Täällä näyttää samalta kuin kuukausi sitten, sanoi Albert. Katsoin ympärilleni. Tyhjät seinät, paperikasoja, tyhjiä pulloa, jokunen lautanen, kolikkoja, avaimia ja sytkäreitä. Pari avaamatonta oppikirjaa, ne ainoat jotka koulun kirjastosta saa viedä ulos. Paikallisen operaattorin sim-kortti, joka ei oikein suostu toimimaan. Ainakaan Suomeen soittaessa. Ehkä pitäisi rimpauttaa jollekin hollantilaselle. Suzanne lupasi tehdä minulle stampottia, jotain multivihannesmuusia ilmeisesti. Tyttö joka haluaa olla kanssani kahdestaan - ja vieläpä ruokkia. Pitäisi soittaa paikalliselle WWF:lle että olen paikallistanut uhanalaisen lajin, miten neuvotte toimimaan? Ensin haaviin, sitten eetteriin?
Mutta tavaraan. Minä en hanki koskaan mitään sisustuksellista. Minulla oli Metallica-juliste kun olin ylä-asteella ja David Byrne-juliste kun olin lukiossa. Entinen tyttöystäväni kehysti pari korttia mitä pidin hauskoina ja laittoi seinälle. Toisessa August Strindberg kävelee Tukholman lumituiskussa ja toisessa Aku Ankka nostaa lakkiaan valkoisella pohjalla, hei vaan! Tavallaan voisin hommata jotain kasveja, elämää. Olen aina ihmetellyt sitä hellää äänensävyä millä äitini ja exäni puhuivat tyyliin "oih, katso Otto, krookus kukkii..." Yksi kaverini sai tuttavapariskunnaltaan lahjaksi kasvin, Enkelin siiven. Ja millä pehmeydellä kaverini puhui kasvistaan. Hhen-kelin-sii-pi. Kuulostaa kristilliseltä askarteluohjelmalta. Ajatelkaa muuten jos olisi joku kristillinen kokkiruutu! Vaikkapa Miehen kylkiluu! Sellainen Jehova-henkinen! Kyllä! Ei vai...no jatketaan...enkelin siivestä.
Kuvitelkaa miten läpitunkevaa hyvyyttä on antaa lahjaksi Enkelin siipi...ja vielä jätkälle. Ehkä se oli kaverillenikin jotenkin alitajuisesti liikaa. Eräänä iltana tuttavapariskunnan nainen pistäytyi kaverillani kylässä. Jotenkin homma lipesi naimisen puolelle ja siitä alkanut prosessi muutti vajaan parinkymmenen vuoden ystävyyden uhkailuksi. Ystävät jaettiin leireihin eikä kaverini nimi enää löydy pariskunnan lasten kännyköiden pikavalinnoista. Vaikka pikavalintahan koko homma oli. Kysyin kaverilta miten maailmassa näin saattoi käydä. Kaverini oli todella huonona mutta ei niin huonona ettei olisi pystynyt sanomaan että "koska en ollut saanut pitkään aikaan". Minusta siinä oli jotain läpitunkevan inhimillistä. Eikä siitä Enkelin siivestä tarvinnut enää keskustella, vaikka se siinä kaksion nurkassa kukkikin.
Olen pyytänyt Suomesta lähetettäväksi muutamia esineitä. Suomen lippu, Everton-paita ja lämpimät hanskat. Ehkä vielä pieni Kekkos-rintakuva ja murtomaasukset tuohon seinää vasten seistä hojottamaan. Leveinä, puisina ja tervaisina. Vakautta ja vahvoja sukupuolirooleja korostaen.
Mikä minulle on tärkeää? Kaikelle mahdolliselle irvailu ja nauraminen? Paskominen kun latinot suutelee, urpo-joraaminen keskellä katastrofeja? Miten se ripustetaan seinälle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti