Kirjastoissa minua kehutaan maasta riippumatta. Tällä kertaa vuorossa on Ethan. Olen kuulemma hyvä jätkä, eikä hän sano tätä siksi että pitää Suomesta. Tiedustelen mikä maassamme viehättää.
"The first time I heard about Finland in Hong Kong, I wanted to travel there. I felt it in my heart, Finland is such a beautiful name!"
Olen niin otettu, että kutsun Ethanin keilaamaan. Se pentele onkin aika hyvä, sellaiset 40 pistettä parempi kuin minä per kierros. Keilailu on jokseenkin hauskaa ajanvietettä ja hinta on kolme euroa per henki...kahdelta tunnilta. Näiden kahden tunnin aikana heitän yhden kaadon ja kymmenisen rännipalloa. Viskaan palloa sellaiset 28kilsaa tunnissa(sen näkee näytöltä)mutta keila ei vaan keikahda kuten toivoisi. Pitäisi olla oma pallo, Grote Keizerin kuulat on ryskitty soikeiksi, muuta selitystä ei ole. Bulgarilaiset tytöt keilaavat ekaa kertaa ja häviävät minulle muutaman hassun pojon. Juon sentään eniten kaljaa.
Järjestän pienet jatkot Egelantierstrassella. Tyyliin näytän Rare Exports-lyhäreitä, Studio Julmahuvia ja Leijonien maaleja ja tarjoilen hövelisti Dianan valkoviiniä. Ihan hauskaa on, Ethan ei tiedä kerrassaan mitään länsimaisesta popkulttuurista. Olen koko ajan että älä nyt jätkä kuseta! Nirvana, no? Muse, no? Twin Peaks, no? Tarantino, no? Teemu-vitun-Selänne, no?
Pitäisi varmaan alkaa matkustelemaan enemmän. Intercultural Communication kurssilla puhuttiin body of knowledge-käsitteestä. Tuntuu että oma tietoisuuden kroppa on vielä vähän turhan kumarassa. Katsomme Zidanen pukkauksen MM-finaalissa, tämä sentään on yhteistä. Vieraat poistuvat koska kello on jo kolme. Voisn kertoa että läppärin kello on Suomen ajassa, mutta mitäpä sitä. Nukkuminen on mutenkin vähän sitä sun tätä. Herään usein vaatteet päällä, pienet tirsat ovat venyneet kymmeneksi tunniksi. En nyt muista yhtään unta, liekö häikkää lähetyksessä.
Italojen piti häipyä Amsterdamiin monta päivää sitten. Piti minunkin lähteä Rotterdamiin mutta tässähän lojumme Leeuwardenissa ja ulkona tuulee niin että kattopelti vislaa. Lomaa tämä viikko, sitten yhden kokeen koe viikko, sitten taas lomaviikko. Ehdinpä hiomaan kaatoani, hei vaan!
torstai 28. lokakuuta 2010
maanantai 25. lokakuuta 2010
Kodinhoidollista asiaa ja epäonnistumisen pelkoa
Juu ei Hollannista päivää. Täällä on syyskuun puoliväli, säistä päätellen. Kirkasta ja kylmää. Ja lomaa. Pojat pelaavat jalkapalloa ulkona ja minä naputan konetta sisätilassa. Ensi viikolla menen pelaamaan, se on lupaus jonka olen antanut montakohan kertaa. Olisihan se nyt synti ja häpeä päästää hyvä neuroosi karkuun kirmailemalla ja kommunikoimalla fudiskentällä. Kirjoitin ensin "jalitsu", mutta sitten jahtasin itseni pitkin kämppää, toin niskasta tähän ja pakotin muuttamaan sanan. Jalitsu my balls! Jalkapallo on minulle niin vakava asia että jätän itseni toistuvasti penkille. Jääkiekkotermit ovat toistaiseksi tauolla tämän blogin suhteen. Kohta taas pitkää päätyyn ja takamusta tarjolle.
Hopsankeikkaa ja aiheenvaihto. Eihän se tiskaaminen nyt niin saatanan vaikeaa ole, eihän. Siinä pitää ladata tiskit altaaseen, täyttää se kuumalla saippuavedellä, mennä ulos polttamaan tupakka ja tulla huuhtelemaan astiat. Melko pitkälle näin. Eräänä päivänä Diana pyysi etten tiskaisi kaikkia astioita, koska Gabrinkin pitäisi. Tiskasin kuitenkin, mutta pitäydyin tiskaamsta seuraavia. Tiskit lojuivat altaassa yli kaksi viikkoa, kärpäset kiittelivät, italialaiset olivat kuin ei mitään. Lopulta Gabrin poikaystävä, espanjalainen Javier, tulee jumalauta minulle näyttämään kädestä pitäen että täällä olisi kuule tiskiä.
"Listen Javier. It is Gabriellas turn to do ALL the dishes. And this is my final opinion"
Draaman ja naaman vääntämisen jälkeen Gabri pisteli tiskaten varmaan kaksi tuntia. Mistä olen toki ylpeä ja iloinen. Seuraavana päivänä keittiössä oli iso lappu "Everybody cleans your own DIRT!!" Olemme siirtyneet kirjalliseen kommunikaatioon. Tosin se oli Diana joka lapun oli kirjoittanut. Mikä oli outoa. Laput eivät toki loppuneet. Short Stay Solutions muisti meitä kirjeellä, jonka mukaan ovat tulossa tarkastamaan kuinka siistiä meillä on. Jos ei ole putipuhdasta, niin siivousfirma tulee ja me maksamme. Voi hevonvittu. Elokuussa kun muutin tänne kämppä oli pinkeä liasta. Voiko näin ilmaista, pinkeänä? Otin itseni niskalenkkiin kirjoitettuani tuon, pakotin selälleni ja nyt jatkan taas. Pinkeänä liasta, tahmeana, karvaisena, hiekkaisena, paskaisena ja mahdottoman epäsiistinä. Eikä kukaan ottanut kuuleviin korviinsa että se olisi jotenkin epäkohta. Ja nyt sitten tullaan kyttäämään, kesken kaiken. Ei vittu. keittiön hana vuosi kuukauden eli roiski vettä päälle tiskatessa. Tilasimme service requestin ja jannu tuli paikalle. Joo, en osaa auttaa...tästä on mennyt tiiviste, homma ei korjaannu kiristämällä. Jannu tilasi paikalle teknikon. Teknikko kävi minukin huoneessani sen enempiä kutsumatta vääntelemässä lampunjalkaa. Nooh, keittiön hana ei enää vuoda, paljoa. Ei niin että siihen mitään uutta tiivistettä vaihdettu. Nyt meillä spruittaa silmille kylpyhuoneen hana, teknikko vaihtoi tiivisteet päittäin, näppärä kaveri kaikenkaikkiaan, lauloi tehdessään. Maksan huoneestani neljä ja puoli hunttia kuussa enkä voi kertoa olevani täysin tyytyväinen.
Pelko ja pelko. Pelko kaupassa, pelko koulussa. Pelkoa tasamailla palkokasveissa, Pelkoherneet hernepyssyyn ja hernepyssyistä pelkääjiä perseelle. Meidän piti kirjoittaa Comparative Media-kurssin loppuraportti. Vaihtoehtona oli tehdä fiktiivinen haastattelu ja liitoksella kurssin sisältöön ja omaan tulevaisuuden työhön. Valitsin haastatella tuota Otto Heinosta, Helmet-kirjaston PR-vastaavaa vuonna 2017. Eikö maailmassa todellakaan ole muita kuin Minä? Olenko kaiken muistamani ajan pitänyt skitsofreniaani lahjakkuutena? Kuka tuon sanoi!? Vangitkaa hänet! Pöpisin siis omalla kuvitellulla suullani kakstuhatta ja päälle sanaa siitä miten tärkeää viestintä kulttuurien välillä on ja miten mahtavasti se toteutuu kirjastossa kun minä poika pääsen rattiin.
Kirjoitin oikeasti että "Family that plays together, stays together". Voi runkku että olenkin fuulaa! Meidän piti lukea 800-sivuista Global Handbook of Public Relations noin niinkuin aineistoksi, mutta enhän mä nyt mitenkään ehtinyt! Eikä siinä ollut mitään Suomesta, otin esimerkkini Norjan luvusta, tuskin nämä huomaa eroa. Ja tuskin kukaan mukaan luki kirjaa...mitä nyt Turkin ruusu Guven, joka osti 80e kirjan. Ei ihme että sillä hirtti kiinni esitelmän aikana. Ostaa kymppitonnin moottorikelkan ja joku pukkaa potkukelkalla ohi ja eteen, kyllähän se vituttaa. Itse esitelmä oli mainio. Tiesittekö että jotkut kreikkalaiset olivat haukkuneen Ataturkia homoksi youtubessa? Ratkaisu oli bannata koko youtube. Ja google yms. Kaikki käytiin läpi, armenialaisten kansanmurhat(Valhetta!) ja Turkin mahdollinen EU-jäsenyys. Se ei Guvenin mielestä ole hyvä ratkaisu...enää.
Hopsankeikkaa ja aiheenvaihto. Eihän se tiskaaminen nyt niin saatanan vaikeaa ole, eihän. Siinä pitää ladata tiskit altaaseen, täyttää se kuumalla saippuavedellä, mennä ulos polttamaan tupakka ja tulla huuhtelemaan astiat. Melko pitkälle näin. Eräänä päivänä Diana pyysi etten tiskaisi kaikkia astioita, koska Gabrinkin pitäisi. Tiskasin kuitenkin, mutta pitäydyin tiskaamsta seuraavia. Tiskit lojuivat altaassa yli kaksi viikkoa, kärpäset kiittelivät, italialaiset olivat kuin ei mitään. Lopulta Gabrin poikaystävä, espanjalainen Javier, tulee jumalauta minulle näyttämään kädestä pitäen että täällä olisi kuule tiskiä.
"Listen Javier. It is Gabriellas turn to do ALL the dishes. And this is my final opinion"
Draaman ja naaman vääntämisen jälkeen Gabri pisteli tiskaten varmaan kaksi tuntia. Mistä olen toki ylpeä ja iloinen. Seuraavana päivänä keittiössä oli iso lappu "Everybody cleans your own DIRT!!" Olemme siirtyneet kirjalliseen kommunikaatioon. Tosin se oli Diana joka lapun oli kirjoittanut. Mikä oli outoa. Laput eivät toki loppuneet. Short Stay Solutions muisti meitä kirjeellä, jonka mukaan ovat tulossa tarkastamaan kuinka siistiä meillä on. Jos ei ole putipuhdasta, niin siivousfirma tulee ja me maksamme. Voi hevonvittu. Elokuussa kun muutin tänne kämppä oli pinkeä liasta. Voiko näin ilmaista, pinkeänä? Otin itseni niskalenkkiin kirjoitettuani tuon, pakotin selälleni ja nyt jatkan taas. Pinkeänä liasta, tahmeana, karvaisena, hiekkaisena, paskaisena ja mahdottoman epäsiistinä. Eikä kukaan ottanut kuuleviin korviinsa että se olisi jotenkin epäkohta. Ja nyt sitten tullaan kyttäämään, kesken kaiken. Ei vittu. keittiön hana vuosi kuukauden eli roiski vettä päälle tiskatessa. Tilasimme service requestin ja jannu tuli paikalle. Joo, en osaa auttaa...tästä on mennyt tiiviste, homma ei korjaannu kiristämällä. Jannu tilasi paikalle teknikon. Teknikko kävi minukin huoneessani sen enempiä kutsumatta vääntelemässä lampunjalkaa. Nooh, keittiön hana ei enää vuoda, paljoa. Ei niin että siihen mitään uutta tiivistettä vaihdettu. Nyt meillä spruittaa silmille kylpyhuoneen hana, teknikko vaihtoi tiivisteet päittäin, näppärä kaveri kaikenkaikkiaan, lauloi tehdessään. Maksan huoneestani neljä ja puoli hunttia kuussa enkä voi kertoa olevani täysin tyytyväinen.
Pelko ja pelko. Pelko kaupassa, pelko koulussa. Pelkoa tasamailla palkokasveissa, Pelkoherneet hernepyssyyn ja hernepyssyistä pelkääjiä perseelle. Meidän piti kirjoittaa Comparative Media-kurssin loppuraportti. Vaihtoehtona oli tehdä fiktiivinen haastattelu ja liitoksella kurssin sisältöön ja omaan tulevaisuuden työhön. Valitsin haastatella tuota Otto Heinosta, Helmet-kirjaston PR-vastaavaa vuonna 2017. Eikö maailmassa todellakaan ole muita kuin Minä? Olenko kaiken muistamani ajan pitänyt skitsofreniaani lahjakkuutena? Kuka tuon sanoi!? Vangitkaa hänet! Pöpisin siis omalla kuvitellulla suullani kakstuhatta ja päälle sanaa siitä miten tärkeää viestintä kulttuurien välillä on ja miten mahtavasti se toteutuu kirjastossa kun minä poika pääsen rattiin.
Kirjoitin oikeasti että "Family that plays together, stays together". Voi runkku että olenkin fuulaa! Meidän piti lukea 800-sivuista Global Handbook of Public Relations noin niinkuin aineistoksi, mutta enhän mä nyt mitenkään ehtinyt! Eikä siinä ollut mitään Suomesta, otin esimerkkini Norjan luvusta, tuskin nämä huomaa eroa. Ja tuskin kukaan mukaan luki kirjaa...mitä nyt Turkin ruusu Guven, joka osti 80e kirjan. Ei ihme että sillä hirtti kiinni esitelmän aikana. Ostaa kymppitonnin moottorikelkan ja joku pukkaa potkukelkalla ohi ja eteen, kyllähän se vituttaa. Itse esitelmä oli mainio. Tiesittekö että jotkut kreikkalaiset olivat haukkuneen Ataturkia homoksi youtubessa? Ratkaisu oli bannata koko youtube. Ja google yms. Kaikki käytiin läpi, armenialaisten kansanmurhat(Valhetta!) ja Turkin mahdollinen EU-jäsenyys. Se ei Guvenin mielestä ole hyvä ratkaisu...enää.
keskiviikko 20. lokakuuta 2010
Korea, kolea, Goliath
Jonotamme laitteeseen pimenevässä huvipuistossa. Walibin työntekijä Linda on hommannut meille kahdeksan euron liput ja kertoo tarinaa viime kesältä "...tekninen vika. Ihmiset joutuivat roikkumaan pää alaspäin kymmenen minuuttia".
Varmaan aika mieleen jäävää. Varsinkin kun ainakin oma turvakaareni-mikä-lie natisi ihan kuuluvasti kun roikuin sen varassa. Syy miksi Linda kertoo tarinaa on se, että katselemme jumiutunutta laitetta. Hallintalaitteita tutkii kolme työntekijää. Vipua käännetään, mutta pulkka ei liiku. Jotenkin alkaa tuntua liioittelulta jonottaa kieputettavaksi ja riiputettavaksi toista kertaa, mutta eihän sitä nyt enää kannata sanoa. Pakko vaan mennä ja elää hetkessä. Hyvin se menee.
On jo kiire santsauskierroksen toiselle osuudelle. Tämä on kuulemma pysähtynyt korkeimpaan kohtaansa peräti kahdeksi tunniksi. Matkustajille oli jouduttu kuskaanmaan vilttejä. Täytyy ihmetellä millä. Itse Goliath on huikeutta. Ensimmäinen tiputus nostaa väkisin irti penkistä ja otaksumaan varmaa kuolemaa. Järisyttävää kyytiä, suositella täytyy.
Walibissa on Halloween-teema, jota olemme jääneet katsomaan. Se merkitsee ympäriinsä kulkevia näyttelijöitä säikyttelemässä yleisöä, savua ja valoja. Todella jees, jollei olisi niin purevan kylmä. Kahviakin voi ihminen juoda vain rajallisen määrän. Jos luulette toisin, maistakaa Walibi-kahvia. Enkä vieläkään ole ihan sinut hollantilaisen tavan kanssa laittaa majoneesia ranskalaisiin. Se on kuulkaa vaarallista. Taudit + ilmeinen makuhaitta, jumankekkaa. Mutta onhan se hienoa kun puskaksi naamioitunut ukko hyökkää kimppuun ja naiset kirkuvat. Elävät kuolleet, kuolleet elävät. Olen tarjoillut "olin kuulkaa kerran oikeassa ruumiinavauksessa"-juttuni jo aamupäivällä junassa. Pitäisi osata malttaa.
Lopulta ollaan viimeisellä laitteella jonka nimi on Sardiinibussi. Ensimmäinen sardiinibussi on jo lähtenyt tyhjenevän Walibin pihasta ja tunkeminen on ollut sellaista Hullut Päivät potenssiin kolme-osastoa. Olen varautuneempi ryysimään ja tönimään ihmisiä tieltäni täällä. Joten odotamme seuraavaa tai osa meistä odottaa. Entiedä miten paljon haluatte tietää odottelusta pimeillä asemilla, sitä riitti. Keksin niin vähän puhuttavaa englanniksi, että seuraava aste olisi kotiloituminen. Espanjalaiset pitävät itsensä lämpiminä riitelemällä kännisten hollantilaisteinien kanssa. Puta madre! Korealainen tyttö on voinut pahoin koko päivän, ensimmäisestä laitteesta alkaen. Tyttö nukahtelee ja herää välillä valittamaan miten kylmä sillä on. Olen kotona aamukolmelta, seuraavana aamuna nilkat rusahtelevat. Veronsa seisoskelullakin.
Varmaan aika mieleen jäävää. Varsinkin kun ainakin oma turvakaareni-mikä-lie natisi ihan kuuluvasti kun roikuin sen varassa. Syy miksi Linda kertoo tarinaa on se, että katselemme jumiutunutta laitetta. Hallintalaitteita tutkii kolme työntekijää. Vipua käännetään, mutta pulkka ei liiku. Jotenkin alkaa tuntua liioittelulta jonottaa kieputettavaksi ja riiputettavaksi toista kertaa, mutta eihän sitä nyt enää kannata sanoa. Pakko vaan mennä ja elää hetkessä. Hyvin se menee.
On jo kiire santsauskierroksen toiselle osuudelle. Tämä on kuulemma pysähtynyt korkeimpaan kohtaansa peräti kahdeksi tunniksi. Matkustajille oli jouduttu kuskaanmaan vilttejä. Täytyy ihmetellä millä. Itse Goliath on huikeutta. Ensimmäinen tiputus nostaa väkisin irti penkistä ja otaksumaan varmaa kuolemaa. Järisyttävää kyytiä, suositella täytyy.
Walibissa on Halloween-teema, jota olemme jääneet katsomaan. Se merkitsee ympäriinsä kulkevia näyttelijöitä säikyttelemässä yleisöä, savua ja valoja. Todella jees, jollei olisi niin purevan kylmä. Kahviakin voi ihminen juoda vain rajallisen määrän. Jos luulette toisin, maistakaa Walibi-kahvia. Enkä vieläkään ole ihan sinut hollantilaisen tavan kanssa laittaa majoneesia ranskalaisiin. Se on kuulkaa vaarallista. Taudit + ilmeinen makuhaitta, jumankekkaa. Mutta onhan se hienoa kun puskaksi naamioitunut ukko hyökkää kimppuun ja naiset kirkuvat. Elävät kuolleet, kuolleet elävät. Olen tarjoillut "olin kuulkaa kerran oikeassa ruumiinavauksessa"-juttuni jo aamupäivällä junassa. Pitäisi osata malttaa.
Lopulta ollaan viimeisellä laitteella jonka nimi on Sardiinibussi. Ensimmäinen sardiinibussi on jo lähtenyt tyhjenevän Walibin pihasta ja tunkeminen on ollut sellaista Hullut Päivät potenssiin kolme-osastoa. Olen varautuneempi ryysimään ja tönimään ihmisiä tieltäni täällä. Joten odotamme seuraavaa tai osa meistä odottaa. Entiedä miten paljon haluatte tietää odottelusta pimeillä asemilla, sitä riitti. Keksin niin vähän puhuttavaa englanniksi, että seuraava aste olisi kotiloituminen. Espanjalaiset pitävät itsensä lämpiminä riitelemällä kännisten hollantilaisteinien kanssa. Puta madre! Korealainen tyttö on voinut pahoin koko päivän, ensimmäisestä laitteesta alkaen. Tyttö nukahtelee ja herää välillä valittamaan miten kylmä sillä on. Olen kotona aamukolmelta, seuraavana aamuna nilkat rusahtelevat. Veronsa seisoskelullakin.
sunnuntai 17. lokakuuta 2010
Otto-Talk eli Kuinka ajaa muslimi raivoon vajaassa puolessa tunnissa
Valmistauduin, mutta en valmistautunut. Jännitin, mutta en jännittänyt. Olin kyllä koonnut ihan kelpo 20slideä powerpointtia Media in Europe-esitelmän Suomi-osuutta varten. Paha vaan etten ottanut huomioon miten paljon hitaampaa on kertoa suomalaisesta mediasta(ja toki itsestäni)englanniksi. Aloitin toki Kalevalasta, suomalaisen kirjakielen, suomenkielisen lehdistön ja itse valtion synnystä. Sitten loruilin hesarista, Voimasta, YLEstä, Radio Helsingistä jne. Juuri kun olin pääsemässä Smash Asem-tarinaan ja median mielipiteen jakautumiseen, alkavat slidet viuhua vähän turhan nopeasti. Turkkilainen Guven kelaa kylmästi osuuteni loppuun ja marssii eteen pitämään omaansa. Muu luokka protestoi, he haluavat kuulla Suomen loppuun. Guven ryntää opettajan luo protestoimaan ja lopulta päätetään että minä vedän omani loppuun ja Guven omansa ensiviikolla. Tuntia on jäljellä sellainen vartti. Selitän Smash Asemit ja lopetan. Hieman nolottaa kun olen pötkäyttänyt esitelmäni näin pitkäksi, mutta ei kai tämä nyt maailmanloppu ole?
No vittu onhan se nyt maailmanloppu. Guven paiskaa ulos luokasta kuin tykinkuula. Yritän vielä ulkona pysäyttää kaverin pahoitellakseni tapahtunutta, mutta eipä tuo ole tietääkseenkään. Kotona laitan facebookin kautta anteeksipyynnön, ei vastausta. Italot kertovat että "Guven is really angry" En osaa suhtautua. Ihan kuin olisin häpäissyt äidin haudan ja Turkin lipun samalla sohaisulla.
Seuraavana päivänä sama jatkuu. Istun luokassa Guvenin viereen, Guven siirtyy muualle. Olemme lähdössä lauantaina Walibi-huvipuistoon. Guven jättäytyy pois koska "there is people that I dont wanna see:D" Ehe-ehe...ja kaikkialta kantautuu raportteja miten turkkilainen dissaa minua ja koko muuta ryhmää siitä miten paska esitelmä oli ja miten väärin oli että hänen esitelmänsä jäi ensiviikkoon koska se oli kaikkein paras. Tämä alkaa aiheuttaa yleiseurooppalaista närää. En edelleenkään osaa suhtautua. En osaa päättää onko tämä tyypillistä muslimimentaliteettia vai olenko tekemisissä jonkun kitisenvän kakaran kanssa. Olen kuulemma ollut "rude" kun käskin Guvenia esitykseni aikana vaihtamaan slidea taloudellisella ilmaisulla "NEXT!". Joojoo, ensikerralla muistan että could you please ja sitä rataa. Ja laitan jonkun perkeleen herätyskellon soimaan taskuuni vartin kohdalla. Menihän se nyt vähän pitkäksi, pidän omasta äänestäni ja kerron hauskoja juttuja koska elän hyvin hupaisaa elämää. Minkäs teet, laitat herätyskellon taskuun.
Olimme eilen Walibissa rynkyttämässä itseämme puolipakkasessa ja hyvä ettei jääty väärälle puolelle Alankomaata. Kerron enemmän huomenna.
No vittu onhan se nyt maailmanloppu. Guven paiskaa ulos luokasta kuin tykinkuula. Yritän vielä ulkona pysäyttää kaverin pahoitellakseni tapahtunutta, mutta eipä tuo ole tietääkseenkään. Kotona laitan facebookin kautta anteeksipyynnön, ei vastausta. Italot kertovat että "Guven is really angry" En osaa suhtautua. Ihan kuin olisin häpäissyt äidin haudan ja Turkin lipun samalla sohaisulla.
Seuraavana päivänä sama jatkuu. Istun luokassa Guvenin viereen, Guven siirtyy muualle. Olemme lähdössä lauantaina Walibi-huvipuistoon. Guven jättäytyy pois koska "there is people that I dont wanna see:D" Ehe-ehe...ja kaikkialta kantautuu raportteja miten turkkilainen dissaa minua ja koko muuta ryhmää siitä miten paska esitelmä oli ja miten väärin oli että hänen esitelmänsä jäi ensiviikkoon koska se oli kaikkein paras. Tämä alkaa aiheuttaa yleiseurooppalaista närää. En edelleenkään osaa suhtautua. En osaa päättää onko tämä tyypillistä muslimimentaliteettia vai olenko tekemisissä jonkun kitisenvän kakaran kanssa. Olen kuulemma ollut "rude" kun käskin Guvenia esitykseni aikana vaihtamaan slidea taloudellisella ilmaisulla "NEXT!". Joojoo, ensikerralla muistan että could you please ja sitä rataa. Ja laitan jonkun perkeleen herätyskellon soimaan taskuuni vartin kohdalla. Menihän se nyt vähän pitkäksi, pidän omasta äänestäni ja kerron hauskoja juttuja koska elän hyvin hupaisaa elämää. Minkäs teet, laitat herätyskellon taskuun.
Olimme eilen Walibissa rynkyttämässä itseämme puolipakkasessa ja hyvä ettei jääty väärälle puolelle Alankomaata. Kerron enemmän huomenna.
maanantai 11. lokakuuta 2010
Hiljaa, hiljaa
Kun tässä talossa joku herää aamupäivästä, on jotakin pielessä. Tänään asuntotoimistosta pelmahti paikalle nainen, joka halusi keskustella juhlistamme koituneista valituksista. Niin joo, en olekaan kertonut. Kun palasin Ameland-ristiretkeltä, olivat Diana ja Gabri päättäneet järjestää International Drinking Games partyn. Meidän kotona ei enää sillee neuvotella, vaan mennään ja tehdään.
Nooh, hyvät juhlat ne oli. Olin juhlia ennen keilaamassa, enkä hikoilemassa valmisteluja. Olin sentään huolehtinut että tällä kertaa ei haettaisi espanjalaisten stereoita ja yritettäisiin poistua siinä kahden pintaan. Erasmus-naisissa on villejä espanjalaisia, ryhdikkäitä ja uhkeita portugalilaisia, malleilta näyttäviä ranskalaisia, riettaita saksan-puolalaisia, mutta päädyin fiilistelemään Spotifyä pienen, punatukkaisen hollantilaistytön kanssa. Näillä on sana gezellig, joka tarkoittaa sanaa cozy joka lienee samaa kuin mukava. Minulla oli varsin gezellig sen tytön kanssa. Paitsi ettei se halunnut ensin suudella, arkaa kertakaikkiaan. Tyttö haluaa oppia suomea ja suomalaista kulttuuria. Tunnen pedagogisen innostuksen väreilyä. Tyttö haluaa näyttää minulle piirtämiään oravia...joten onhan tässä akateemista liikennettä molempiin suuntiin.
Mutta, mutta. Juhlia pitää kuulemma vähemmän avoimesti, ikkunat ja ovet kiinni kadun puolelta. Toivottavasti tämä hieman hillitsee italojen innostusta pitää megajuhlia. Sellainen 50-60 ihmistä tekee kuitenkin aikamoista möykkää ja sotkua. Vietin lauantain pesten tahmakarvaisia lattioita, italot olivat Groeningissa tai jossain. Erittäin voimauttavaa saada asunto itselleen hetkeksi.
Eilen olimme Albertin, hollantilaisen opiskelijan, luona tekemässä Media in Europe-esitelmää. Aivan kummallista olla jonkun oikeassa, tilavassa asunnossa. Missä on papukaija lentämässä vapaana. Esitelmästä tulee ihan hyvä. Turkkilaisella on 20 hienoa diaa Powerpointissa, mutta ei, hän ei suostu puhumaan tanskalaisista sarjakuvista ja islamista. Ehkä Guven ei halua ottaa sitä Tanskan lippujen polttoa Turkin tai itsensä kontolle. Jännä. Itse aioin puhua Kalevalasta, Voima-lehdestä ja Smash Asemista...noinniinkuin Freedom of Speech in Finland-osuudessani.
Hyvin se menee. Ja niin menee suurin osa muistakin asioista, niin siellä kuin täälläkin. Koetan päivittää jatkossa taas tiuhempaan. Ansaitsette enemmän.
Nooh, hyvät juhlat ne oli. Olin juhlia ennen keilaamassa, enkä hikoilemassa valmisteluja. Olin sentään huolehtinut että tällä kertaa ei haettaisi espanjalaisten stereoita ja yritettäisiin poistua siinä kahden pintaan. Erasmus-naisissa on villejä espanjalaisia, ryhdikkäitä ja uhkeita portugalilaisia, malleilta näyttäviä ranskalaisia, riettaita saksan-puolalaisia, mutta päädyin fiilistelemään Spotifyä pienen, punatukkaisen hollantilaistytön kanssa. Näillä on sana gezellig, joka tarkoittaa sanaa cozy joka lienee samaa kuin mukava. Minulla oli varsin gezellig sen tytön kanssa. Paitsi ettei se halunnut ensin suudella, arkaa kertakaikkiaan. Tyttö haluaa oppia suomea ja suomalaista kulttuuria. Tunnen pedagogisen innostuksen väreilyä. Tyttö haluaa näyttää minulle piirtämiään oravia...joten onhan tässä akateemista liikennettä molempiin suuntiin.
Mutta, mutta. Juhlia pitää kuulemma vähemmän avoimesti, ikkunat ja ovet kiinni kadun puolelta. Toivottavasti tämä hieman hillitsee italojen innostusta pitää megajuhlia. Sellainen 50-60 ihmistä tekee kuitenkin aikamoista möykkää ja sotkua. Vietin lauantain pesten tahmakarvaisia lattioita, italot olivat Groeningissa tai jossain. Erittäin voimauttavaa saada asunto itselleen hetkeksi.
Eilen olimme Albertin, hollantilaisen opiskelijan, luona tekemässä Media in Europe-esitelmää. Aivan kummallista olla jonkun oikeassa, tilavassa asunnossa. Missä on papukaija lentämässä vapaana. Esitelmästä tulee ihan hyvä. Turkkilaisella on 20 hienoa diaa Powerpointissa, mutta ei, hän ei suostu puhumaan tanskalaisista sarjakuvista ja islamista. Ehkä Guven ei halua ottaa sitä Tanskan lippujen polttoa Turkin tai itsensä kontolle. Jännä. Itse aioin puhua Kalevalasta, Voima-lehdestä ja Smash Asemista...noinniinkuin Freedom of Speech in Finland-osuudessani.
Hyvin se menee. Ja niin menee suurin osa muistakin asioista, niin siellä kuin täälläkin. Koetan päivittää jatkossa taas tiuhempaan. Ansaitsette enemmän.
maanantai 4. lokakuuta 2010
Saaristoon ja aatosten taa
1. Yleisö oli huvittunutta mutta tyytymätöntä röhkintääni. Just say PIG! No Helvetti...PIG!
2. Nainen katselee minua huoneen toiselta puolelta. Joko hän pelkää minun olevan murhaajansa...tai sitten hän suunnittelee minun murhaamistani. Kumpikaan ei pidä lopulta paikkaansa. Minut tappaa raskalainen Remi muovipussilla, kun olen erehtynyt tupakalle aiemmin kuolleen Danin kanssa. Claudian tutkailut jäävät pinoon tulkitsemattomat.
3. Koska minulla oli tylsä kevät, päätin järjestää elokuvafestarit. Ne toisin pidettiin vasta marraskuussa. Samana päivänä ostoskeskus järjesti ilotulituksen, mutta toisaalta projektorikin hajosi kesken leffan. Että Kuopioon tulossa vaihto-oppilaaksi. Luulen että teidän on parempi tehdä itse viininne, sillloin se on samoissa hinnoissa kuin Hollannissa. Jos pidätte kalakukosta, sen parempi teille. Anteeksi tämä hikoilu, rankka viikonloppu Amelandissa. Yes Kuopio, very pretty city, questions?
Olen alkanut levittää tietoa jonka mukaan suomalaisen silmissä ollessa tyhjä katse, hänellä on itse asiassa so called snow moment jolloin suomalainen ajattelee lunta. Jos suomalaiselta kielletään snow moments, hän kuihtuu pois. Minun on pakko viihdyttää itseäni mitä kyseenalaisimmin keinoin, koska kukaan ei muista 80-luvun brittisarjoissa tapahtuneita hauskoja juttuja.
2. Nainen katselee minua huoneen toiselta puolelta. Joko hän pelkää minun olevan murhaajansa...tai sitten hän suunnittelee minun murhaamistani. Kumpikaan ei pidä lopulta paikkaansa. Minut tappaa raskalainen Remi muovipussilla, kun olen erehtynyt tupakalle aiemmin kuolleen Danin kanssa. Claudian tutkailut jäävät pinoon tulkitsemattomat.
3. Koska minulla oli tylsä kevät, päätin järjestää elokuvafestarit. Ne toisin pidettiin vasta marraskuussa. Samana päivänä ostoskeskus järjesti ilotulituksen, mutta toisaalta projektorikin hajosi kesken leffan. Että Kuopioon tulossa vaihto-oppilaaksi. Luulen että teidän on parempi tehdä itse viininne, sillloin se on samoissa hinnoissa kuin Hollannissa. Jos pidätte kalakukosta, sen parempi teille. Anteeksi tämä hikoilu, rankka viikonloppu Amelandissa. Yes Kuopio, very pretty city, questions?
Olen alkanut levittää tietoa jonka mukaan suomalaisen silmissä ollessa tyhjä katse, hänellä on itse asiassa so called snow moment jolloin suomalainen ajattelee lunta. Jos suomalaiselta kielletään snow moments, hän kuihtuu pois. Minun on pakko viihdyttää itseäni mitä kyseenalaisimmin keinoin, koska kukaan ei muista 80-luvun brittisarjoissa tapahtuneita hauskoja juttuja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)