu päivää! Tulin tekemään hygieniatarkastuksen! Siinä sitten katsellaan parveketta(olen tyhjentänyt tuhkiksen), keittiötä(olen heittänyt lattialla maanneet vanhat astiat roskiin, siis edellisten jättämät vanhat)ja sitten vessan lattiaa.

Catherine: Tämän voisi pyyhkiä ja lavuaarin pestä, mutta onneksi pönttö on sentään pesty...Onko sinulla mitään valitettavaa?

Otto: No tuossa eräänä päivänä olin odottanut vuoroani päästä tähän pytylle jo jonkin aikaa...ja lopulta pääsinkin. Kuulin oven läpi että Javier teki lähtöä Gabriellan saatellessa sitä ovelle. Ajattelin että odotan tässä nyt hetken, vaikka yleensä laitan hanan päälle luodakseni hivenen yksityisyyttä. Yleensä kun lähdetään se on heippa, moikka, hyvässä lykyssä nopea suukkoa ja ovi kiinni. Eikä mitään saatanan puolen tunnin lirkuttelua ja perään huutelua ja takaisin tulemista ja lisää suutelun moiskintaa. Siinä minä sitten pidättelin ja tuumiskelin miten toimia. Jos vähän raottaisin ovea ja huomauttaisin että "Lopettakaa nyt vittu soikoon se kuhertelu, eihän täällä kuule ihminen edes omaa paskantamistaan! Mutta toisaalta, enhän minä halunnut heitä häiritä...ja tämä aie säteili alati kasvavana tuskana. Jos toisaalta antaisi mennä kurista, saattaisi heidän hetkestään tulla aavistuksen kiusallinen. Joten siinähän olin kuin impotentti ilotalossa, piinattuna ja hämilläni. En nyt tiedä onko tämä varsinainen valitus, mutta tuli nyt tästä pöntöstä mieleen.

Läpäisemme hygieniakokeen, hurraa. Pesukonetta pitäisi kuulemma käyttää tyhjänä yms. Ihmettelen miksi meiltä vaaditaan puhtautta pyttyyn, vaikka koko kämppä oli elokuussa kuin sikala pommin jäljiltä.

Catherine: Joo katsos, palkkasimme siivousfirman...mutta huomasimme että ne palkkaavat 16-vuotiaita jätkiä kadulta, sellaisia jotka ovat "on their way to jail"...ne ei sitten tainneetkaan siivota täällä. Mutta asiaan tulee parannus tammikuun aikana. Teen silloin uudet hygieniakokeet."

Tammikuun aikana tilanne paranee siinäkin suhteessa, että muutan täältä takaisin Vantaalle. Jo siis muutan, saa nähdä miten tentti menee läpi. Jos feilaan, saan jäädä pidemmäksi aikaa. Outo ajatus, mutta vitut. Pidän kaikesta oudosta, luovuuteni on deathmetallia, ensi kurssissa aloitan savenvalannan, ihan koulussakin.

nahkaBaletissa

Lomaviikko kuluu kuten muutkin viikot. Kokeeseen pitäisi lukea, kässäriä kirjoittaa, oliko mulla joku raportti vielä tekemättä häh? Eilen kokeilin tavata ihmisiä aivan suunnitelmallisesti. Olen kahden vaiheilla järjestää illanistujaiset täällä, mutta jotenkin päivä valuu ohi. En jaksa alkaa ruuanlaittoon tai muuhun hääräämiseen. Kunhan facebook-chattaillaan että mitäköhän pitäisi muiden vaihtareiden kanssa. Lopulta päädymme Paddysiin katsomaan fudista. No emmekäs päädykään, koska paikassa on Halloween-ilta eikä siellä mahdu istumaan eikä ottelusta kuule mitään. Pyöräilemme Big Beniin, jossa sentään mahtuu istumaan. Big Benissäkin on Halloween-ilta, se merkitsee noidanhattuja ja Scatmania, ottelusta ei kuule mitään.

Tauolla tilanne on Barcelona 2 - Sevilla 0, on spekuloinninn aika. Javier kysyy minulta ja Ethanilta mitä luulemme hollantilaisten kommentaattoreiden sanovan. Ethan luulee heidän puhuvan siitä miten hyvä Barca on ja ehkä Sevillan puolustajan saamasta punaisesta kortista. Minä sanon kommentaattoreiden valittavan sitä miten suru ja alkoholi syövyttävät kauneuden heidän seksittömästä elämästään. Miten he halusivat nuorina tulla kuvataiteilijoiksi, löytää sielunveljiä, ehkä tavata mukava tyttö....ja nyt he jupisevat studioon teljettyinä miljonäärien kantapääkikoista. Miten helvetissä näin pääsi käymään!? Äiti, paleltaa!

Errm..What?

Se on upea tunne kun kannkunen muuttuu uudeksi hutikaksi. Se on vapautta se. Vapautusta harmaasta ja kylmästä järjestä, vapautusta tarpeesta tulla ymmärretyksi, vapautta kolmannesta tarkennuksesta. Krapulapöpinäni on kuitenkin vähän turhan luovaa deathmetallia Javierille. Vaihdan kysyjän rooliin, kyselen Barcasta, hänen kaupunkinsa joukkueesta. Javier sanoo olevansa Perse. Barcan fanit kutsuvat itseään perseiksi. Jotenkin se liittyy viime vuosisadan alkuun, hieman harvempiin stadionrakenteisiin ja siihen miltä homma ulkopuolelta näytti. Sanon että Vantaalla seurat menevät konkkaan ennekuin fanit ehtivät antaa itselleen lempinimiä. Ja parhaissa matseissa käy se kolme-neljätuhatta siinä missä Barcan stadion vetää 85tuhatta. Mutta minäpä tiedän kuka suomalainen on pelannut Barcelonassa ja Javi ei. Hahaa, maakortti on valteista valtein. En koeta kertoa että Jari Litmanen sai patsaan ja putosi divariin samana syksynä, ei se vaan onnistuisi. Se on vähän kuin syöttäisi kotiläksynsä koiralleen. Teon järjettömyyden aiheuttama huvittuneisuus vaihtuu suonta iskevään turhautumiseen aivan liian nopeasti. 

Ainoa toivottua hilpeyttä aiheuttava juttuni on kertoa miten minä ja Ethan puhuimme jalkapallosta ja miten ymmärsimme toisiamme vaikka toiselle Villareal lausutaan "illahaal". Jos R-kirjainta ei edes kuule, se on varmaan hankala lausua. Totta kai minun pitää saada Ethan lausumaan "Perkele!" yms. Samaa L:än tikahtumista se on. Mutta eipä lähde minultakaan tämä hollannin G-kirjain. Hroo? Hryr?

Kotona koetan keksiä jotain sopivaa sutkautusta erääseen uutiseen. Haluan oikein hauskan statuksen ja paljon suopeita liketyksiä. Kirjoitan "Tämähän on SKANDAALI!"  ja "Voimia omaisille:´("...mutta jätän postaamatta. Hihitän vaan itsekseni, pimeässä, sotkuisessa huoneessa. Inhimillinen tragedia se on tässäkin keskiössä.

Edustaja muistaa nukkua

Kirjastoissa minua kehutaan maasta riippumatta. Tällä kertaa vuorossa on Ethan. Olen kuulemma hyvä jätkä, eikä hän sano tätä siksi että pitää Suomesta. Tiedustelen mikä maassamme viehättää.

"The first time I heard about Finland in Hong Kong, I wanted to travel there. I felt it in my heart, Finland is such a beautiful name!"

Olen niin otettu, että kutsun Ethanin keilaamaan. Se pentele onkin aika hyvä, sellaiset 40 pistettä parempi kuin minä per kierros. Keilailu on jokseenkin hauskaa ajanvietettä ja hinta on kolme euroa per henki...kahdelta tunnilta. Näiden kahden tunnin aikana heitän yhden kaadon ja kymmenisen rännipalloa. Viskaan palloa sellaiset 28kilsaa tunnissa(sen näkee näytöltä)mutta keila ei vaan keikahda kuten toivoisi. Pitäisi olla oma pallo, Grote Keizerin kuulat on ryskitty soikeiksi, muuta selitystä ei ole. Bulgarilaiset tytöt keilaavat ekaa kertaa ja häviävät minulle muutaman hassun pojon. Juon sentään eniten kaljaa.

Järjestän pienet jatkot Egelantierstrassella. Tyyliin näytän Rare Exports-lyhäreitä, Studio Julmahuvia ja Leijonien maaleja ja tarjoilen hövelisti Dianan valkoviiniä. Ihan hauskaa on, Ethan ei tiedä kerrassaan mitään länsimaisesta popkulttuurista. Olen koko ajan että älä nyt jätkä kuseta! Nirvana, no? Muse, no? Twin Peaks, no? Tarantino, no?  Teemu-vitun-Selänne, no?

Pitäisi varmaan alkaa matkustelemaan enemmän. Intercultural Communication kurssilla puhuttiin body of knowledge-käsitteestä. Tuntuu että oma tietoisuuden kroppa on vielä vähän turhan kumarassa. Katsomme Zidanen pukkauksen MM-finaalissa, tämä sentään on yhteistä. Vieraat poistuvat koska kello on jo kolme. Voisn kertoa että läppärin kello on Suomen ajassa, mutta mitäpä sitä. Nukkuminen on mutenkin vähän sitä sun tätä. Herään usein vaatteet päällä, pienet tirsat ovat venyneet kymmeneksi tunniksi. En nyt muista yhtään unta, liekö häikkää lähetyksessä.

Italojen piti häipyä Amsterdamiin monta päivää sitten. Piti minunkin lähteä Rotterdamiin mutta tässähän lojumme Leeuwardenissa ja ulkona tuulee niin että kattopelti vislaa. Lomaa tämä viikko, sitten yhden kokeen koe viikko, sitten taas lomaviikko. Ehdinpä hiomaan kaatoani, hei vaan!

Kodinhoidollista asiaa ja epäonnistumisen pelkoa

Juu ei Hollannista päivää. Täällä on syyskuun puoliväli, säistä päätellen. Kirkasta ja kylmää. Ja lomaa. Pojat pelaavat jalkapalloa ulkona ja minä naputan konetta sisätilassa. Ensi viikolla menen pelaamaan, se on lupaus jonka olen antanut montakohan kertaa. Olisihan se nyt synti ja häpeä päästää hyvä neuroosi karkuun kirmailemalla ja kommunikoimalla fudiskentällä. Kirjoitin ensin "jalitsu", mutta sitten jahtasin itseni pitkin kämppää, toin niskasta tähän ja pakotin muuttamaan sanan. Jalitsu my balls! Jalkapallo on minulle niin vakava asia että jätän itseni toistuvasti penkille. Jääkiekkotermit ovat toistaiseksi tauolla tämän blogin suhteen. Kohta taas pitkää päätyyn ja takamusta tarjolle.
Hopsankeikkaa ja aiheenvaihto. Eihän se tiskaaminen nyt niin saatanan vaikeaa ole, eihän. Siinä pitää ladata tiskit altaaseen, täyttää se kuumalla saippuavedellä, mennä ulos polttamaan tupakka ja tulla huuhtelemaan astiat. Melko pitkälle näin. Eräänä päivänä Diana pyysi etten tiskaisi kaikkia astioita, koska Gabrinkin pitäisi. Tiskasin kuitenkin, mutta pitäydyin tiskaamsta seuraavia. Tiskit lojuivat altaassa yli kaksi viikkoa, kärpäset kiittelivät, italialaiset olivat kuin ei mitään. Lopulta Gabrin poikaystävä, espanjalainen Javier, tulee jumalauta minulle näyttämään kädestä pitäen että täällä olisi kuule tiskiä.

"Listen Javier. It is Gabriellas turn to do ALL the dishes. And this is my final opinion"

Draaman ja naaman vääntämisen jälkeen Gabri pisteli tiskaten varmaan kaksi tuntia. Mistä olen toki ylpeä ja iloinen. Seuraavana päivänä keittiössä oli iso lappu "Everybody cleans your own DIRT!!" Olemme siirtyneet kirjalliseen kommunikaatioon. Tosin se oli Diana joka lapun oli kirjoittanut. Mikä oli outoa. Laput eivät toki loppuneet. Short Stay Solutions muisti meitä kirjeellä, jonka mukaan ovat tulossa tarkastamaan kuinka siistiä meillä on. Jos ei ole putipuhdasta, niin siivousfirma tulee ja me maksamme. Voi hevonvittu. Elokuussa kun muutin tänne kämppä oli pinkeä liasta. Voiko näin ilmaista, pinkeänä? Otin itseni niskalenkkiin kirjoitettuani tuon, pakotin selälleni ja nyt jatkan taas. Pinkeänä liasta, tahmeana, karvaisena, hiekkaisena, paskaisena ja mahdottoman epäsiistinä. Eikä kukaan ottanut kuuleviin korviinsa että se olisi jotenkin epäkohta. Ja nyt sitten tullaan kyttäämään, kesken kaiken. Ei vittu. keittiön hana vuosi kuukauden eli roiski vettä päälle tiskatessa. Tilasimme service requestin ja jannu tuli paikalle. Joo, en osaa auttaa...tästä on mennyt tiiviste, homma ei korjaannu kiristämällä. Jannu tilasi paikalle teknikon. Teknikko kävi minukin huoneessani sen enempiä kutsumatta vääntelemässä lampunjalkaa. Nooh, keittiön hana ei enää vuoda, paljoa. Ei niin että siihen mitään uutta tiivistettä vaihdettu. Nyt meillä spruittaa silmille kylpyhuoneen hana, teknikko vaihtoi tiivisteet päittäin, näppärä kaveri kaikenkaikkiaan, lauloi tehdessään. Maksan huoneestani neljä ja puoli hunttia kuussa enkä voi kertoa olevani täysin tyytyväinen.

Pelko ja pelko. Pelko kaupassa, pelko koulussa. Pelkoa tasamailla palkokasveissa, Pelkoherneet hernepyssyyn ja hernepyssyistä pelkääjiä perseelle. Meidän piti kirjoittaa Comparative Media-kurssin loppuraportti. Vaihtoehtona oli tehdä fiktiivinen haastattelu ja liitoksella kurssin sisältöön ja omaan tulevaisuuden työhön. Valitsin haastatella tuota Otto Heinosta, Helmet-kirjaston PR-vastaavaa vuonna 2017. Eikö maailmassa todellakaan ole muita kuin Minä? Olenko kaiken muistamani ajan pitänyt skitsofreniaani lahjakkuutena? Kuka tuon sanoi!? Vangitkaa hänet! Pöpisin siis omalla kuvitellulla suullani kakstuhatta ja päälle sanaa siitä miten tärkeää viestintä kulttuurien välillä on ja miten mahtavasti se toteutuu kirjastossa kun minä poika pääsen rattiin.

Kirjoitin oikeasti että "Family that plays together, stays together". Voi runkku että olenkin fuulaa! Meidän piti lukea 800-sivuista Global Handbook of Public Relations noin niinkuin aineistoksi, mutta enhän mä nyt mitenkään ehtinyt! Eikä siinä ollut mitään Suomesta, otin esimerkkini Norjan luvusta, tuskin nämä huomaa eroa. Ja tuskin kukaan mukaan luki kirjaa...mitä nyt Turkin ruusu Guven, joka osti 80e kirjan. Ei ihme että sillä hirtti kiinni esitelmän aikana. Ostaa kymppitonnin moottorikelkan ja joku pukkaa potkukelkalla ohi ja eteen, kyllähän se vituttaa. Itse esitelmä oli mainio. Tiesittekö että jotkut kreikkalaiset olivat haukkuneen Ataturkia homoksi youtubessa? Ratkaisu oli bannata koko youtube. Ja google yms. Kaikki käytiin läpi, armenialaisten kansanmurhat(Valhetta!) ja Turkin mahdollinen EU-jäsenyys. Se ei Guvenin mielestä ole hyvä ratkaisu...enää.

Korea, kolea, Goliath

Jonotamme laitteeseen pimenevässä huvipuistossa. Walibin työntekijä Linda on hommannut meille kahdeksan euron liput ja kertoo tarinaa viime kesältä "...tekninen vika. Ihmiset joutuivat roikkumaan pää alaspäin kymmenen minuuttia".
Varmaan aika mieleen jäävää. Varsinkin kun ainakin oma turvakaareni-mikä-lie natisi ihan kuuluvasti kun roikuin sen varassa. Syy miksi Linda kertoo tarinaa on se, että katselemme jumiutunutta laitetta. Hallintalaitteita tutkii kolme työntekijää. Vipua käännetään, mutta pulkka ei liiku. Jotenkin alkaa tuntua liioittelulta jonottaa kieputettavaksi ja riiputettavaksi toista kertaa, mutta eihän sitä nyt enää kannata sanoa. Pakko vaan mennä ja elää hetkessä. Hyvin se menee.

On jo kiire santsauskierroksen toiselle osuudelle. Tämä on kuulemma pysähtynyt korkeimpaan kohtaansa peräti kahdeksi tunniksi. Matkustajille oli jouduttu kuskaanmaan vilttejä. Täytyy ihmetellä millä. Itse Goliath on huikeutta. Ensimmäinen tiputus nostaa väkisin irti penkistä ja otaksumaan varmaa kuolemaa. Järisyttävää kyytiä, suositella täytyy.

Walibissa on Halloween-teema, jota olemme jääneet katsomaan. Se merkitsee ympäriinsä kulkevia näyttelijöitä säikyttelemässä yleisöä, savua ja valoja. Todella jees, jollei olisi niin purevan kylmä. Kahviakin voi ihminen juoda vain rajallisen määrän. Jos luulette toisin, maistakaa Walibi-kahvia. Enkä vieläkään ole ihan sinut hollantilaisen tavan kanssa laittaa majoneesia ranskalaisiin. Se on kuulkaa vaarallista. Taudit + ilmeinen makuhaitta, jumankekkaa. Mutta onhan se hienoa kun puskaksi naamioitunut ukko hyökkää kimppuun ja naiset kirkuvat. Elävät kuolleet, kuolleet elävät. Olen tarjoillut "olin kuulkaa kerran oikeassa ruumiinavauksessa"-juttuni jo aamupäivällä junassa. Pitäisi osata malttaa.

Lopulta ollaan viimeisellä laitteella jonka nimi on Sardiinibussi. Ensimmäinen sardiinibussi on jo lähtenyt tyhjenevän Walibin pihasta ja tunkeminen on ollut sellaista Hullut Päivät potenssiin kolme-osastoa. Olen varautuneempi ryysimään ja tönimään ihmisiä tieltäni täällä. Joten odotamme seuraavaa tai osa meistä odottaa. Entiedä miten paljon haluatte tietää odottelusta pimeillä asemilla, sitä riitti. Keksin niin vähän puhuttavaa englanniksi, että seuraava aste olisi kotiloituminen. Espanjalaiset pitävät itsensä lämpiminä riitelemällä kännisten hollantilaisteinien kanssa. Puta madre! Korealainen tyttö on voinut pahoin koko päivän, ensimmäisestä laitteesta alkaen. Tyttö nukahtelee ja herää välillä valittamaan miten kylmä sillä on. Olen kotona aamukolmelta, seuraavana aamuna nilkat rusahtelevat. Veronsa seisoskelullakin.

Otto-Talk eli Kuinka ajaa muslimi raivoon vajaassa puolessa tunnissa

Valmistauduin, mutta en valmistautunut. Jännitin, mutta en jännittänyt. Olin kyllä koonnut ihan kelpo 20slideä powerpointtia Media in Europe-esitelmän Suomi-osuutta varten. Paha vaan etten ottanut huomioon miten paljon hitaampaa on kertoa suomalaisesta mediasta(ja toki itsestäni)englanniksi. Aloitin toki Kalevalasta, suomalaisen kirjakielen, suomenkielisen lehdistön ja itse valtion synnystä. Sitten loruilin hesarista, Voimasta, YLEstä, Radio Helsingistä jne. Juuri kun olin pääsemässä Smash Asem-tarinaan ja median mielipiteen jakautumiseen, alkavat slidet viuhua vähän turhan nopeasti. Turkkilainen Guven kelaa kylmästi osuuteni loppuun ja marssii eteen pitämään omaansa. Muu luokka protestoi, he haluavat kuulla Suomen loppuun. Guven ryntää opettajan luo protestoimaan ja lopulta päätetään että minä vedän omani loppuun ja Guven omansa ensiviikolla. Tuntia on jäljellä sellainen vartti. Selitän Smash Asemit ja lopetan. Hieman nolottaa kun olen pötkäyttänyt esitelmäni näin pitkäksi, mutta ei kai tämä nyt maailmanloppu ole?

No vittu onhan se nyt maailmanloppu. Guven paiskaa ulos luokasta kuin tykinkuula. Yritän vielä ulkona pysäyttää kaverin pahoitellakseni tapahtunutta, mutta eipä tuo ole tietääkseenkään. Kotona laitan facebookin kautta anteeksipyynnön, ei vastausta. Italot kertovat että "Guven is really angry" En osaa suhtautua. Ihan kuin olisin häpäissyt äidin haudan ja Turkin lipun samalla sohaisulla.

Seuraavana päivänä sama jatkuu. Istun luokassa Guvenin viereen, Guven siirtyy muualle. Olemme lähdössä lauantaina Walibi-huvipuistoon. Guven jättäytyy pois koska "there is people that I dont wanna see:D" Ehe-ehe...ja kaikkialta kantautuu raportteja miten turkkilainen dissaa minua ja koko muuta ryhmää siitä miten paska esitelmä oli ja miten väärin oli että hänen esitelmänsä jäi ensiviikkoon koska se oli kaikkein paras. Tämä alkaa aiheuttaa yleiseurooppalaista närää. En edelleenkään osaa suhtautua. En osaa päättää onko tämä tyypillistä muslimimentaliteettia vai olenko tekemisissä jonkun kitisenvän kakaran kanssa. Olen kuulemma ollut "rude" kun käskin Guvenia esitykseni aikana vaihtamaan slidea taloudellisella ilmaisulla "NEXT!". Joojoo, ensikerralla muistan että could you please ja sitä rataa. Ja laitan jonkun perkeleen herätyskellon soimaan taskuuni vartin kohdalla. Menihän se nyt vähän pitkäksi, pidän omasta äänestäni ja kerron hauskoja juttuja koska elän hyvin hupaisaa elämää. Minkäs teet, laitat herätyskellon taskuun.

Olimme eilen Walibissa rynkyttämässä itseämme puolipakkasessa ja hyvä ettei jääty väärälle puolelle Alankomaata. Kerron enemmän huomenna.

Hiljaa, hiljaa

Kun tässä talossa joku herää aamupäivästä, on jotakin pielessä. Tänään asuntotoimistosta pelmahti paikalle nainen, joka halusi keskustella juhlistamme koituneista valituksista. Niin joo, en olekaan kertonut. Kun palasin Ameland-ristiretkeltä, olivat Diana ja Gabri päättäneet järjestää International Drinking Games partyn. Meidän kotona ei enää sillee neuvotella, vaan mennään ja tehdään.

Nooh, hyvät juhlat ne oli. Olin juhlia ennen keilaamassa, enkä hikoilemassa valmisteluja. Olin sentään huolehtinut että tällä kertaa ei haettaisi espanjalaisten stereoita ja yritettäisiin poistua siinä kahden pintaan. Erasmus-naisissa on villejä espanjalaisia, ryhdikkäitä ja uhkeita portugalilaisia, malleilta näyttäviä ranskalaisia, riettaita saksan-puolalaisia, mutta päädyin fiilistelemään Spotifyä pienen, punatukkaisen hollantilaistytön kanssa. Näillä on sana gezellig, joka tarkoittaa sanaa cozy joka lienee samaa kuin mukava. Minulla oli varsin gezellig sen tytön kanssa. Paitsi ettei se halunnut ensin suudella, arkaa kertakaikkiaan. Tyttö haluaa oppia suomea ja suomalaista kulttuuria. Tunnen pedagogisen innostuksen väreilyä. Tyttö haluaa näyttää minulle piirtämiään oravia...joten onhan tässä akateemista liikennettä molempiin suuntiin.

Mutta, mutta. Juhlia pitää kuulemma vähemmän avoimesti, ikkunat ja ovet kiinni kadun puolelta. Toivottavasti tämä hieman hillitsee italojen innostusta pitää megajuhlia. Sellainen 50-60 ihmistä tekee kuitenkin aikamoista möykkää ja sotkua. Vietin lauantain pesten tahmakarvaisia lattioita, italot olivat Groeningissa tai jossain. Erittäin voimauttavaa saada asunto itselleen hetkeksi.

Eilen olimme Albertin, hollantilaisen opiskelijan, luona tekemässä Media in Europe-esitelmää. Aivan kummallista olla jonkun oikeassa, tilavassa asunnossa. Missä on papukaija lentämässä vapaana. Esitelmästä tulee ihan hyvä. Turkkilaisella on 20 hienoa diaa Powerpointissa, mutta ei, hän ei suostu puhumaan tanskalaisista sarjakuvista ja islamista. Ehkä Guven ei halua ottaa sitä Tanskan lippujen polttoa Turkin tai itsensä kontolle. Jännä. Itse aioin puhua Kalevalasta, Voima-lehdestä ja Smash Asemista...noinniinkuin Freedom of Speech in Finland-osuudessani.

Hyvin se menee. Ja niin menee suurin osa muistakin asioista, niin siellä kuin täälläkin. Koetan päivittää jatkossa taas tiuhempaan. Ansaitsette enemmän.

Saaristoon ja aatosten taa

1. Yleisö oli huvittunutta mutta tyytymätöntä röhkintääni. Just say PIG! No Helvetti...PIG!

2. Nainen katselee minua huoneen toiselta puolelta. Joko hän pelkää minun olevan murhaajansa...tai sitten hän suunnittelee minun murhaamistani. Kumpikaan ei pidä lopulta paikkaansa. Minut tappaa raskalainen Remi muovipussilla, kun olen erehtynyt tupakalle aiemmin kuolleen Danin kanssa. Claudian tutkailut jäävät pinoon tulkitsemattomat.

3. Koska minulla oli tylsä kevät, päätin järjestää elokuvafestarit. Ne toisin pidettiin vasta marraskuussa. Samana päivänä ostoskeskus järjesti ilotulituksen, mutta toisaalta projektorikin hajosi kesken leffan. Että Kuopioon tulossa vaihto-oppilaaksi. Luulen että teidän on parempi tehdä itse viininne, sillloin se on samoissa hinnoissa kuin Hollannissa. Jos pidätte kalakukosta, sen parempi teille. Anteeksi tämä hikoilu, rankka viikonloppu Amelandissa. Yes Kuopio, very pretty city, questions?

Olen alkanut levittää tietoa jonka mukaan suomalaisen silmissä ollessa tyhjä katse, hänellä on itse asiassa so called snow moment jolloin suomalainen ajattelee lunta. Jos suomalaiselta kielletään snow moments, hän kuihtuu pois. Minun on pakko viihdyttää itseäni mitä kyseenalaisimmin keinoin, koska kukaan ei muista 80-luvun brittisarjoissa tapahtuneita hauskoja juttuja.   

Muutamia alkukauden huomioita

Hollannissa todellakin on merisää, sadetta ja kosteaa piisaa. Olen kuivatellut pyykkejä puolitoista vuorokautta, nahkeita edelleen. Olen uhrannut nipun valkoisia sukkia näille lattioille, musta ryönä ei lähde pohjista pesukoneessakaan. Onneksi olen niin vitun mustasukkainen luonteeni puolesta, ahaahaa. Mustaa on partakin ja sitä saa ajaa päivittäin. Olenko vain alkanut välittää asista enemmän? Onko sileäleukaisuus sitä eurooppalaisuutta? Tätä mietin aamuöisin, koska rytmini on vaihtunut yökyöpeli-moodille. Nukahdan neljältä, herään kahdelta. Tämä ei sinänsä ole ongelma, koska tunnit ovat aina iltapäivästä. Viime yönä päätin että itseään arvostavan opiskelijan sänkyyn kuuluu peitto. Kuukausi on menty lakanalla, ihan protestina riiis...ihan silkasta kitsaudesta. Sitten nukahdin ja näin unta olevani jossain teatteriseurueessa ja sen harjoituksissa. Mitä enemmän improvisoin ja annoin mennä, sitä enemmän kaikki tykkäsivät. Teatteriryhmässä oli eräs nuoruuden rakastettu, jolla oli nyt sellainen Cyrano de Bergerac-nenä. Tytön nimi oli muuttunut sekin ja se kertoi pitkää tarinaa siitä mitä edelliselle nimelle oli tapahtunut. Tai edelliselle ihmiselle. Jossain kohtaa tajusin että opiskelen nykyään New Yorkissa ja olen viikon myöhässä lukukauden alusta. Tyttö halusi lähteä mukaani mutta käydä ensin New Orleansissa. Minulla on sellainen tunne että suostuin. Sitten me seisoimme jossain solassa, jonka yli kulki juna jonka vaunuina oli valtavia vesitankkeja. Me ammuimme niihin reikiä ja juoksimme päästäksemme tippuvan veden alle.

Onko tämä nyt jostain kotoisin, tällainen?

Ja opiskelua harrastan luppoaikani myös. Tietysti helpottaisi jos olisi journalistiikan eller viestinnän opiskelija. Ja jos ei vain ruoppaisi Spotifya koko ajan. Löysin oudon hyvän biisin. Archiven "Again". Eilen kolme toistoa, tänään kaksi and counting.

"What if she turns out to be a prude--or an intellectual? I wouldn't dare speak to her, I don't have the brains. The way people speak and write nowadays makes my head hurt. I'm just an honest, simple, terrified soldier. "

-Cyrano de Bergerac-

T-A-M-P-E-R-E

Yritykseni saavuttaa jonkinlaista uskottavuutta opiskelijana jatkuvat vaihtelevalla menestyksellä. Graham Hill-niminen heppu on saapunut Haaga-Heliasta luennoimaan...jostain. Kuuntelen kahtena päivänä , perusfaktoja Suomesta. Viisi miljoonaa ja rapiat asukkaita, paljon järviä, jne...Tulee puhe suomalaisten tavasta keskustella, siis kuunnella ja olla puhumatta päälle. Luokallinen latinoja ei kuuntele paskan vertaa, hollantilaiset näyttävät nukkuvan ja aasialaiset pitävät pokkaa. Pari bulgarialaista näyttävät kiinnostuneilta lähinnä kohteliaisuudesta. Luennoitsija kysyy minulta tunnistanko suomalaisen kulttuurin hänen jutuistaan. Hmm...no joo...tai siis oikestaan sanoisin että...hello rest of the world...you seem to be afraid on everything we consider as luxury in finland...like silence and space around , ...and nature, you know...

Muu maailma katsoa möllöttää. Luennoitsija toteaa että hyvin sanottu, kiitos tästä, haluaako joku brosyyrin, ilmaista korkeakoulua, anyone?

Torstaina ovat kauan odotetut International Dinner-kekkerit minun ja italojen kämpillä. Siinä missä suomalainen laittaa hihat heilumaan, Italialainen...nooh, laittaa suomalaisen hihat heilumaan...koko päivä on täynnää määräilyä ja kitinää. Urhoollinen missioni tehdä suomalaista perunasalaattia on jättänyt keittiömme hieman rasvaiseen kuntoon. Piti sekoittaa chili-majoneesi itse katsokaas. Olen pariin kertaan tiskannut italojen jäljiltä päästäkseni itse kokkaamaan, mutta homma ei näytä pyörivän toiseen suuntaan. Ei, italot odottavat että minä tiskaan...ja haen viiniä...ja lautasia...ja olutta...ja pöytiä...Kaikki olisi vielä hallittavissa ennekuin Oton polkupyörästä puhkeaa kumi. Joten sittenhän suhaillaan bussilla ja kävellen. Ja sataa, koko ajan sataa aivan helvetisti.

Italot ovat sen verran yöihmisiä että päivällinenkin on vasta reilusti kymmenen jälkeen. Hommat on hyvin siihen mennessä, ruuat valmiit(melkein) ja viini temperoitumassa. Ja votka pakkasessa, of course. Sateesta märkiä vieraita tulvii sisään, huhu on ilmeisesti kiertänyt hyvin, en tunne kuin ehkä puolet. Wanna shot of Vodka? Kippis! Hollantilaiset kantavat minulle omaa rommikolaansa, tunnelma kohoaa, huomattavan kaunis nainen haluaa välttämättä seuraani tupakalle, ihan hymyilyttää. Kumma juttu, vaikka talo pullistelee porukkaa, kukaan ei halua syödä minun isossa huoneessani. Ehkä paha karma, ehkä kunnioitusta, aivan sama. Ruokani kyllä kelpaa, perunasalaatti ja lihapulla, Otoo, awesomee dudee. Olen otettu, vaikka minusta tuntuukin että asteikko täällä alkaa awesomesta. Meno on kova, viini virtaa, espanjalaiset ovat tuoneet vahvistimensa että voidaan paukuttaa sitä helkkarin waka-wakaa. On liian ahdasta tanssia, mutta jotain nytkytystä yritetään. Kannan honkkareille votkaa? Water? Yes, finnish water, please have some. Eletään vaihdon parasta hetkeä kun Ot-too, the police is downstairs...

Joo-o, kuulkaa, siellähän se poliisipartio tosiaan on. Eikun Otto selvittämään tilannetta. Muu maailma katsoa möllöttää.Kello on siinä yhden ja kahden välillä.

Nooh, otetaan nimet, sotut ja syntymäajat. Nimet saa ensin tavata ja sitten kirjoittaa. Saan varoituksen, joka kuulemma merkitsee satasen sakkoja, jos poliisit joutuvat tulemaan uudestaan. Valitukset eivät ole tulleet naapureilta, vaan vastapäisestä talosta...Upea homma. Ylhäällä bileet jatkuvat vähintäänkin samalla voimalla. Valehtelen että poliisit antoivat vartin aikaa poistua ja tunnissa kämppä on melko tyhjä. Suomalainen Teija soittaa ja kertoo että ei löytänyt asuntoani, mutta päättikin mennä naku-uinnille kanaaliin.Sankka joukko kv-opiskelijoita tuntevat hekin vetoa uida alasti kanaalissa. Minä jään kämpille, syytän puhjennutta kumia mutta motiivini ovat toisaalla.

Suuri Musta ja Kuminen

Mitä olen hommaillut kuukauden verran? Olenko täällä opiskelemassa, en kai? Huikeaa miten nopeasti aika rientää. Ja miten helkkarin nopeasti rahat kuluu. Syytän tosin SSS:n outoa taktiikkaa. Olen asunut kuukauden ja maksanut jo neljästä. Ei ihme että tilille on tullut tilaa, onhan tässä käyty amsterdamit, ostettu pyörät ja juhlittu jokainen mahdollinen hetki. Mitä itse olisitte tehneet?

Juhliminen on erilaista näissä piireissä. Olin lauantaina blackout-partyissa, tarkoituksena oli vetää muisti pois ja lähteä sitten baariin, täysin uutta minulle joo. Varmaan puolensataa ihmistä isossa kaksiossa, aivan järkyttävä tungos. Tapoihin kuuluu muuttaa asunnot diskoiksi, volat täysille ja valot minimiin. Pukukoodina oli musta, minulla oli päällä vaaleaa. Osallistumiseni juhliin oli extempore-päätös, eikä minulla ollut edes omia juomia. Hollantilaiset inhoaa juhlia joihin pitää viedä omat, ne on tottuneet siihen että isäntä tarjoaa. Mikä onkin ihan jees, varsinkin kun täällä on koko ajan vieraana. Katselin menoa parvekkeelta, siellä pystyi hengittämään. Tai siis polttamaan tupakkaa ja kuulemaan oman puheensa. Naapurit kurkottelivat parvekkeiltaan ja karjuivat että HOI! HOI! Kello oli kaksi yöllä, ehkä naapurit halusivat kertoa hekin nauttivansa juhlistamme, en vastannut, kunhan vilkutin. Kävin kyllä sanomassa naapureista jenkkimuijalle joka siellä asui. FUCK EM! JUST FUCK EM!! Mitäpä minä siihen. On ihmisiä jotka eivät koskaan tunne häiritsevänsä ketään mutta häiriintyvät itse helposti. Tuntia myöhemmin avaan oven huoneeseen jossa sängyssä jenkki peuhaa hollantilaisen Bertwinin kanssa. WE WERE JUST HAVING HEART-TO-HEART-CONVERSATION!! Joo kiva kiva, minun tarvitsee vain saada olkalaukkuni, näkemiin.

Klubit ovat auki aamuviiteen, mikä tietenkään ei tee niistä juurikaan hauskempia. Löydän jonkun Poddium Romain-nimisen rockpaikan, joka on entinen kirkko. Paikallinen bändi veivaa psykobillya, italialaiset haluavat lähteä. Espanjalaiset tulevat sisään, me lähdemme ulos. Haluan jäädä, mutta olen kaupungilla ilman toimivaa ketjulukkoa, pakko seurata alkuperäistä possea. Nooh, minulla on vielä aikaa luovia virrassa. Koetan yöllä selittää hollantilaisille Eläkeläiset-orkesterin konseptia. Kyllä, yhtä varmasti kuin Kenny kuolee South Parkissa, rikkoo Onni Varis soittimensa ennen viimeistä biisiä, with hammer! Its Humppa! Jaa että ette ymmärrä asian komiikkaa? No sanotaas se hauska juttu taas! Poh-jan-maan kaut-ta! ooh-maah-kyyt-taa..?

Tänään mä kyllä opiskelen. Minua motivoi mm. viidettä päivää jatkuva sade, pilvien kiihdytysajot taivaalla ja kummallinen tarve olla muutakin kuin sheikkaava perse kaljasta tahmean olohuoneen nurkassa.

Meksikolaisesta fiestasta kylmään suihkuun

Meksiko täytti kaksisataa vuotta, Viva Mexico. Noin neljäkymmentä ihmistä kolmen hengen solussa. Musiikki lujalla, kaikki huutamassa musiikin yli, kännissä. Joku yrittää saada huomion itselleen, huutaa jotain baariin lähtemisestä, espanjalaisporina ei lakkaa. Espanjalainen puhe on kuin kytevä metsäpalo, sammutat sen yhdestä kohtaa ja se roihahtaa toisaalla. Juttelen hollantilaistytön kanssa, jostain syystä puhun hetken suomea. About ruta-huh-hah-hei ja rommia pullo-osastoa. Tyttö hymyilee ja sanoo "you speak really good spanish". Enkös vaan puhukin! Ja katso, osaan avata pullon sytyttimellä! Joku portugalilainen tulee lesoilemaan että osaa avata pullon hampailla. Suihkutan kaljaa sen päälle, olen kyllästynyt skandinaviseen diplomatiaan.

Aamulla olo on mitä on. Kyllä sitä tequilasta tulee humalaan tälläkin maailmankolkalla. Olen kuitenkin ollut sikäli viisas, että olen poistunut joukosta ennen baaria. Pyöräilen koululle, vuorossa on Our House-kurssi eli käyskentelyä kaupungilla. Menemme katselemaan työväenluokan asuntoja. Teollisen vallankumouksen aikaan oli kuulemma sellainen tauti kuin englannintauti. Tämä vitsaus vanhetti lapset ennen aikojaan ja johtui D-vitamiinin puutteesta. Välttääkseen moisen kurimuksen hollantilaiset rakensivat duunarikämppiin isot ikkunat ja mukavat pihat. Auringonvaloa sai riittämiin ja samalla naapurit pystyivät tarkkailemaan mitä talossa puuhattiin. Varsinkin kun keittiöt rakennettiin niin pieniksi ettei sinne päässyt piiloon, vaan oli kökötettävä olohuoneessa, ison ikkunan äärellä. Patronising kertoo opettaja. Myös pensasaidat oli pidettävä sikäli matalina, ettei suora näkymä ulkoa sisälle taloon häiriintyisi. Hauskaa meininkiä, tuollainen pikku kyttääminen. Varsinkin kun kyttääjät olivat vielä saman tehtaan työntekijöitä.  Nooh, nykyään ei ole enää niin justiinsa mitä kämpissä tapahtuu. Amsterdamissa bussissa oli kaksi kerrosta ja asuntoihin näki sisään. Eikä se tuntunut häiritsevän kalsareillaan aamutoimissa olleita hollantilaisia. Päinvastoin, hymyjä ja tervehdyksiä tuli takaisin. Kaikkeen tottuu näemmä.

Palattuani koululle joudun odottamattomiin ongelmiin. Ketjulukko on jotenkin jumissa enkä saa pyörää telineestä vaikka kuinka riuhdon ja ähisen perkelettä. Kysyn vahtimestareilta onko niillä työkaluja. Jaa työkaluja? Mitä tarvitset? No mikä jumalauta on pihdit englanniksi, eipä tule mieleen. Nooh, minut viedään johonkin verstaaseen, missä saan itse tonkia työkalupakkia. Löydän pihdit ja aivan vitumoisen väännön jälkeen saan lukon auki. Palattuani lukaaliini ongelma toistuu, tosin nyt ei ole enää pihtejä. Joten tässähän vääntelen lukkoa kämpillä ja mietin itseni ja tekniikan ongelmallista suhdetta. Paljon helpompaa oli hölistä yöllä rakkauden käsitteestä espanjalaisen Magalyn kanssa. Minulla on kuulemma big self-esteem vaikka olenkin käsittänyt koko homman väärin.

Tuhahduksia ja tequilaa eli Luojalle kiitos jalkapallosta

Dutch basic-kurssi, ihanaa. Ik ben tvei-tertah, olen 32 vee. Ranskalaiset tuhahtelee, saatana. Ranskalaiseen elimistöön on kyllä kätketty sellainen mekanismi, että se tuhahtaa halveksivasti kerran puolessa tunnissa vaikka Jaques Brel vetelisi marselijeesia sammakonkoivilla. Itse kielioppi on suhteellisen...noooh...kyllä se vielä aukeaa. Alan niin vittu pyöräillä itse kouluun. Olen tähän asti mennyt italojen kanssa samaa matkaa ja ne alkaa aina säätää. Aina myöhässä, aina hukassa. Minä olen Suomesta ja tykkään suorista teistä ja tasatunneista. Diana kyllä auttoi minua kirjautumaan vihdoin kursseille. Ehkä hieman epälooginen kirjautumistapa oli selkeämpi italialaiselle. Tänään pitäisi kokata taas yhdessä, kanat on pöydällä, muijat ties missä...taidan onneksi tietää mitä tehdä.

Tänään on myös Meksikon kansallispäivä, joten naapuri Juan pitää tequila-kekkerit. Oikein kiva. Voisin laulaa Juanille vaikka "Muistan sua, Elaine"-biisin syntymäpäivälahjaksi. Suomen puhuminen täällä kuin ottaisi raamatun esiin, kaikki hiljenevät. Spanskien lemppari on pyytää minua sanomaan hyvää yötä. Huopa luopa? Huopa Suapa? Que!? Jos minne lie, polkuni vie(kaikki mukaan perkele!)niin muistan ain, sinut armas Elaine...hehkuvan katsees loisteesta nauttia saaaiiin, suuuudelmas kuuman muistan mä viel huu-lil-laain...(no ei sitten)

Jumalauta Hollannissa osaa sataa raivona. Tuuli ja sade ovat tämänkin päivän hallitsevat elementit. Tätä se oli eilen, tätä se oli tiistaina. ESN:n jeppe Sjoerd(Shoot) oli yhtäkkiä ovella. Juu päivää, tulin oppimaan italiaa. Nooh, kaadoin Shootille kupin teetä ja jätin italojen seuraan. Tunnin päästä italot kolkuttaa ja sanoo lähtevänsä juhliin. Sataa aivan vitusti. Shoot sanoo ettei lähde mihinkään tuolla sateella. Muijat lähtee ja minä jään kaitsemaan Shootia. Ilman kaljaa, ilman viiniä, herranjumala! Onneksi Mestareiden liigaa tulee telkkarista, hurraamme Twentelle, yritän pöpistä Suomen 95maailmanmestaruudesta, mutta ehkä vähän turhaan. Näiden mielestä maahockey on real hockey. Diana ja Gabi palaavat sateesta. Noo...impossiiblee...Shoot, joka ns. heruttaa Dianaa melko peittelemättä aloittaa hollannin tunnin. Hollannin kielen rumista sanoista. This word means fish-bitch, like the stuff that comes from girls vagina. Jeesus maria....Get a room! Yritä tässä nyt keskittyä hollanniksi selotettuun fudikseen kun Frendien Rossin näköinen ja oloinen Shoot mongertaa jotain paikallista pillusanastoa.

Seuraavaksi etsin täältä jonkun punttiksen ja alan työstää kässäriä. Vaikka olen täällä keskisuuressa maailmassa, haluan samoja asioita kuin kotona. Isoja lihaksia ja verevää tekstiä. Mutta nyt ne kanankoivet, mamma mia!

Jokaisen lätkän ystävän Amsterdam

Sanotaan että ulkomailla oleskelun parhaita puolia on se, että saa vähän näkökulmaa omaan maahan. Olen saanut käsityksen siitä miltä tuntuu olla ummikko vieraassa kulttuurissa. Se on aikalailla perseestä, tulee sellainen olo että nämä vittuilevat kaikki minulle aivan satavarmasti. Kämpillä voin sentään tulla tänne blogin ääreen solvaamaan muuta maailmaa, mutta ulkona seurassa joutuu vaan miettimään näkyykö naamasta paljonko korpeaa. Toinen asia mihin kiinnittää huomiota on suomalainen suunnitelmallisuus ja viitseliäisyys, josta täällä ei tiedetä tai välitetä.

Amsterdam on ensinäkemältä kaaos. Eikä asiaa auta se, että kaksikerroksinen bussimme ei mahdu ali silloista. Tämä näyttää olevan yllätys hollantilaisille opiskelija-matkanjohtajille. Pääsemme ulos bussista Centralstationin takana, myöhässä. Matkaa Anne Frankin talolle on viitisen minuuttia. Neljänkymmenen hengen ryhmä onnistuu hajoamaan ja eksymään toisistaan. Hollantilaiset ovat pihalla kuin kihniöläiset Kruunuhaassa, kukaan ei tiedä missä on Anne Frankin talo. Sitten soitellaan ja haahuillaan. AF-talon löydyttyä odotetaan sisäänpääsyä reilun puolituntia, hollantilaiset kun eivät ole ilmoittaneet museolle mitään etukäteen.

Itse talo on ahdas ja synkkä, varmaan vaikuttava kirjan lukeneelle, mutta hitusen pitkästyttävä janoiselle ja nälkäiselle suomalaiselle. Kierros talossa kestää ehkä reilun vartin. Natsit olivat sikoja, juutalaiset epäonnisia. Sitten häröillään kohti kanavaristeilyä, on kylmä ja on hiki, flunssa ja auringonpaiste,mikä yhdistelmä. Hollantilaset ohjaavat ihmisryppäitä autojen eteen, kunhan itse pääsevät pujahtamaan nopeasti, autontorvet soivat. Tällä organisointikyvyllä ei ole mikään ihme että Hollanti vallattiin sodassa hupsis vaan. Tapahtumanjärjestäjän sieluni huutaa perkeleitä.

Jokiristeily on yhtä tyhjän kanssa. Selostus tulee nauhalta, kukaan ei kuuntele, edelleen on nälkä, kuuma ja jano. Pystyn haistamaan oman hikeni ja se kyllä ilostuttaa aina kun on kauniita naisia pöydät täynnä. Ihmiset haluavat räpsiä kuvia, taloista, toisistaan, yli lentävistä lentokoneista, ihan mistä tahansa. Ehkä nuoret luulevat että nuoruus kestää ikuisesti, jos sitä kuvaa koko ajan. Jokiristeilyn jälkeen on vapaa-aikaa, hollantilaiset lähtevät "johdattamaan" ihmisiä kohti punaisten lyhtyjen aluetta. Maassa on paskaa, ilmassa yrttiä ja ikkunoissa aika nöhnäisiä prinsessoja. Naisten silmissä on jotain kuollutta. Runoilijansieluni hamuaa kättä jota puristaa.

Suunnistan honkkareitten ja yhden suomalaisen ja espanjalaisen kanssa kohti kiinalaista ravintolaa, löydämme kokonaisen Chinatownin. Siellä suomalainen ja espanjalainen päättävät että kymppi on liikaa ruuasta ja poistuvat. Minä jään ylläpitämään läntisen maailman rapistuvaa mainetta. Honkkarit piristyvät  ja alkavat opettaa minulle tikuilla syöntiä. Jumalauta että se on aluksi vaikeaa. Ainakin tulee syötyä hitaammin. Chili on todella vahvaa, suu kestää sen mutta hiki puskee sadannen kerran tuona päivänä ja nenä vuotaa. Se ei toisaalta ole huono homma, flunssa tuntuu palavan pois. Kiinalaissafka on parempaa Amsterdamissa kuin Tikkurilassa. Aasialaiset ovat mukavan rauhallista porukkaa, lounas hoidetaan tyylillä lautaset yhteen lasku tasan. Tämä menetelmä säästää minulta viiisi euroa ja osoittaa joukosta poistuneiden liikkeen turhaksi. Länsimaalaiset ja niiden yksilöllisyys, pah.

Oltuani Hollannissa kolme viikkoa,  matkalla takaisin Leeuwardeniin, kaipaan ensimmäistä kertaa Suomea. En kaipaa vielä takaisin Suomeen, mutta kaipaan jotain siitä mitä meillä on...ja mitä nämä eivät tunne tarvitsevansa. Ruisleipää joo, mutta muutakin.

Purkukiekot

Nooh, otin asiakseni tiskata eiliset tiskit. Diana saapui jossain vaiheessa ja sanoi että tiskaa loput, good job. Lähdin kauppaan tien toiselle puolelle,Vähän ostamaan juomaa, you know?. Kaupassa otin hyllyltä sixpackin ja sen pahvi hajosi käsiin.Kolme pulloa särkyi, ympärillä oli hollantilaisia jotka yritää kaikki katsoa eri suuntaan. Etsin kauppapojan ja sanoin että maksan koko sixpackin ja se sanoi että dont worry, we clean it up. no mitä siihen? Dank jilwell tai jotain!Otin viinipullon ja lähdin....

Ulkopuolella odottaa joku tyttö ja kysyy excuse me, where are you from? öö...Finland? No sitähän minäkin..Lotta Espoosta, asun tossa lähellä...Vaihdetaan numeroita!

Jotenkin aika outoa toimintaa, juuri nyt.Silti jees, suuri jees.

Ik woon in Egelantierstraat

Vaikka peruskoulun ja lukion saksantunnit menivät pakoa suunnitellessa huomaan silti jonkinlaista ahaa-ilmiötä Dutch Basic-tunneilla. Sanajärjestyksessä on jotain samaa logiikkaa. Pitänee alkaa tehdä vähän läksyjäkin, luulen että hollanti käy vielä mutaiseksi sumpuksi sääntöjä ja päätteitä.

Eilen Dutch Culture-tunneilla sain tekstiviestin. Italot haluavat tarjota italialaisen päivällisen minulle ja max. neljälle saman talon turkkilaiselle. No mikäpä siinä! Totesin että siitä vaan, sanokaa jos voin auttaa. Meinasin lähinnä että voin avata viinin temperoitumaan, jos ovat kiinni pastassaan. H-hetken lähestyessä Diana ilmoitti että vieraita onkin tulossa parikymmentä. Espanjalaiset, portugalilaiset, slovenialaiset, turkkilaiset...Sou Ot-too, kään juu kuuk saamtiing? Nostelimme pakkastesta kolme jäätynyttä lampaankyljystä ja saman verran kanankoipia. Niistä ei saisi tuolle porukalle kuin pahan mielen, joten Otolle Tiksistä tuli vähän kiire. Mainitsinko että tässä kohtaa päivälliskutsujen alkuun oli reilu tunti?

Nooh, kaupasta kilon siivu lihaa, perunoita, sipulia ja porkkanoita...ja kuusi Amstelia ettei aivan hirtä kiinni pakotettuna extempore-kokkaukseen. Kaikki paitsi kaljat uuniin öljyn, valkosipulin,voin, oreganon, suolan ja pippurin kanssa ja kädet ristiin. Tyttelit väänsi padallisen pastaa ja tomaattikastiketta. Portugalilaiset toivat vasikkaa ja sipulia, espanjalaiset...jotain mikä näytti lihapullilta. Eikä varsinainen ruokailu myöhästynyt kuin tunnilla mikä ei eteläeurooppalaisittain ole juurikaan yhtään mitään. Illasta tuli aivan hyvä...siinä sitä istuttiin ehkä viisitoista tyyppiä ja syötiin ja juotiin. Kuunneltiin Musea ja Doorsia Gabriellan kannettavasta. Espanjalaiset istuivat vierekkäin ja alkoivat puhua espanjaa. Sama toistuu aina. Ensin se only english, please ja viiden minuutin päästä taas espanjaksi. Pöpisin taas jotain kirjastosta ja runoklubista slovenialaiselle tytölle. Kerroin julkaisseeni vuonna 2006 runokirjan, mikä tietysti on valhe, mutta laitan sen myöhemmin lost in translation-piikkin. No vittu olin sentään kokoelmassa ja lehdessä ja toisessa lehdessä käännettynä kirjailijana. Syy ei ole minun jos kustantamot eivät huomanneet roihuavaa kaupallista potentiaaliani. Voisin kehitellä kokonaan uuden persoonan täällä. Nimeni olkoon Kauko Laukaus, kirurgi-surmanajaja-näyttelijä. Minulla oli merkittävä rooli suomen itsenäisyystaistelussa, yhtiöni oli viime viikon Timen kannessa, kyllä tytöt kuulitte oikein, olen sukua Suomen kuninkaalle(ja pelastin hänen henkensä Suuressa Jääkarhukapinassa)

Perkele kun pukkaa flunssaa, jäi sitten se Poetry käymättä. Huomenna Our House-kurssille sen sijaan, lauantaina Amsterdamiin.

Velkani Suomen kansalle

Tänään pelataan Hollanti - Suomi jalkapallomaaottelu. Meillä on oikein facebook-eventillä tehty Support your new home-illanistujainen paikallisessa irkkupubissa. Kaikki halusivat tänään kertoa että "tonight im oranje". Siinähän olette! Harmi ettei ole mitään Suomi-rekvisiittaa mukana. En ole koskaan omistanut Suomen lippua, mutta aion pyytää jotakuta lähettämään minulle sellaisen. Tulin tänne olemaan eurooppalainen tai jotain, en ottanut jussipaitaa enkä vihtaa vyölle. Ehkä olisi pitänyt. Tiedän fudiksesta sen verran etten hehkuta mitään voittoa, mutta anna Suomi mulle yksi maali niin mä huudan näiltä tärykalvot rullalle. On meillä SUOMI, VIINA JA KIRVES....ja se on niin ihanaa;)

Eilen istuilin iltaa espanjalais-portugalilais-meksikolaisseurassa. Ne siinä dokaili ja läiski korttia. Alkuun ne jaksoi sitä only English motherfucker-läppää, mutta sitten puhuivat vaan espanjaa. On se vähän vittumaista, mutta ne 2kybäisiä jätkiä eikä mitään pääministereitä. Ihan jees oli mennä, kun kerran useamman kerran olivat kutsuneet. Sitten lähdettiin Fireplace-baariin. En mä vaan tajua yökerhoja, tekno on niin vitun lujalla että koko ajan saa huutaa. Eikä mua huvita huutaa. Eikä tanssia sellaista paskaa, sori nyt vaan. Pakko löytää vähän rockimmat mestat jossa hengailla. Joku bulgarilainen tyttö kyseli musiikkimaustani ja nyökytteli kun pudottelin bändejä. Ehkä pyydän sen mukaan. Jostain syystä pidän enemmän näistä itäisen euroopan tyypeistä. Eteläiset serkkumme ovat kuitenkin vähän omaa perhettään, ehkä se on tuo kielikysymys.

Hollanti saattaa näyttäytyä sinne demokratian ja järjestelmällisyyden tyyssijana, mutta ei se vaan ole. NHL:n opiskelijakortit eivät ole saapuneet vieläkään enkä näytä olevan virallisesti millään kurssilla. Otin selvää kun sain vihdoin tunnukset NHL:n intraan. Mitäs tässä, huomenna aamusta runoutta englanniksi, Poetry Course 2, here I come.

Käytännöissä on eroja, itse peli on sama

Olen ristinyt pyöräni Artturiksi. Se on kunnianosoitus edesmenneelle pelaajalle, parempaan en täältä pysty. Artturin tanko on vähän höllässä, joten ei-ku-tonne-käännökset johtavat tangon nousemiseen tai laskemiseen. Muuten homma käy kuin oikein helvetin sutjakkaasti käyvä tanssi. Ei nyt mikään polkka, mutta ehkä jäätanssi valssin tahtiin. Täällä pääsee jotenkin kaupungin flown mukana paikasta toiseen. Välillä ei ole mitään käsitystä mihin suuntaan on liikkumassa, mutta aina lopulta on oikeassa paikassa. Mikä elämän metafora(avasin just punkun toim.huom.)

Diana sanoi että keittiö pitää pitää mahdollisimman puhtaana, okkee? Katsoin keittiön ja korotin lattialla, moppasin koko talon ympäri. Vesi oli ensin mustaa, sitten harmaata. Not clean, but little less dirty, okkee? Muijat sentään suostuivat pesemään vessan. Nooh, siivottuamme italot alkoivat duunata päivällistä. Kysäisin voinko auttaa? Ei kuulemma. Kysyin laittavatko he minullekin? Nämä nyt ovat niitä yhteisesti maksettuja safkoja? Ookkee...Tämä ruokapolitiikka pitää jotenkin selvittää. En millään jaksaisi mitään nimien kirjoittelua maitopurkkeihin, mutta kyllä sitä ihan mielellään syö.

Ruokakeskusteluna pölisin jotain kirjallisuudesta ja kyselin kuka on on hyvä italokirjoittaja etc. No jep, Calvinot on luettu puolin ja toisin mutta sen suurempaa käsitystä en heidän maustaan saanut. Italojen kunniaksi on sanottava että kysyivät mitä hyvää Suomesta tulee. Ette muuten arvaa miten vaikeaa on pikku pienessä selittää mikä on Tuntematon sotilas, kuka on Kristian Smeds ja mistä Sofi Oksasen Puhdistus kertoo. Varsinkin kun en päässyt siinä kuin ehkä puolensataa sivua eteenpäin. Free culture to the people! Libraries! Sitä mä koetan selittää joka käänteessä. Selkeä viesti, helpot sanat, nähdään kertosäkeessä.

Tänään kaupungilla kaksi huomiota. Lukitsin Artturin kirjaston edustalle ja teinit tekevät samaa kuin Tiksissä eli työstävät parkouria kirjaston kivetyksillä ja tolpissa. Citymiljöö kiehtoo yli rajojen, se on hienoa. Katutaidetta en ole nähnyt siinä määrin mitä odotin, mutta uskonpa että kaupungilla on vielä yllätyksiä takapihoillaan. Liikuskeltiin Teija-nimisen suomalaistytön kanssa pitkin katuja ja etsittiin jotain värejä, on maalari katsokaas. Oikein hauskaa oli ja on hauskaa että joku sanoo että on väsynyt jo bilettämiseen ja haluaa tehdä jotain hullua. Otimme missioksemme löytää kaupungin friikit ja hengata niiden kanssa. Tiedän pari mestaa joista aloittaa friikin bongaus. Peili? Ei kato ku yks tosi artsun näköinen coffeeshop...

Dönerkebab. Eli taskukebab mutta liha onkin mureaa lammasta eikä sitä vanhaa kumia mitä Suomessa. Kolme ja puoli euroa eikä mitään myrkytyksen oireita, perfekt!

Poikittaissyötöt omalla alueella

NHL:llä on valtava mustekala, luokkia on neljässä kerroksessa ja niiden numerointi ei ole täysin loogiiikan tajuani vastaava. Mutta seuraan vaan jotain vaeltavaa laumaa vaihtareita ja löydän oikean paikan. Vähän samaa teen liikenteessä, seuraan miten hollantilaiset ajaa ja vedän samoilla linjoilla. Rullailu pitkin Leeuwardenia on hienoa, tuntee kuuluvansa kaupungin liikkeeseen ja sykkeeseen. Hanna, olen nähnyt yhden tandempyörän, kaksipaikkainen, en ehtinut kysellä hintaa. Täällä nuoret parit pyöräilevät käsikkäin, se on kiintymystä se.




Hollannin kielen perusteiden eka tunti oli aikamoista korinaa, kun kaikki yrittivät yhteen ääneen lausua G:tä, silee hollanniksi. Grr? Hrr? Krööeh? Koulullakin on omat tekniset ongelmansa, luokat ovat aina tuplabuukattuja ja NHL-kortit viipyvät. Ilman niitä ei voi ostaa ruokaa tai lainata kirjoja koulun kirjastosta. Nooh, ehkä maanantaina. Hollantilaiset eivät päällisin puolin stressaa mitään, joten miksi itsekään.

Italialaisista on vaikea saada selvää. Diana on ilmeisesti jonkinlainen toimittaja ja Gabriella mysteeri-teini. Kävin niiden kanssa kaupassa ostamassa kaapit täyteen ruokaa, mutta saapa nähdä miten yhteiseurooppalainen ruokailukulttuuri meille kehittyy. Minusta tuntuu että ne napostelee pastanasa mieluiten ihan keskenään. Kysyin eilen josko kokataan yhdessä jotain, ne kohautteli olkapäitään ja seuraavaksi puputtivat keskenään kalapuikkoja. Käväisin ostamassa pitsan ja tänään sain satikutia kun en ollut tiskannut lautasta, kunhan laittanut sen italojen tiskivuoren päälle. Ottoo, traii tuu kiip tee kiitseen kliiin äääss poossiiiblee, okeee?

Jehna, olisivatpa bellat nähneet minkälaisia ruttosikaloita ylläpidin Tiksissä ja Mikkelissä. Mutta okeee, yritetään olla enemmän tiptop kuin hulahula. Haluan pestä pyykkini napolilaisella taikapulverilla. Odotan vähinkään jotain Axe-dödö vaikutusta, ehkä myös kykyä lentää.

Pää ylhäällä siniviivan yli

Olennainen osa Hollantiin sulautumista on suoritettu. Ostimme käytetyt pyöränlouskut ja helkkarinmoiset lukot. Minulla on sellainen ylikiero chopper-tanko, joten mitään yy-kaa-uukkareita on turha yrittää. Mutta kyllä sillä kouluun polkee. Kaduilla on nämä kevyen liikenteen väylät, joilla kulkevat pyörät, skootterit ja välillä autot. Välillä tiet yhdistyvät yhdeksi nopeimman ehdoilla-kaistaksi, joka oli tottumattomalle aavistuksen kuumottavaa.

Ensimmäiset luennot olivat tänään. Täällä saa kuljeksia kaksi viikkoa ennekuin tarvitsee päättää jääkö kurssille. ihan hyvin pysyin mukana Comparetive Media-kurssilla. Se on muuten aika huikea metakka kun eurooppalaiset jaetaan pienryhmiin ja pyydetään keskustelemaan. Ne ei kuiskaile eikä supata, juu ei. Parin aasialaisen kanssa sitten pulistiin päät yhdessä. Mistä saat uutisesi, mihin lähteeseen luotat, miten maiden mediat eroavat toisistaan. Opettaja Vera näytti vakavana youtube-pätkän Turkin pääministeristä, joka riehaantuu kesken haastattelun kun ei saa puhua tarpeeksi ja läimii papereillaan toimittajia ympäri korvia. Hänen mielestään hollantilainen poliitikko ei voisi ikinä toimia noin, mutta Turkissa kas kummaa, pääministerin kannatus nousi tapauksen johdosta.

Turkkilainen jäbä kurssilta huomautti että "oikeastaan juuri katseltu video oli viihdeohjelman näytelty parodia aiheesta..."

Opettaja oli vaan että kuinka hyvä että kerroit tuon minulle. Hillitön pokka, täytyy sanoa. Mutta pointti on kai se että olemme täällä oppimassa toisiltamme. Peace out, pakko lähtee tiskaan ennekuin mi bellas alkavat kärttyilemään. Ne ovat nyt tilanneet mm. pyykinpesuainetta Napolista, koska iits soo maats beetteer, okee?

Pysyvästi katsomon puolella

Nyt tätä kaupunkia alkaa hieman hahmottamaan. Keskustaan ei ole mikään järjetön matka ja se on verrattain pieni. Kävelin tänään Paddy O´Jotain-baariin ja katselin hollantilaista jalkapalloa, ihan itse kuulkaa. Kerran täytyi vähän tarkastella karttaa. Lupasin italialaisille että imuroisin, mutta imuri on joko rikki tai aivan helkkarin huono.

Eilen oltiin vaihteeksi Scootersissa, Fireplacessa ja mitä näitä olikaan. Olihan tosiaan introduction week, kevyet viisi iltaa radalla. Shootin mielestä suomalaiset kysyvät "serious questions". Ehkä se meinasi tarkkoja kysymyksiä. Vaikeita kysymyksiä. Sanoin että small-talk on jäänyt maassamme suositumpien lajien varjoon. Osaan kuulemma small-talkkia aivan mainiosti. Toisaalta olisihan huonoa SMALL-TALKKIA väittää mitään muuta. Jotkut Shootin kaverit olivat lähdössä Kajaaniin "to do bearwatching". Niin, mitäpä muutakaan. Sanoin postaavani heille facebookissa pätkän Grizzly Man-leffaa, mutta teos olikin tuttu. En siis postaa, kun en muista enää tyyppien nimiäkään. Jää vähän huonosti hollantilaisten nimet päähän, ovat sellaisia kimurantteja. Tai ehkä se on tämä kun päähän kaadetaan kerralla 50 uutta kasvoa ja nimeä. Getting there, getting there. Huomaan välillä ajattelevani englanniksi, todella outoa.

Sain kutsun facebook-ryhmään. Ala-asteelta saakka tuntemani kaveri on löytynyt kadulta kuolleena. Kolmekymppinen jätkä, ilmeisesti sydänkohtaus. Veätystä. Ei tämän ikäisenä vielä saa kuolla. Kun soitin yhteiselle ystävällemme, minusta tuntui että muistelin jotain elokuvaa tai tv-sarjaa. Että muistaisin mitä pitää sanoa kun joku on kuollut. Toisteltiin vaan että "hillitöntä, käsittämätöntä". Tuntuu että kaveri olisi vaan muuttanut ilmoittamatta. Ja toisaalta on jotenkin vittuuntunut kaverin puolesta. Tuossako tosiaan oli kaikki mitä elämällä oli tarjota? Mainoksessa väitettiin muuta! Ja mikä pahinta, tässähän käy kohta köpelösti itsellekin. Minun elämäntavoillani? With my reputation?! Pakko skarppaa jumangekka...

Serious questions, joo-o. Huomenna kouluun, koulusta pesuainekauppaan, olen ymmärtänyt niin.