Between the Cultures - kurssia pidetään auditoriossa. Suurin osa ihmisistä on vielä Praha- Leeuwarden välillä. Kuuden hengen ryhmämme on määrä esitellä Chang Rae Leen Native Speaker. Minä luin kirjan miltei loppuun, suurin osa meistä on lähinnä selaillut kirjaa. Viivettä online-tilaamisessa, laiskuutta, kirjan jokseenkin hidasta juonenkuljetusta. Kyusunilla on ramppikuume, Williamilla poskiontelon tulehdus, minulla hyvin valju käsitys siitä aion puhua kymmenen minuutin päästä. Viimeksi puhuin kauan niin että käräytin turkkilaiset hermot. Themes, niistä minun pitäisi jotain sanoa. Olen valinnut teemat distance, regret ja family.
Nooh kattokaas...distance on sama kuin tämä kulttuurien välillä eläminen. Olen lainannut pätkän native speakeria, jossa päähenkilö selittää miten ei pysty kommunikoimaan englanniksi kuten haluaisi ja tuntee kuolevansa päänsä sisällä. Tuntee olevansa kuin riehaantunut häkkieläin miinat kintuissaan. Booby trapped.
Tästä sitten satuilen jonkin aikaa ja mainitsen myös sen että kirjoitan tätä blogia. Osittain siksi että nautin kirjoittamisesta, mutta myös ikävästä suomen kieleen. Ja regret eli katumus...nooh ehkä mennään vähän diipin päälle...mutta koetan selittää miten katumus NS:n sivuilla ohjaa päähenkilö ja jossain määrin kaikkien meidän elämää. Koska katumus on vahvempi tunne kuin se hieman abstrakti unelma. Family on jotain minkä kuittaan sillä että molempia arvostetaan sekä Koreassa että Jenkeissä, sisältö taitaa olla aika eri, koettakkaa jaksaa ja pidetään ne kommunikointikanavat auki moroooo.
Se todella kaamea esitelmä on Intercultural Communication-kurssilla. Se on suorastaan paskaa, en edes ole nähnyt powerpointia jonka edessä seison. Hollantilaiset ovat halunneet tehdä kaiken ja ovat tehneet kaiken. Minä olen tehnyt yhden sähköposti haastattelun ja koetan söpöttää jotain siitä miten casual meininki Suomessa. Että kun tulee liikeluonaalle ajallaan ja suht selvinpäin, on voiton puolella. Että joo kuulkaa tämä koko ruokailu etiketti on aika basaa, koettakaa vaan kohdella asiakkaita hyvin, kunnioituksella ja älkää hävetkö esitellä omaa kulttuurianne morooooo.
Opettaja kysyy täysin pokkana miltä 56tunnin työpanos meistä tuntui. Oliko liikaa vai liian vähän tähän projektiin. Hän kun haluaisi antaa meille enemmän kuin kolme pistettä tästä esitelmästä. Ehkä hän saada meidät häpeämään saamattomuuttamme. Ehkä hän on jossain aineissa. Hyvää alkanutta vuotta toivottaa tmi. viisi o-pistettä taskussa.
Myöhemmin chattailen saman ryhmän Nadian kanssa. Hän tietää kertoa ettei kurssia opettanut Vera ole varsinaisesti opettaja koulutukseltaan. Tai liioin pari tekstiä sitten esittelemäni URTSKÖRTS, joka on oikealta nimeltään Utte. Vera on työskennellyt International Officessa ja opettajan vakanssin auettua on palkattu omasta talosta. Kun Veraa nää International hommat jokseenkin kiinnostaa. Utte on siis purjehtija, joka on myöhemmin ollut duunissa Philipsillä. Joopa joo. Ja kun miettii millä pedagogisella otteella Filmamaking ja Our House - kurssi vedettiin, niin eipä hyö taida ihan oikeita opettajia hekään.
En mä edes ala puimaan tuota faktaa. Paluulento on sentään tilattu. Ehkä kuudet juhlat käymättä. Sain portugalilaiset muijat tekemään töitä kaksi tuntia putkeen, olen aika ylpeä. Sports and Media kurssin viimeiset tunnit on huomenna eikä opettaja ole sanonut halaistua miten kurssi(neljä toteutunutta oppituntia kymmenestä)suoritetaan. Patistin tytöt kirjastoon kirjoittamaan kuvitteellista markkinointisuunnitelmaa paikalliselle fudisseuralle. Portugeesin perkeleet. Ei naiset saa olla niin kauniita, mutta ne on. Se mikä erottaa heidät suomalaisista miltei yhtä kauniista naisista, on se että näitä pitää käskeä. Ja se että he odottavat sitä minulta koska olen mies. Ja kun sitten alan käskeä ja ohjailla, Iris ja Claudia selkeästi rentoutuvat ja alkavat tehdä hommia.
Tasa-arvoinen Suomi ei ole valmistanut minua moiseen, mutta...kyllä mä pärjään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti