"Oletko jo junassa?", luki puhelimessa. Olimme sopineet L:n kanssa tapaavamme Amsterdamissa ja olin ilmeisesti jo myöhässä. Siispä matkaan. Junalippuja on täällä monensorttista, perusflabat kustansivat yli neljäkymppiä. Olin valmistaunut sellaiseen max.15euroon, aina oppii. Asemalla minua kuitenkin neuvottiin kysymään paikallisesta Blokker-tavaratalosta jotain alennus-päivälippuja. Sain sieltä rajoittamattoman lipun lauantaiksi, tai itse asiassa kaksi, pakkostos sanan varsinaisessa merkityksellä. Paino sanalla pakko. Kaikki meni kohtuu näppärästi Meppeliin asti, siis ekaan junanvaihtoon. Kukaan ei ollut mitenkään erityisesti tähdentänyt että Meppelistä Zwolleen pitikin siirtyä bussilla, ilmeisesti ratatöiden takia. Eikä mitään turhia kuulutuksia englanniksi. Bussi lähti viereiseltä parkkipaikalta. Joku vaan huuteli Zwolle, Zwolle ja hyppäsin siihen bussiin. Matkalla radio soitti hollantilaista iskelmää, upeaa kamaa. Viestitin L:lle että tässä nyt kestää sen kolme tuntia. Vastauksessa oli aivan selvästi että you are welcome to crash in our hotelroom.
Kolmen tunnin päästä olin Amsterdam Centraalilla. Eikä ketään missään. L ja sen ystävät löytyivät Starbucksista. Neljä naista, walesilainen L, saksalainen A, suomalainen H ja mikähän perkele sen jenkin nimi...ai niin L sekin. Ikäistäni ja jopa vanhempaa seuraa vaihteeksi. Noh, minulla oli käteinen melko vähissä mutta sijoitin viimeiset voileipään ja lasiin viiniä. Ja kertoa pöpisin näitä juttujani. Joka taisikin olla tosi järkevää, koska naiset toki huvittuivat mutta jotenkin sillee että kuka tuo hullu on? Olen tottunut ilmaisemaan itseäni ilman filttereitä, mutta onhan siinä huonotkin puolensa. ja varsinkin engelskaa sönkätessä taitaa välillä mennä vitsit ohi yleisöstä. Jenkki-L repeili puhetavalleni, mutta emmä tiedä saiko se ihan sanoistakin selvää. Sanoin että opiskelen education ja communication linjalla. Jenkki kysyi mitä aion opettaa. Sanoin että tanssia, painia ja matematiikka...ja niiden kautta maailmanrauhaa. Otolla on katsokaas sarkasmin silmää, voi helevetti että pitää.
Kieli on kyllä vähän kuin hajuaisti. Ilman kielitaitoa skeidan ja suklaan ero hämärtyy. On vaikea aistia mitä ihmiset ajattelee ja miten omat sanat ja sanomatta jätetyt niihin vaikuttaa. No High Five Asperger, mutta minkäs teet kun siltä tuntuu. Seuraavaksi naiset halusivat coffeeshoppiin, totta hitossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti