Eräänä yönä Kanaalstraatilla löysin itseni sanomasta "I have to be my own mother". Keskustelin afrikkalaislähtöisen kaverin kanssa vaihtovuodesta. En muista hänen nimeään, mutta hän piti Newcastlen Shola Ameobista. Koetin selittää jotain miten vastuu omasta onnesta on itsellä ja sen eteen pitää tehdä työtä. Tämä ei olekaan sitä pohjatonta itsekkyyttä, josta lähimmäiseni minua välillä moittivat, vaan tervettä järkeä. Jos en itse voi hyvin, en voi juuri auttaa toisiakaan. Afrikkalainen sanoi toivovansa Everton voittasi lähivuosina jotain. Hän ehdotti Euro-liigaa, minä toivon Englannin Cupin valloitusta.
Päätin hommata canalin kun palaisin Suomeen. Miksi minun pitäisi lojua yksin jossain Mikkelin Jälkipelissä tai Tikkurilan Oldiksessa? Kuuden ison tuopin hinnalla ostaa neljän liigan fudista televisioon kuukaudeksi, do the math. Fudis hyvä, yksin tinaaminen sen varjolla vähemmän hyvä.
Ehkä voisin yrittää olla mukavampi. Tämä mielipide voi muuttua kun koneen ovi aukeaa Helsinki-Vantaalla ja pääsee taas omiensa pariin. Mutta myönnetään että varaa on näyttää valoisaa puoltaan. Etelä-eurooppalaisten kanssa tuntee olevansa luonteeltaan jäykkä ja lähtökohdiltaan iloton. Se on kyllä jännä. Suomessa kun innostuu puhumaan saa kuulla rakastavansa omaa ääntään...ja täällä kysytään onko suomalainen kännissä kun se puhuu noin paljon. Tähän riittää se että joskus kysymättä tuo ilmi jonkun mielipiteensä. Tai no sanotaan että joitakin mielipiteitä. Ja kun puhun etelä-eurooppalaisista, puhun espanjalaisista. Italialaiset pyöriköön kivenä omassa saappaassaan, ranskalaiset ovat...etäisiä ja portugalilaisilla on komeat leuat ja mutta vähän käytöstapoja. Ehkä voisin opetella espanjaa ja mennä sinne olemaan mukava.
Samana yönä espanajalainen Alvaro törmäsi pöytään, kun olin pöpisemässä jotain Glorian kanssa. So Otto, do the spanish annoy you? Mietin kaksi sekuntia ja spanskit alkaa huutaa, että kyllä sitä helkkari näköjään ärsyttää! Sanoin että minua ei teissä ärsytä kuin tuo tapanne alkaa puhua espanjaa keskenänne. Siinä vähän kuulkaa tuntee itsensä ulkopuoliseksi, epäluulo herää, taivas tummuu. Gloria ja Alvaro selittää että onhan se nyt kato meille paljon helpompaa. Tavallaan se on ymmärrettävää, useat spanskit tulivat Leeuweardeniin kolmen sanan varastolla. Ja nyt niiden kanssa ihan keskustelee, vaikka saahan siinä tosissaan keskittyä.
Ajattelutapa on erilainen. Suomalaiset mongertavat keskenään englantia, jos huoneessa on espanjalaisia tms. Joku kerta piti oikein kysyä että kuunteletteko te mitä me puhumme vai voimmeko vaihtaa suomeen? Ehkä tämä käsittämätöntä espanjalaisille, että karut ja hiljaiset suomalaiset kyselevät lupaa puhua omaa kieltään. Joo espanjaa pitää opetella. Lukemassani Native Speaker-kirjassa korelainen kaveri miettii englannin kieltä ja sitä miten luuli että kieli on kuin toinen takki joka puetaan päälle. Ja eihän se ole, identiteetti näyttäytyy englanniksi toisin. Minun pitäisi nykiä kokoon joku esitelmä siitä kirjasta, siksi quote pyörii mielessä.
Honkkarit Gin ja Weaver pitivät edellisen kirjaesitelmän Factory Girls-kirjasta ja hyvän pitävätkin. Aasialainen perhe vaikuttaa rankalta komppanialta. Gin ja Weaver kertoivat molemmat olevansa perheensä ainoita poikia ja aivan ehdottomia suosikkeja, kuukausirahaa siskot saavat sen 30% siitä mitä pojat, jne. Naiset yleensä tyytyvät asemaansa kulttuurissaan, mutta eivät toki kaikki. Ginin isä sattui läimäyttämään perheen tytärtä kerran liikaa ja tytär teki ranteeseensa neljätoista viiltoa. Gin näyttää perhekuvaansa. Isä ja tytär seisovat toisistaan niin kaukana kuin mahdollista. He eivät ole kuulemma puhuneet sanaakaan vajaaseen kymmeneen vuoteen. Siinä sitä on mykkäkoulua yhden perheen tarpeisiin. Gin kertoo ettei puhu vanhempiensa kanssa kuin koulumenestyksestä, se on tärkeintä. Ginillä on toinenkin isosisko, joka hoitaa äidin tehtävät. Kyselee onko Gin saanut ystäviä, mikä on meininki tuhat kilsaa himasta, pitää ns. huolta.
Hollantilaiset ovat esitelmän jälkeen että olipa awkward situation. Minä sanon jätkille että that was a good presentation. Kiitos että veitte meidät epämukavuusalueelle, minulla on siellä venepaikka. Kiitos vanhemmilleni että ette vetäneet turpaan, kun en halunnut insinööriksi enkä lääkäriksi. Tunnustus näyttää lämmittävän Giniä ja Weaveria, sovimme menevämme baariin katsomaan Liverpool vs Everton - koitoksen.
18päivää Hollantia jäljellä, vähiin käy viimeisiä tämäkin blogi. Kyseinen yö Kanaalstraatilla päättyi espanjalaisten, venäläisten ja kreikkalaisten lausuntaharjoitukseen.
Koetinkivenä suomenkielinen lause mä rakastan sua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti