Tilanne saa aivan uutta jännitettä kun Lotan poikaystävä Zoravar ystävineen saapuu paikalle. Z opiskelee Stendenissä, joka on NHL:n vieressä. Heillä on ollut koe, yksi viimeisistä ja he ovat ilmeisen kiihtymyksen tilassa. Z ja kaverinsa ovat ilmeisesti Intiasta, kohta saapuu pari tyyppiä lisää. Yksi Nepalista, toinen Afganistanista. Yritän kertoilla hauskoja juttuja omasta koulustani, kuten sen etteivät opettajat ole opettajia yms. Z aloittaa jopon käärimisen ja aivan pirumoisen paasauksen siitä miten on aivan turha odottaa hyvää opetusta englanniksi ei-englanninkielisiltä opettajilta. Onhan siinä pointtinsa, mutta enemmänkin hän tuntuu tahtovan täyttää huoneen puheellaan. Välillä Z puhuu urdua, hindiä mitä lie kavereilleen. Puhun Lotalle huoneen toiselle puolelle ensin englanniksi ja sitten suomeksi. Jossain kohtaa huomaan Z katselevan meitä näreissään ja tiuskivan jotain kavereilleen meihin viittoen. Lotta jatkaa pitkää juttuaan suomeksi, Z:n ilme tummuu entisestään. Lopulta saan suunvuoron ja kysäisen miltä suomi heidän korviinsa kuulostaa. Ehkä se lasketaan vittuiluksi, Z vastaa "absolutely nothing!". Suomi on kuulemma pelkkää naksahtelua. Kaikista muista kielistä saa kuulemma jotain irti mutta suomi on silkkaa klingonia(tämä on jo oma määritelmäni). Z:n oma puhe on kuin Simpsoneiden Apua nopeutettuna. Missaan jotenkin lauseiden alut ja loputkin sanat tuntuvat kietoutuvan toistensa päälle kuin sulava toffee. Hänellä tuntuu olevan voimakkaita ja varmoja mielipiteitä, mutta en kyllä tiedä mistä aiheista. Se jää mieleeni että Suomen viisi miljoonaa asukasta sopisivat Intiassa kahteen keskikokoiseen kylään. Ja että Intiassa on pari miljoonaa ihmistä ihan pelkästään väestönlaskentaa varten. Ja että bändit kuten Slipknot kiertävä Intiassa aivan samoilla lipunhinnoilla kuin Suomessa, +50e yhdestä flabasta. Mikä yhdistelmä, ainakin mielikuvien tasolla, Slipknot ja Intia.
Kuuntelen näitä juttuja lähinnä Z:n ja Lotan kavereilta, itse pariskunta on siirtynyt huutaamaan toisilleen keittiöön. Ehkä heillä on ollut ikävä toisiaan. Ehkä Otto Tiksistä on vähän ei-toivottu henkilö. Mutta tässähän istuskelen kun kerran kutsuttu on. Päivällinenkin antaa odottaa itseään, vaikka puoliyö lähestyy. Yrtti tuoksuu ja lasit tyhjenee, hindu sorisee ja mekastus keittiössä jatkuu. Minun pitäisi lähteä omiin viimeisiin juhliini Kanaalstraatille, mutta vitunko kiire minulla sinne on. Se tulee olemaan samaa halailua ja kirkumista kuin kaikki aikaisemmatkin juhlat. Nyt tosin Short Stay on käynyt lukitsemassa olohuoneet, ettei vain juhlittaisi viimeisenä viikonloppuna. Eli juhlat ovat siirtyneet keittiöihin ja käytäville. Eikä vaikutukseni erasmus-porukassa ole näin suuri. Minua pidetään hiljaisena, rauhallisena, saavista juovana suomalaisena joka ei aiheuta koskaan isompia ongelmia. Täällä sentään saa aikaan ihan tuntuvaa epäsopua. Z ja L pelmahtavat takaisin olohuoneeseen. Z kysyy minulta missä asun, näytän taloni huoneen ikkunasta. Lotta vaikuttaa lievästi ahdistuneelta.
"Niin, katso nyt Zoravar, Otto asuu noin lähellä, siksi menin sinne juhliin...jos ne olisivat olleet kauempana en olisi mennyt"
Olen kyllä kuullut intilaisten miesten mustasukkaisuudesta, mutta koettuna se on vielä astetta viihdyttävämpää. Z kysyy minulta miltä afganistan kuulostaa minun korvaani. Vastaan että "ei missään määrin kiinnostavalta". Alan olla vähän päissäni ja tämä nokittelu raapii ilkeää puoltani juuri oikesta kohdasta. Mutta kun pasta ja kastike on viimein haarukoitu ja porukka alkaa tosissaan pelamaan Monopolia, on minunkin viimein aika poistua. Kuulen vielä sanat "jos bileissä on tylsää, niin tule ihmeessä takaisin". Tämä lienee sitä...eurooppalaisuutta.
Viimeiset bileet ovat itkua ja jäähyväisiä. Tulen kerrankin oikeaan aikaan, siinä puoli kahdelta yöllä. Lupaan tulla Hong Kongiin, lupaan järkätä keikkoja, lupaan pesukarhuksi itsensä meikanneelle Magalylle pyöräni Artturin, ilman korvausta, jalo olen, yritän ainakin. Tuntuu että moni asiaa jää kesken, mutta en voi vaatia enempää kuin sain. En nyt. Suzanne näyttää killisilmäiseltä tolvanalta, mutta siltä tuo on näyttänyt koko ajan. Tiedän mitä menetän ja miltä säästyn, lentoni päättyy tasajalka alastuloon mutta niskat pysyvät ehjinä. Sen merkitys mitä Suz tai kukaan muu täällä minusta tietää tai ajattelee, alkaa karista kuin vanha maali. Muutumme ihan kohta hajanaisiksi muistikuviksi, menneisyydeksi. Latinonuljakkeet kärttävät pilveä, minä havainnollistan heille puolittain hallitsemaani hapetustekniikkaa, lopulta laulamme katalaaninkielisen laulun FC Barcelonan kauneudesta ja ylivertaisuudesta. Kello käy aamuseitsemää, Suomi häämöttää vuorokauden päässä. Magalya olisi voinut tapailla enemmän, terveisin ystävänne Captain Hindsight.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti