tiistai 14. joulukuuta 2010

Kuinka kuvaamme mielikuvitusystävän?

En ole blogaillut ihan hetkeen. On ollut muuta. Eikä kukaan edes kommentoi, saatana. Suomalaiset ovat näin, kysy jotain niin vastaan. En kyllä itsekään kommentoi blogeja, luen kyllä jotain.

Espanjalainen tyttö nimeltä Diana nuolee kämmentäni. Siinä, mielikuva. Olen estänyt hänen puhumisensa ja hän mitä ilmeisemmin pitää siitä. Olemme kolmikerroksisessa coffeeshopissa suunnittelemassa elokuvaa. Paikalla on bulgaari-Adi ja suomalainen Teija. Jotain hassuttelua pitäisi kuvata huomenna ja kutsua sitä lyhytelokuvaksi. Diana on ihastuttava, järisyttävä papupata. yritän tehdä jonkinlaista selkoa huomisesta kuvauksesta, äänistä, voice-overeista, ajoista paikoista, onko kukaan varannut kameraa, mitä helvettiä me huomenna teemme. Naiset haluat minun pukeutuvan tutu-hameeseen ja ihmettelevät mistä sen voisi hoitaa huomiseksi. Sellainen työnjako meillä, noooh. Olisin pyytänyt Dianan ulos kuukausia sitten mutta pelkään luonnonlapsia. Ne tekevät ritsis-rätsis Oton sydämelle. Aina ja ihan sama että tarkoituksella vai ei. Sama ylös-alas-vielä alemmas tapahtuu. Mitä tahansa tässä nyt sanon, loppuvaihtooni tulee kuulumaan jotain vaivaannutavaa ja puhdasta tämän naisen seurassa. Tunnen sen kuten tuntee reumapotilas ukkosen lähestyvän. Teija haluaa kuvata itsensä dinosaurus-asussa ja kertoa tarinan missä mielikuva ystävä estää hänen itsemurhansa. Minä haluaisin lojua sohvalla äitini talossa ja kritisoida tv-ohjelmia pienessä punaviinissä. Joulu menee täällä, vähän on jo ikävä Vantaalle. Sanon etten aio jatkaa lausettani niin kauan kuin Diana nuolee kämmentäni, Diana valittaa että se maistuu suolaiselta. Hah! I wish I had a dollar everytime...

Paras kaverini Jii tosiaan kävi viikon verran. Ensin aivan järkyttävä säätö damissa, lennot, junat. kaikki myöhässä kun vähän tuuppasi lunta. Jäimme damiin yöksi Jiin kaverille. Jumalauta jos kaverin nimi on Yrjänä Rankka, niin mitä minä pystyn hänestä sanomaan. Risuparta koodaaja, jonka yleistieto pyyhkii puolella suomea pöytää. Sellisti joka dokasi Jaco Pastoriuksen poikien kanssa. Selviytyjä Damissa, upea kaveri. Hakkeroi itsensä Valkoiseen Taloon 80-luvun A-Studiossa, tarina kertoo, minä en tiedä.Total respect.

Jii istui viikon olohuoneeni sohvalla ja editoi demoaan. Söi kerran kahdessa päivässä, nukkui jos erikseen ehdotti. Lääkkeet mitä valtio kustantaa...ne ovat aika huikeita troppeja nykyään. Toivon että demosta tulee hyvä. Kyllähän tuollainen niskalimailu on tavallaan inspiroivaa katseltavaa. Voisihan sitä itsekin kirjoittaa enemmän, ilman sen suurempaa tavoitetta tai foorumia. Panna haisemaan, tuottaa tekstiä ihan perkeleesti, hengittää täysin keuhkoin, sotia, kaatua ja sotia lisää.

Toisaalta olisin halunnut toisen suomalaisen seikkailijan jakamaan tätä kaikkea absurdia väärinymmärrystä, mutta minkäs teet. Ihminen tekee onnensa itse ja haistaa sielutoverinsa yli kansallisten rajojen. Diana kutsui minut kotiinsa suunnittelemaan elokuvaa koko yöksi. Se, että istun tässä kämpillä blogailemassa, on hetki hetkeltä kestämättömämpi ratkaisu.

Olen uskomaton hölmö. Mutta avaan portteja, katso vaan.

4 kommenttia:

  1. Tiedän tunteen. Juuri kukaan ei kommentoi, koska se v o i s i antaa vääristyneen, yksipuolisen, vääränlaisen kuvan susta/musta/kommentoijasta. Sama kuin että tervehtisi rapussa naapuria. "Mitä jos se tervehdys korahtaa aamulla vähän käheästi?! Ne luulee mua viskybassoksi!" tai miksei Kolmosen ratikassa kannattaisi jutella ihmisille, pitävät hulluna, humalaisena tai jonain joka on ratkeamassa jonpaan kumpaan.

    Vaikka oikeasti juuri kellään ei ole meistä oikeanlaista, saati kokonaista kuvaa.

    VastaaPoista
  2. Joo, suomalainen varoo heikkoja jäitä vaikka ne kelluisi viskilasissa. Oikea ja kokonainen kuulostavat ehdottomuuksilta, joita minun on neuvottu terveydentilani vuoksi välttämään. Kiitän kommentista,lauantaini parani entisestään, italotkin ymmärsi luikkia Napoliin.

    VastaaPoista
  3. Yleensä syy on kuitenkin kai siinä ettei ole mitään järkevää kommentoitavaa eikä vaan huvita kommentoida mitä tahansa. Näitä juttuja lukiessa käy monesti mielessä että ai noinko siellä, onpa mielenkiintosta, mutta kun jutun loppuun pääsee niin tuntuu että vähän teennäistä kirjottaa sellasta kommenttilootaan. Tai sitten vaan laiskottaa eikä viitsi.

    VastaaPoista
  4. Kun kerran blogin pitäjä kirjoittaa mitä tahansa, niin...

    Laiskuus on hyvä syy, joillekin kansoille jopa ylpeyden aihe.

    VastaaPoista